Alue Mäkikadun Kannaksenkadun risteys 2009/A4
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Tampere
Kaupunginosa:Ala-Pispala
Nimi:Mäkikadun Kannaksenkadun risteys 2009/A4Inventointinumero:2009/A0004Alueluokka:Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuusHistoriallinen arvo:sosiaalihistoria
teollisuushistoria
Rakennushistoriallinen arvo:rakennusperinteinen
Ympäristöarvo:maisemakokonaisuus
Arvojen perustelu:Rakennuskannassa on yhä hahmotettavissa 1900-luvun alkupuolen eri yhteiskuntaluokkien, sekä työväenluokan että ylemmän keskiluokan, asumisen ja elämisen tapa. Lisäksi alueella on sijainnut kookkain Pispalan monista yleisistä saunoista, Sirenin sauna.Alueen länsireunalla on 1870-1930-luvuilla kulkenut Punainen tukkitie. Sen betonisia tukirakenteita on säilynyt Pispalan valtatien ja sen eteläpuolella sijaitsevan parkkipaikan välissä.
Alueen monimuotoinen rakennuskanta on peräisin 1800-luvun lopun ja 1930-luvun väliseltä ajalta. Alueella ei ole uudisrakennuksia. Rakennuskanta on peruskorjauksista huolimatta säilyttänyt pääosin hyvin 1900-luvun alun piirteensä. Erikokoiset rakennukset edustavat eri rakennustyyppejä usean asunnon vuokrakerrostaloista huviloihin ja yksittäispientaloihin.
Mäkikadun ja Kannaksenkadun risteyksen hyvin erityyppiset rakennukset muodostavat kapeiden katujen varsille vaihtelevan ja monimuotoisen maisemakokonaisuuden.
Tekstitiedot
-
Historia:Mäkikadun ja Kannaksenkadun risteyksessä on säilynyt useiden kulttuurihistorialtaan paikallisesti merkittävien rakennusten kokonaisuus. Vanhimmat rakennuksista ovat 1900-luvun alkuvuosina rakennetut Frans Simolan päärakennus (Mäkikatu 80) ja sen eteläpuolella oleva Paldaniuksen talona tunnettu asuinrakennus (Mäkikatu 77). Simolan uusrenessanssityylinen päärakennus on ilmeisesti Wivi Lönnin suunnittelema. Pihapiiri on sittemmin jaettu kolmeksi erilliseksi tontiksi ja päärakennuksen eteläpuolella sijainnut puutarha lunastettu Mäkikadun jatkon tieltä 1900-luvun lopussa. Alkujaan Rajaportin saunan tuntumasta alkava Mäkikatu päättyi Ylä-Voiman kohdalle.
Alueen eteläkulmassa hyvin pispalalaista työväen asuinrakentamista edustava useassa vaiheessa rakennettu mansardikattoinen asuinrakennus (Kannaksenkatu 39). Alueen pohjoiskulmassa sijaitsevan asuinrakennuksen betonisessa osassa on toiminut yleinen sauna 1910-luvulta alkaen (Pispalan valtatie 59/ Kannaksenkatu 30). Myöhemmin Sirenin saunana tunnettu sauna jatkoi toimintaansa saman tontin suuremmassa 1932 valmistuneessa rakennuksessa aina 1980-luvulle asti. Alueen itäkulmassa on yksi Pispalan suurimmista vuokrataloista (Mäkikatu 75). Se on rakennettu 1920-luvun lopulla ja tunnetaan omistajansa ja rakennuttajansa mukaan Iso-Simolana. Vuokratalon piharakennuksessa on toiminut alueen asukkaiden käytössä ollut pesula ja mankeli. Lisäksi alueen länsireunalla on 1930-luvulle asti kulkenut Punainen tukkitie. Sen betonisia tukirakenteita on säilynyt Pispalan valtatien ja sen eteläpuolella sijaitsevan parkkipaikan välissä.
Alueella ei ole uudisrakennuksia ja vanha rakennuskanta on peruskorjauksista huolimatta säilyttänyt pääosin hyvin 1900-luvun alun piirteensä. Hyvin erityyppiset rakennukset muodostavat kapeiden katujen varsille vaihtelevan ja monimuotoisen maisemakokonaisuuden.
Toimenpidesuositukset:Kokonaisuus tulisi pyrkiä säilyttämään ymmärrettävänä. Rakennuksia ja rakenteita tulisi purkaa vain pakottavasta syystä, myös tiet, muurit ja pihojen rakenteet tulisi huomioida. Katulinjaa tai kulkureittejä ei tulisi muuttaa. Katuliittymien ja pihojen pinnoitteena tulisi suosia nurmea ja hiekkaa ja välttää laajoja betonikivilaatoituksia tai asfaltointia. Vähäinen uudisrakentaminen vanhaa rakennustapaa ja mittakaavaa noudattaen on mahdollista.Tarkennus 2012:
Alueen arvojen säilymisen kannalta tärkeää on:
Aluekokonaisuuden säilyttäminen ymmärrettävänä, mahdollisimman vähäisin muutoksin.
Vanhan rakennuskannan, asuin- ja piharakennusten, säilyminen.
Pihojen kasvillisuuden säilyminen perinteisenä.
Pihojen, katuliittymien, ajoteiden ja polkujen pintojen säilyminen perinteisinä nurmi- ja hiekkapintaisina.
Muurien, portaiden ja muiden pihojen rakenteiden säilyminen perinteisenä.
Kapeiden katulinjojen ja muiden kulkureittien säilyminen.
Katunäkymien säilyminen.
Mahdollisimman vähäinen uudisrakentaminen.
Uudisrakentamisen toteuttaminen huolellisesti lähiympäristön vanhaa rakennustapaa ja mittakaava noudattaen.
Aiemmat tutkimukset:Pispalan rakennusinventointi: PMM, Anu Eerikäinen, 2001-2002.Kirjalliset lähteet:- Helenius Kyllikki, Pispala, Tampereen pääkaupunki. Tampere-seura. Tampere 2001.- Ilmakuva-aineisto, Tampere 1946, 1956, 1966. Tampereen kaupunki ja maanmittauslaitos.
- Kartta Tampereen - Epilän maantien rajankäynnistä Hyhkyn, Kaarilan ja Pispalan kylissä 1930. Tampereen kaupunki, Kaupunkimittaus, arkisto.
- Kartta Tampereen Ylä-Pispalan ja Ala-Pispalan kaupunginosien katualueita varten pakkolunastettavista alueista 1965. Tampereen kaupunki, Kaupunkimittaus, arkisto.
- Pohjois-Pirkkala, Pispala, tonttikartta 1930, P.A. Ahomaa (Ahonius); Tampereen kaupunki, Kaupunkimittaus, arkisto.
- Vanhat valokuvat kohteesta ja sen ympäristöstä; alueen kiinteistön omistajien hallussa, http://www.pispala.fi/pispalakuvia ja Tampereen museoiden Kuva-arkisto.
Suulliset lähteet:Alueen kiinteistön omistajat ja asukkaat, inventoinnin yhteydessä haastatellut pitkään Pispalassa asuneet henkilötValokuvat:Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto, CD-levy: Pispalan rakennusinventointi 2009.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaTampere
Kannaksenkatu 26 Ala-Pispala
Kannaksenkatu 26 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Kannaksenkatu 31 Ala-Pispala
Kannaksenkatu 31 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Kannaksenkatu 39 Ala-Pispala
Kannaksenkatu 39 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Mäkikatu 75 Ala-Pispala
Mäkikatu 75 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Mäkikatu 77/ Kannaksenkatu 28 Ala-Pispala
Mäkikatu 77/ Kannaksenkatu 28 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Mäkikatu 80 Ala-Pispala
Mäkikatu 80 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Pispalan valtatie 59/ Kannaksenkatu 30 Ala-Pispala
Pispalan valtatie 59/ Kannaksenkatu 30 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Punaisen tukkitien uoma Ala-Pispala
Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta) muu
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
AvaaPispalan - Tahmelan rakennetun ympäristön inventointi 2009 (asemakaavan II-vaihe) Tampere
Rakennusinventointi
08.03.2009 08.12.2009