maakaasuputkilinjan suunnitteluhankkeeseen Lempäälän-Kangasalan (Sahalahden) alueella. Gasum Oy:n vetämässä hankkeessa oli edetty vaiheeseen, jossa tehtiin tarvittavia ympäristöselvityksiä maakaasuputkilinjan vaikutusalueella. Maakaasuputkilinjan rakentamisen on tarkoitus alkaa joulukuussa 2010 ja maakaasuputken tulisi olla käyttövalmiina lokakuun lopussa 2011.

Pirkanmaan maakuntamuseon 12.3.2009 päivätyn lausunnon perusteella maakaasuputken rakentaminen edellytti arkeologista inventointia. Etukäteen tiedettiin, että suunnitellulla linjalla tai sen läheisyydessä sijaitsee useita esihistoriallisen ajan kiinteitä muinaisjäännöksiä. Näistä olemassa

oleva tieto oli pääosin yli 15 vuotta vanhaa, joten se tuli päivittää. Suunnitellun maakaasuputkilinjan vaikutusalueella sijaitsevista historiallisen ajan kylätonteista oli jo aiemmin hankkeeseen liittyen tehty arkistoselvitys (Salminen 2009), jota käytettiin tämän inventoinnin lähteenä.

Inventoinnin kenttätyöt tehtiin 10.-30.11.2009 välisenä aikana. Kenttätöiden aikana myös koekuopitettiin maakaasuputkilinjaa Sahalahdessa Rautian historiallisen kylätontin ja Heikkilän ja Mäkipään kivikautisten asuinpaikkojen ympäristössä yhteensä neljänä päivänä. Apuna koekuopituksessa oli fil.yo Jenny Skytt. Inventoinnin budjetti oli 7891 euroa ja niistää vastasi Muinaismuistolain 15 §:n mukaisesti Gasum Oy.

Linjan Lempäälän puoleisessa päässä suunniteltu maakaasuputkilinja kulkee pääaosin harvaan asutun metsäisen alueen läpi. Alueen maasto käsittää lähinnä kivikkoisia moreenimäkiä ja soita. Maakaasuputkilinjaus kulkee täällä Salmuksen Natura-alueen läpi. Metsäalueella on retkeilyreittejä ja metsäautoteitä. Suunniteltu maakasuputkilinja kulkeekin suurelta osin metsäautoteiden vierustaa.

Kangasalle tultaessa linjaus kulkee pääosin pelloksi raivatulla alavalla ja savipohjaisella maalla. Ahulijärven ympäristössä linjaus kulkee myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi luokitellun Liuksialan kartanon ja kulttuurimaiseman halki. Kangasalan Huutijärveltä Sahalahteen linjaus sijoittuu pääasiassa maantie 325 eli Sahalahdentien viereen. Maasto täällä on lähinnä moreeni- ja kalliomäkistä metsää ja suota. Längelmäveden Pelisalmen kohdalla linja kulkee järvenpohjassa. Suunnitellun linjan vedenalaisen kohdan osalta inventointitarpeen ja mahdollisten lisätutkimusten määrittelystä vastaa Museoviraston Meriarkeologian yksikkö.

Alueen vesistöt ja niiden kehitys

Maisema oli keskiajalla ja uuden ajan alussa Sahalahdella Längelmäveden, Keljonjärven ja Kirkkojärven seudulla hyvin erilainen nykyiseen verrattuna. Järvien vedenpinnan korkeus on laskenut useita metrejä vuoden 1604 jälkeen. Taustalla tähän on pääasiassa luonnollinen jääkauden jälkeinen maankohoaminen, joka on muuttanut järvien laskusuuntia. Längelmävedelle syntyi vuonna 1604 uusi lasku-uoma järven eteläosaaan Iharinkankaalle. Sen kautta vesi virtasi Pälkäneveteen, kun aiemmin laskujärvenä oli Roine Sarsankosken kautta.

Tämän mullistuksen jälkeen vedenkorkeuteen ovat vaikuttaneet lähinnä ihmisen toimet. Iharin uoma perattiin 1700-luvun puolivälissä, mikä entisestään laski vedenpintaa. Kaikkiaan veden pinta oli 1700-luvun puoliväliin tultaessa laskenut vuoden 1603 tasosta (89 mmpy) noin 2,5 metriä tasoon 86,4 m mpy. Vuonna 1830 juuri rakennetun Kaivannon kanavan sortuminen laski vedenpintaa entisestään kahdella metrillä. Lisäksi laivakanavan rakentaminen Valkeakoskella vuonna 1866 laski Längelmäveden vedenpintaa vielä puolella metrillä.(Raitio 2001, 39 - 41)

Kangasalan alueella tämä näkyy myös järvien vedenpintojen korkeudessa, mutta suurin muutos oli tuolla Sarsankosken kuivuminen. Koski kuivui hyvin nopeasti. Sarsankosken ja joen ympäristössä on runsaasti esihistoriallista asutusta, joka aikanaan on sijoittunut alueelle hyvien vesistöolosuhteiden vuoksi. Nykyään Sarsankoskesta ei ole jäljellä kuin kapea ja matala, kiemurteleva joki.

Vanhat järvien rantatörmät näkyvät tutkimusalueella maastossa paikoin selvästi. Esihistoriallinen asutus on sijainnut pääosin näillä vanhoilla rannoilla. Kivikautinen asutus sijaitsee tutkimusalueela lähinnä korkeuskäyrien 87 - 90 m mpy korkeudella.(Salminen 2009, 7)

Tutkimusalueen historia

Tutkimusalue on kuulunut keskiajalla Lempäälän ja Kangasalan osalta Ylä-Satakuntaan ja entisen Sahalahden kunnan osalta osittain Ylä-Satakuntaan ja osittain Hämeeseen. Kangasala ja Lempäälä muodostuivat omiksi hallintopitäjiksi ja seurakunniksi keskiajan kuluessa. Kangasala mainitaan hallintopitäjänä vuonna 1405 ja Lempäälä 1439. Sahalahden kylät ovat kuuluneet osittain Kangasalan hallintopitäjään ja seurakuntaan ja osittain Pälkäneen hallintopitäjään ja seurakuntaan (Raitio 2001:27).

Seurakuntien itsenäistyminen ajoittuu puolestaan Kangasalalla viimeistään

vuoteen 1403 ja Lempäälässä vuoteen 1455. Suvannon (1973) mukaan keskiaikaisen Satakunnan järjestäytyminen hallinnollisesti on tapahtunut varhaisemmin kuin naapurimaakunnissa, mahdollisesti jo 1200-luvulla. Tähän viittaa niin sanottu Kyrön oikeus, jolla turkisalueen kymmenysverotus järjestettiin alueella 1200-luvun puolivälin jälkeen.

Kangasalan seutu on kristinuskon varhaisessa järjestäytymisvaiheessa kuulunut Pirkkalan suureen emäseurakuntaan. Joidenkin kirjoittajien mukaan on mahdollista, että alue olisi kuulunut Sääksmäenkin seurakuntaan. Kirjallisten lähteiden perusteella Kangasalan itsenäinen seurakunta on syntynyt joskus 1300-luvun loppupuolella, viimeistään vuoteen 1403 mennessä, jolloin lähteissä mainitaan Kangasalan ensimmäinen kirkkoherra. Varhaisimmasta kirkkorakennuksesta on olemassa vielä vähemmän suoria kirjallisia lähteitä kuin itse seurakunnan syntymisestä. Ensimmäinen suora maininta Kangasalan kirkosta on vuodelta 1645, jolloin piispa määräsi seurakuntaa rakentamaan uuden kirkon edellisen mentyä niin huonoon kuntoon.(Salminen 2009, 8) Liuksialan kartanon mailla, noin 500 metriä kartanon päärakennuksesta pohjoiseen sijaitsevan Meurmanin yksityiskappelin ja hautausmaan aluetta pidetään Kangasalan vanhimman kirkon sijaintipaikkana (Hytönen 1995, 8 - 10).

Kangasalla maakaasuputkilinjan suunnittelualueella on laajempia arkeologisia kaivaustutkimuksia tehty eritoten Huutijärvellä Sarsan asuinpaikkakompleksin alueella. Aluetta ovat tutkineet muun muassa Sakari Pälsi (1920 - 1932 välisenä aikana, C.F. Meinander vuonna 1954, Esko Sarasmo vuonna 1956 sekä Mirja Koskimies vuosina 1965 - 1969 ja 1972. Uudemmista tutkimuksista Huutijärven alueella mainittakoon Museoviraston kaivaukset Pohtiolammen ja tiilitehtaan muinaisjäännöksellä vuonna 1999 Eeva-Liisa Schulzin johdolla sekä Pirkanmaan maakuntamuseon tutkimukset Huutijärven alueella vuosien 2001 - 2005 välisenä aikana Vadim Adelin toimesta.

Lempäälän osalta perusinventointi on tehty vuonna 1994. Kenttätyöt hankkeeseen teki HuK Marja Sipilä ja raportin inventoinnista kirjoitti vs. museoamanuenssi Juha-Matti Vuorinen. Tätä aiemmin oli Lempäälä inventointu vuonna 1940 Ville Luhon toimesta. Lempäälään kuuluvan Säijän alueen oli Väinö Maajoki inventoinut vuonna 1939 Vesilahden inventoinnin yhteydessä. Tätä ennen oli A.O.Heikel julkaissut tietoja Lempäälän muinaisjäännöksistä kertomuksessaan Pirkkalan kihlakunnasta. Teos ilmestyi vuonna 1885 ja siihen liittyvät kenttätyöt oli tehty 1879. Kaivaustutkimuksia ei Lempäälän alueella suunnitellun maakasuputkilinjan alueella ole tehty. Lähin kiinteämuinaisjäännös täällä on Lempäälän Pirunvuori, joka sijaitsee noin 260 metriä länteen suunnitellulta linjalta. Inventointien lisäksi Pirunvuorta on tutkittu kaivauksin vuonna 1929 Nils Cleven toimesta.

Inventoinnissa käytettiin historiallisiin kylätontteihin liittyvän tausta- ja sijaintitiedon lähteenä Gasumin maakaasuputkihankeeen esiselvityksenä syksyllä 2009 tehtyä arkistoselvitystä (Salminen 2009). Selvitykseen oli koottu tietoa alueella sijaitsevista asutushistoriallisista kohteista, lähinnä kylätonteista ja Vääksyn ja Liuksialan kartanoiden torpista. Arkistoselvityksessä oli pyritty hankkimaan maakasuputken suunnittelualuetta koskeva historiallinen kartta-materiaali mahdollisimman kattavasti alkaen vanhimmista 1600-luvulla tehdyistä kartoista 1700-luvun isojakokarttoihin. Karttoja oli etsitty Kansallisarkistosta Helsingistä ja Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimiston mikrofilmiarkistosta, lisäksi oli käytetty Tampereen kaupunginkirjaston (Pirkanmaan maakuntakirjasto) Pirkanmaata koskevan karttakokoelman karttoja. Kartat oli asemoitu nykyiselle peruskartalle käyttäen MapInfo-ohjelmaa ja kuvankäsittelyohjelmaa. Kartta-analyysien ja muun historiallisen lähdeaineiston, kuten pitäjänhistorioiden perusteella oli pyritty selvittämään tutkimusalueen historiallisten asuinpaikkojen ja muiden mahdollisten historiallisen ajan muinaisjäännösten sijainti.

Historiallisen ajan kohteiden inventoinnissa käytettiin pääsääntöisesti lähteinä Salmisen arkistoselvityksen yhteydessä tekemiä kylätonttien asemointeja. Joissakin tapauksissa (Rautian kylätontti Sahalahdella sekä Ohtolan kylätontti ja Wihtisen yksinäistalo Kangasalan lounaisosassa) isojakokartat asemoitiin peruskartalle uudelleen käyttäen apuna PhotoShop- ja MapInfo -ohjelmia.

Esihistoriallisten kohteiden kohdalla inventoinnin esityövaiheessa käytettiin lähteinä Kangasalan kohdalla Teija Nurmisen (1993) inventointiraporttia sekä Lempäälän kohdalla Marja Sipilän ja Juha-Matti Vuorisen (1994) inventointiraportteja. Ennestään tunnettujen kiinteiden muinaisjäännösten osalta lähteenä käytettiin edellä mainittujen inventointien lisäksi Pirkanmaan maakuntamuseon tietokantaa Pirkanmaan kiinteistä muinaisjäännöksistä sekä Museoviraston ylläpitämää muinaisjäännösrekisteriä.

Käyttäen lähteenä edellä mainittua arkistoselvitystä sekä inventointiraportteja pyrittiin maakaasuputken suunnittelualueelta esityövaiheessa paikantamaan potentiaaliset alueet, joilla ennestään tuntemattomia kiinteitä muinaisjäänöksiä saattaisi sijaita. Inventoinnin kenttätyövaiheen sujuvuuden varmistamiseksi laadittiin suunnitelma inventoinnin kulusta sekä karttaesitys, johon oli merkitty alueen luonnonympäristössä inventoinnin kannalta merkitykselliset ilmiöt, kuten muutokset vedenpinnan korkeudessa sekä moreeni/hiekkamaannokset tutkimusalueella.

Kenttätyöt

Kenttätyöt aloitettiin koekuopittamalla suunniteltu maakaasuputkilinja Sahalahdessa Heikkilän ja Mäkipään kivikautisten asuinpaikkojen ja Rautian historiallisen ajan kylätontin ympätristössä. Mukana koekuoppia kaivamassa oli fil.yo Jenny Skytt. Tutkimuksiin Sahalahdessa käytettiin yhteensä neljä kenttätyöpäivää. Sahalahdessa suunnitellulla maakasuputkilinjalla suoritettiin myös jonkin verran pintapoimintaa.

Pääsääntöisesti inventoija toimi kuitenkin yksin. Käytettyjä menetelmiä prospektoinnissa olivat inventointialueen silmämääräinen havainnointi, koepistojen ja -kuoppien kaivaminen sekä pintapoiminta kaistoittain alueilla, joilla pellot olivat kynnöksellä. Kynnettyjä peltoja oli kuitenkin verrattain vähän, mikä vaikutti havaintomahdollisuuksiin etenkin inventoitaessa Liuksialan kartanon alueen ja Ahulijärven rantojen peltoja ja vainioita. Erityisesti mainittakoon peltoalue Liuksialan kappelin kiinteän muinaisjäänöksen ympäristössä: täällä pellot olivat sängellä ja havaintomahdollisuudet heikot.

Inventoinnissa läpikäydyt kohteet dokumentoitiin sanallisesti ja kuvaamalla kohteet niin mustavalkofilmille kuin digitaalikamerallakin. Kaikki kentällä tehdyt löydöt otettiin talteen ja käytiin läpi inventoinnin jälkityövaiheessa, jolloin suurin osa niistä karsittiin epärelevantteina pois.

Jälkityöt

Jälkityöt tehtiin talven 2009 - 2010 kuluessa Pirkanmaan maakuntamuseossa. Inventoinnissa saadut löydöt luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmiin, mustavalkonegatiivit ja digitaaliset kuvatallenteet puolestaan Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistoon ja osin Tampereen museoiden Siiri-kuvatietokantaan. Alkuperäinen raportti löytyy Pirkanmaan maakuntamuseon arkistosta, kopiot kertomuksesta lähetettiin Museoviraston Rakennushistorian osaston arkistoon sekä työn tilaajalle.

Ennestään tuntemattomia kiinteitä muinaisjäännöksiä paikannettiin inventoinnissa yhteensä kahdeksan (inventoinnin kohteet 1 - 12). Näistä kolme oli historiallisen ajan kylätontteja (Rautia [Rautio], Kerppola [Kerppola] ja Leipi [Leifwi]), yksi historiallisen ajan asuinpaikka (Uotila 2), yksi historiallisen ajan yksinäistalon tontti (Wihtinen [Vihtinen]) ja kaksi Liuksialan kartanon torppia (Suontaka ja Leru).

Irtolöytöpaikkoja inventoinnissa paikannettiin yhteensä yhdeksän (inventoinnin kohteet 13 - 21). Kaikki yhtä lukuun ottamatta käsittivät historiallisen ajan löytöjä. Kivikautisia löytöjä tehtiin Liuksialan haan löytöpaikalta.Inventoinnissa paikannettiin myös 13 niin kutsuttua "muuta kohdetta". Nämä ovat kohteita, jotka eivät itsessään täytä kiinteille muinaisjäännöksille asetettuja kriteerejä, mutta joilla kuitenkin on kulttuurihistorillista arvoa. Kohteiden joukkoon on muun muassa luetteloitu Liuksialan torpanpaikkoja, joille ei inventoinnin yhteydessä tehty maastotarkastusta.

KARTAT

Maanmittaushallituksen arkisto Jyväskylä (MHA)

Jokioinen, isojakokartta v. 1760-luku Kangasala 12:a

Leipi, isojakokartta v. 1760-luku Kangasala 25:-

Lentola, tiluskartta v. 1795 Kangasala 4:-

Vääksy, tiluskartta v. 1821 Kangasala 7: a-d

Rautio, tiluskartta v. 1887 Sahalahti 15:-g karttalehti 1

Rautio, isojakokartta v. 1768 Sahalahti 15: - b/-

Kansallisarkisto, Helsinki (KA)

Kerppola v. 1781 H34 5/1-7

Ohtola v. 1777-1785 H34 21/1-5

Tiihala v. 1792 H35 27/1-6

Saarioinen v 1687 H69 5/1

KERTOMUKSET

Jussila, Timo (Mikroliitti Oy) 2002. Pirkanmaan historiallisen ajan muinaisjäännökset. 2. Muinaisjäännökset, havaintopaikat sekä tarinapaikat ja tarkastamattomat paikat. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

Nurminen Teija, 1993. Kangasalan inventointi. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

Jussila, Timo (Mikroliitti Oy) 2007. Kangasala. Maaseutualueiden yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2007. Kangasalan kunta. Museoviraston arkeologian osaston topografinen arkisto.

Sipilä, Marja & Vuorinen, Juha-Matti 1994. Lempäälän inventointi. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

PAINETUT LÄHTEET

Aakkula, Hilma 1913. Liuksialan kartanon vaiheet. Kansanvalitusseuran Kotiseutukuvauksia 20 - 21

Anttila ,Olavi 1987. 110 kehityksen ja kasvun vuotta. Kangasalan historia III 1865 - 1975. Kangasala.

Hytönen, Pentti 1995. Kangasalan kirkko ja sen palvelijat. Kangasalan seurakunta. Kangasala.

Jutikkala, Eino 1939. Vääksyn kartanon historia. Helsinki.

Jutikkala, Eino 1957: Väestö ja asutus - isojako. Längelmäveden seudun historia II. Sahalahden historia II. Hämeenlinna.

Jutikkala, Eino & Jokipii, Mauno & Soininen, Arvo M. & Orrman, Eljas 1973. Suomen asutus 1560-luvulla. Kartasto. Suomen historiallinen seura. Käsikirjoja VII.

Poppius, Liisa 1954. Torpat. Längelmäveden seudun historia II. Kangasalan historia II. Hämeenlinna.

Raitio, Raine 2001. Maatalouspitäjästä Suomen teollistuneimmaksi kunnaksi. Sahalahden historia III 1867-1999. Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä.

Suvanto, Seppo 1949. Keskiaika. Längelmäveden seudun historia I. Forssan kirjapaino Oy. Forssa. 1949. s. 78-731

Suvanto, Seppo 1973. Satakunnan historia III. Keskiaika. Satakunnan Maakuntaliitto r.y.

Virkkala, K. & Luho, Ville & Suvanto, Seppo 1949. Längelmäveden seudun historia I. Forssan kirjapaino Oy. Forssa. 1949.

Vuolle, Pertti 2005. Maantie Sarsan yli. Tarinaa Huutijärven Lentolasta.

MUUT LÄHTEET

Liuksialan kartanossa säilytettävät kartat:

Kartta Liuksialan kuninkaankartanoon kuuluvista tiluksista vuodelta 1696.

Suulliset tiedonannot

KM 38098: esihistoriallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009097: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009098: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009099: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009100: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009101: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä

KM 2009102: historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä