Toisen maailmansodan jälkeen valmistunut moderni rakennusperintö on keskeinen osa maamme kansallisvarallisuutta ja kaupunkien ja kuntien identiteettiä. Kuitenkin näiden rakennusten arvoja tunnetaan vielä melko huonosti. Oman historiallisesti merkittävän ja usein kaupunkikuvallisesti näkyvän modernin arkkitehtuurin rakennusryhmän muodostavat kansanterveyslain nojalla pääosin 1970–80-luvulla kuntien tai kuntainliittojen toimesta rakennetut terveyskeskukset, jotka ovat rakennetun ympäristön muistijälki hyvinvointivaltion varhaiskaudesta.

Vuonna 1972 voimaan astunut kansanterveyslaki on sodanjälkeisen Suomen merkittävin terveydenhuoltoa koskenut uudistus sekä yksi hyvinvointivaltion rakentumiseen vaikuttaneista keskeisistä uudistuksista. Kansanterveyslaki tähtäsi koko maan kattavaan tasapuolisten palvelujen luomiseen. Samalla haluttiin vahvistaa perusterveydenhuoltoa sekä neuvolapalveluita ja siirtää painopistettä ehkäisevään terveydenhuoltoon ja avohoitoon. Vanhat kunnanlääkäreiden toimet lakkautettiin ja kunnat velvoitettiin rakentamaan terveyskeskuksia joko yksin tai muodostamalla kuntainliittoja naapurikuntien kanssa. Tarkoituksena oli yhdistää terveyskeskuksen alle monet terveydenhuollon palvelut, kuten yleislääkärin vastaanotto, neuvola, kouluterveydenhuolto, hammashuolto sekä vuodeosastot.

Terveyskeskukset edustavat rakennustyyppiä, johon kohdistuu suuria muutoksia, rakennusteknisiä ongelmia ja myös purkupaineita. Pääosin 1970–80-luvulla valmistuneet rakennukset tai rakennuskokonaisuudet nähdään monessa tapauksessa tulleen käyttöikänsä päähän ja terveyskeskusrakennuksia on viime aikoina myös purettu, myös Pirkanmaan alueella. Rakennustyyppiä uhkaavat myös terveydenhuollon uudistukset sekä uudet sosiaali- ja terveyspalvelut saman katon alle yhdistävät hyvinvointikeskukset, jollainen on valmistumassa esimerkiksi Akaaseen vuoden 2021 aikana. Samalla Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken terveysasemat poistuvat käytös-tä ja rakennusten uusiokäyttö saattaa olla ongelmallista.

Pirkanmaan maakuntamuseo toteutti tämän teemainventoinnin tarkoituksenaan kartoittaa Pirkanmaan alueen vuonna 1972 voimaan astuneen kansanterveyslain nojalla vuosina 1970–1990 rakennetut terveyskeskukset ja terveysasemat. Terveyskeskusten keskinäinen vertailu tai arvottaminen ei onnistu normaalien yleiskaava- tai asemakaavainventointien yhteydessä. Inventoinnissa on tarkoitus luoda kokonaiskuva rakennustyypistä maakunnan alueella ja tunnistaa joukosta arvokkaimmat yksilöt, mutta myös dokumentoida tulevaisuudessa mahdollisesti häviävät kohteet.

Tässä inventoinnissa toistuvat rakennuksia kuvaavat nimitykset terveyskeskus ja terveysasema. Lähtökohtaisesti terveyskeskuksella tarkoitetaan useimmiten terveystyön eri toimintojen yhdistävää organisatorista kokonaisuutta, kun taas terveysasema on terveyskeskusten toimitilojen ryhmä, joka sisältää huomattavan osan terveyskeskusten toiminnasta. (Ihatsu 2014). Termien käyttö vaihtelee. Tässä inventoinnissa kohteiden nimi-tyksiä on käytetty niin kuin ne ilmoitetaan kuntien ja kaupunkien viestinnässä.

Inventoinnin toteutti FM Olli Joukio 31.8. – 30.10.2020 välisenä aikana. Työn ohjausryhmään kuuluivat Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkijat Anna Lyyra-Seppänen, Miia Hinnerichsen ja Miinu Mäkelä.

Inventointityön aluksi käytiin läpi aihetta ja kohteita käsittelevät aikaisemmat selvitykset ja tutustuttiin saatavilla oleviin kuntien historiikkeihin. Kuntien kaavoitukselle sekä rakennusvalvonnalle lähetettiin tiedustelu kunnassa mahdollisesti sijaitsevista vuosina 1970–1990 rakennetuista terveyskeskuksista tai -asemista. Samalla selvitettiin myös mahdollisuus rakennus- ja muutospiirustusten saatavuudesta sekä mahdollisuudesta tähän aineistoon tutustumiseen, mikä lopulta onnistuikin yhtä kuntaa lukuun ottamatta.

Inventoinnin tekijän keräämän kenttätyömateriaalin sekä arkistoaineiston perusteella Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestari Anne Uosukainen koosti tämän raportin yhteyteen terveyskeskusten ja -asemien kuntoa ja rakenteita käsittelevän osuuden.

Maakunnan alueelta inventoitiin mukaan kaikkiaan 24 kohdetta. Kaikissa kunnissa ei ollut aikarajaukseen soveltuvaa terveyskeskusta / -asemaa ja Juupajoen, Kihniön, Mäntän (rakennusajankohta ei selvinnyt, rakennus kuvattiin) Parkanon, Ruoveden ja Vesilahden kohteet jätettiin inventoinnin ulkopuolelle. Vesilahden Narvan terveysasema ei ollut enää terveydenhuollon käytössä, joten se jätettiin myös inventoinnin ulkopuolelle. Nokian vuonna 1978 valmistunut terveyskeskus on purettu hiljattain.

Kenttätyöt toteutettiin syyskuun 2020 aikana ja kaikkiaan kenttätöihin käytettiin kahdeksan työpäivää. Kohteet valokuvattiin ja niistä täytettiin inventointilomake. Rakennuksia koskevia rakennus-, muutos- ja rakennepiirustuksia valokuvattiin kuntien rakennusvalvonnan tiloissa. Joissakin kunnissa rakennus- ja muutospiirustukset olivat valmiiksi digitoituna Kokonaisuudessaan aineisto oli varsin kattava, mutta joissakin kohteissa on myös puutteita.

Tiedot inventoiduista kohteista vietiin Tampereen museopalveluiden ylläpitämään Siiri-tietopalveluun.

KOHTEIDEN ARVOTTAMINEN JA ARVOJEN LUOKITTELU

Modernin rakennuskannan arvottamisessa oman haasteensa tuo rakennusten nuoren iän lisäksi se, että ne koetaan usein arkisina ja anonyymeinä. Uudemman rakennuskannan historiallinen perspektiivi on lyhyt, jolloin tutkimuksessa nousevat esiin rakennustaiteelliset arvot, rakennustekniset ratkaisut ja rakennusteollisuuden kehityksen tunnistaminen. Lisäksi arkkitehtuurin kansainväliset aatteet sekä mahdollisesti jokin kotimainen ilmiö, kuten tässä tapauksessa vuonna 1972 voimaan tullut Kansanterveyslaki ja hyvinvointiyhteiskunnan ra-kentuminen, nousevat esille.

Terveyskeskusrakennusten arvottamisessa on sovellettu Lakia rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010), jonka tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää kulttuurisesti kestävää hoitoa. Inventoinnissa ei oteta kantaa rakennusten suojelukysymyksiin, vaan ne jätetään ratkaistavaksi kaavaprosessien yhteydessä.

Kunnat voivat hyödyntää tätä teemainventointia esimerkiksi yleiskaavoituksen yhteydessä, mutta asemakaavatasolla joidenkin kohteiden tietoja tulee täydentää.

Kohteiden arviointiin ovat osallistuneet inventoinnin tekijän lisäksi Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkijat. Arvottaminen perustuu aina kenttätöiden ja tutkimuksen avulla kerättyyn tietoon. Pelkästään kohteen ikä, yleinen mielipide tai taloudelliset tekijät eivät ole perusteena kohteen arvottamiseen. Lain mukaan rakennus voi olla arvokas rakennushistorian, rakennustaiteen tai -tekniikan, ympäristöarvojen sekä siihen liittyvän käytön tai tapahtumien kannalta. Laissa on lisäksi määritelty kriteerit, jotka ovat kohteen harvinaisuus, ainutlaatuisuus, historiallinen todistusvoimaisuus ja kerroksisuus.

Arvottamiskriteereitä on tarkasteltu seuraavilla kattomääreillä:

HISTORIALLISESTI ARVOKAS - Kohde havainnollistaa siihen liittyviä yhteiskunnallisia, sosiaalihistoriallisia ja paikallis-historiallisia arvoja.

RAKENNUSHISTORIALLISESTI ARVOKAS - Rakennus on oman aikakautensa rakennustavan tyypillinen tai innovatiivi-nen edustaja ja rakennuksen rakennusperinteiset ja tekniset kokonaisuudet, ominaispiirteet ja osat ovat hyvin säilyneet.

RAKENNUSTAITEELLISESTI ARVOKAS - Rakennus on edustava tai laadukas esimerkki aikakautensa arkkitehtuurista tai tunnetun suunnittelijan tuotantoa.

KAUPUNKIKUVALLISESTI / MAISEMALLISESTI ARVOKAS - Kohteen sijainti on kaupunkikuvallisesti merkittävä: se on merkittävä osa katu- tai kaupunkinäkymää tai kiintopiste näkymässä ja / tai muodostaa merkittävän maisemakokonaisuuden.

Tässä inventoinnissa päähuomio on kiinnittynyt terveyskeskusrakennusten ulkoasuun ja rakennusten arvioinnin pääkriteerinä on terveyskeskusrakennusten hyvä säilyneisyys, ts. alkuperäinen rakennusajankohdan piirteet sekä tyylilliset yksityiskohdat olivat säilyneet. Lähtökohtaisesti kaikki terveyskeskusrakennukset olivat sosiaalihistoriallisesti arvokkaita, mutta niillä on myös paikallishistoriallisia arvoja. Kohteiden väliset erot syntyvät lähinnä rakennushistoriallisista, rakennustaiteellisista ja kaupunkikuvallisista arvoista. Joukossa saattaa olla sinänsä hyvin säilyneitä kohteita, jotka eivät vastanneet ominaispiirteiltään vuosien 1970–1990 terveyskeskussuunnittelua, vaan esimerkiksi varhaisempaa sairaala-arkkitehtuuria, ja tämä on vaikuttanut tässä teemainventoinnissa kohteen arviointiin. Kohteen mahdollinen sijoittuminen valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön on myös vaikuttanut arviointiin.

Arvottamiskriteereiden perusteella kohteet on luokiteltu kolmiportaisella arvottamisasteikolla:

1. ERITTÄIN MERKITTÄVÄ - Oman aikansa terveyskeskusarkkitehtuurin laadukas ja tunnistettava edustaja, jonka ominaispiirteet ovat hyvin säilyneet ja muutokset on toteutettu alkuperäistä arkkitehtuuria kun-nioittaen. Kaupunkikuvallisesti / maisemallisesti merkittävä.

2. MERKITTÄVÄ - Oman aikansa terveyskeskusarkkitehtuurin tunnistettava edustaja, jonka kokonaishahmo ja/tai julkisivut ovat pääosin säilyneet. Kaupunkikuvallisesti / maisemallisesti merkittävä.

3. VAATIMATON / MERKITTÄVÄSTI MUUTETTU - Rakennus edustaa rakennustaiteellisilta ja rakennushistoriallisilta sekä kaupunkikuvallisilta arvoiltaan vaatimatonta arkkitehtuuria tai muutokset ovat olleet merkittäviä. Kohde saattaa edustaa sinänsä hyvin säilyneiltä ominaispiirteiltään jonkin toisen aikakauden arkkitehtuuria, joka ei liity vuosien 1970–1990 terveyskeskussuunnitteluun.

Joissakin tapauksissa terveysasemat ovat osa laajempaa ja mahdollisesti ajallisesti kerroksellista rakennettua terveydenhuollon kokonaisuutta, jolloin kohdetiedoissa on myös mainittu, mitä rakennusosaa arvottaminen koskee.

Pirkanmaan vuosina 1970–1990 rakennetut terveyskeskukset ja -asemat edustavat pääosin rakennusajankohtansa tyyli-ihanteita tyypillisine piirteineen. Terveyskeskusarkkitehtuuri näyttäytyy kuitenkin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta melko arkisena käyttöarkkitehtuurina, jossa yksityiskohdat ovat riisuttuja. Myös terveyskeskusten säilyneisyys vaihtelee, joskin suurimmassa osassa kohteita alkuperäisen rakennusajankohdalle tyypillinen massoittelu sekä muut tyylilliset piirteet ovat edelleen selkeästi havaittavissa. Kookkaammat terveys-keskukset sijoittuvat suurempiin asutuskeskuksiin ja ovat rakennettu pääasiassa 1970-luvun puolella tai 1970–80-lukujen vaihteessa. Pääosin 1980-luvulla rakennetut pienempien kuntien ja maaseutukeskuksien kooltaan vaatimattomammat terveysasemat saattavat olla arkkitehtonisesti vaatimattomampia, mutta vähäisemmistä muutospaineista johtuen lähes poikkeuksetta myös paremmin säilyneitä.

Miltei kaikissa inventoiduissa kohteissa terveyskeskuksen tai -aseman alkuperäinen rakennusajankohta oli edelleen selkeästi havaittavissa. Ongelmallisempia olivat sellaiset terveyskeskukset, jotka oli toteutettu osaksi laajempaa sairaalakokonaisuutta, joka on laajentunut useaan otteeseen myös terveyskeskuksen rakentamisen jälkeen. Näissä kohteissa saattoi terveyskeskuksen myöhemmät laajennukset sekä muu sosiaali- ja terveydenhuollon rakentaminen jättää alkuperäisen terveyskeskusarkkitehtuurin joko osittain pimentoon tai ainoastaan osaksi laajempaa ajallisesti kerroksellista ja arkkitehtonisesti kirjavaa kokonaisuutta. Toisaalta jotkut kookkaammistakin kohteista muodostavat edelleen käyttötarkoitukseltaan alkuperäisenä säilyneen historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävän sekä yhtenäisen kokonaisuuden. Huomioitavia ovat myös kooltaan vaati-mattomammat pienten kuntien tai maaseutukeskusten terveysasemat, joiden joukossa on arkkitehtonisesti korkealaatuisia, hyvin säilyneitä ja hyvin hoidettuja rakennuksia. Nämä pienemmät kohteet ilmentävät rakennusajankohtansa sosiaalihistoriaa siinä kuin kaupunkien kookkaat vuodeosastoilla varustetut terveyskeskuksetkin.

RAKENNUSAJANKOHTA

1970-luvulta 1980-luvun puoliväliin ulottuvana ajanjaksona rakennettiin koko maan kattava terveyskeskusverkosto. Terveyskeskusrakennukset olivat merkittäviä rakennuskohteita ja huomattava panostus kunnalta, vaikka kansanterveyslain aiheuttamat kustannukset jaettiinkin valtion ja kunnan kesken. Esimerkiksi Toijalassa vuonna 1984 valmistunut terveyskeskus oli kunnan historian siihen asti mittavin hanke. Uusia terveyskeskusrakennuksia esiteltiin usein esimerkiksi postikorteissa. Kaupunkikuvallisen näkyvyyden lisäksi terveyskeskukset saattoivat olla kunnissa myös huomattavia työnantajia.

Monessa kunnassa terveyskeskuksen toiminnot saattoivat olla usean vuoden ajan hajautettuna useaan toimipisteeseen ympäri kuntaa ja uudelle toiminnot yhdistävälle rakennukselle nähtiin suurta tarvetta. Inventoiduista kohteista Pirkanmaan alueella varhaisimmat kansanterveyslain nojalla terveyskeskuksiksi suunnitellut rakennukset olivat vuoden 1975 paikkeilla valmistunut Lempäälän terveyskeskus, Virtain terveyskeskus (1976) ja vuonna 1977 valmistuneet Valkeakosken ja Tampereen Hatanpään terveyskeskukset.

Inventoiduista kohteista 9 oli valmistunut 1970-luvulla ja 13 1980-luvun puolella. Pälkäneen sekä Kämmenniemen terveysasemat olivat suunniteltu 1980–90-lukujen vaihteessa ja mahdollisesti otettu käyttöön vasta vuoden 1991 puolella, mutta tästä ei inventoinnin yhteydessä saatu varmaa tietoa.

SIJOITUSPAIKKA

Terveyskeskusten sijoituspaikka pyrittiin valitsemaan mahdollisimman hyvien liikenneyhteyksien varteen sekä lähelle muita palveluja. Suomen autokanta kaksinkertaistui inventointia koskevana ajanjaksona, joka edellytti mahdollisimman tasaista maa-aluetta. Sijoituspaikkaan vaikutti myös kunnan maanomistus ja lopulliseksi rakennuspaikaksi saattoi valikoitua mahdollisimman edullinen tonttimaa. Tämä saattaa selittää paikoin myös Pirkanmaan alueella joidenkin pienempien kuntien tai taajamien terveysaseman hieman syrjäisemmän sijainnin.

Terveyskeskuksia on koko maakunnassa rakennettu usein alueelle, jossa on jo aiemmin sijainnut paikkakunnan terveydenhuollon palveluja. Jotkut terveyskeskuksista on toteutettu jo aiemmin rakennettujen kunnansairaaloiden tai kantasairaaloiden laajennukseksi. Pirkanmaan alueella tällaisia kohteita olivat Hämeenkyrön (1980), Oriveden (1980), Sastamalan (Vammalan) (1981), Tampereen Hatanpään (1977-79) ja Urjalan (1980) terveysasemat tai -keskukset. Toijalassa (1984) terveysasema suunniteltiin paikalla olleen vanhainkodin jatkeeksi, mutta voidaan laskea toiminnallisesti erilliseksi kokonaisuudeksi.

Valkeakoskella terveyskeskus (1976) sekä terveyskeskussairaalan vuodeosasto (1980) toteutettiin omana kokonaisuutenaan vanhan aluesairaalan välittömään läheisyyteen. Ikaalisten (1981) terveyskeskus toteutettiin vanhan kunnansairaalan paikalle ja Virroilla terveyskeskuksen ja vanhainkodin käsittänyt kokonaisuus aivan vuonna 2018 puretun kunnansairaalarakennuksen viereen. Kaikkiaan kuuden terveyskeskuksen tai -aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsi vielä terveydenhuollon varhaisempaa vaihetta ilmentävä tyyppipiirustusten mukaan toteutettu terveystalo tai lääkäritalo. Lempäälässä terveyskeskuksen vieressä sijainnut lääkäritalo purettiin ilmeisesti 2010-luvulla.

Täysin uudelle aikaisemmista terveydenhuoltorakennuksista erillään olevalle alueelle näyttäisi valmistuneen Kangasalan (1984), Pirkkalan (1986), Ylöjärven (1979) ja Tampereen Hervannan (1989) kookkaammat terveyskeskukset ja -asemat sekä pienemmistä Pälkäneen (1990–91), Luopioisten (1986), Kurun (1982), Sahalahden (1990) ja Kämmenniemen (1988–1990) terveysasemat. Hervanta ja Kämmenniemi edustavat inventoiduista kohteista poikkeuksellisia toimintakeskuksia, joihin on yhdistetty useampia toimintoja. Hervannassa samaan arkkitehtien Raili & Reima Pietilän suunnittelemaan kokonaisuuteen kuuluu myös kirjasto sekä elokuvateatteri ja Kämmenniemen vaatimattomammassa toimintakeskuksessa on terveysaseman lisäksi paloasema ja apteekki.

ULKOASU JA POHJAMALLI

Terveyskeskusten kokoon vaikuttivat alueen väestöpohja sekä kunnassa tai liitoskunnissa jo olevat terveyspalvelut. Esimerkiksi Pirkanmaan alueella pienimmät terveysasemat käsittivät vain välttämättömimmät toiminnot ja ovat kooltaan vain hieman omakotitaloja suurempia. Toisaalta varsinkin suuremmissa keskuksissa pääosin matalaprofiiliset, rungoltaan usein syvät ja moneen suuntaan haarautuvat terveyskeskukset sekä niitä joskus usealtakin suunnalta ympäröivät paikoitusalueet, ovat laajoja ja huomattavia kokonaisuuksia maisemassa.

Terveysasema oli kokonaan uusi rakennustyyppi, jonka kehittelyssä hyödynnettiin yleis-, paikallis- ja keskussairaaloissa käytettyjä tilaratkaisuja. Blokkisairaalamallista siirryttiin matalampaan ja rungoltaan syvempään massoitteluun. Toiminnot pyrittiin tehokkuutta ajatellen keskittämään entistä lähemmäs toisiaan. Uudenlaisen rakennustyypin suunnitteluun vaikutti vahvasti myös vuonna 1973 puhjenneen öljykriisin aiheuttama energiansäästötarve.

Kokonaisuudessaan terveyskeskusarkkitehtuuri on luonteeltaan pääosin melko arkista käyttöarkkitehtuuria, jossa oli havaittavissa rakennusaikakautensa ihanteita, mutta julkisivut olivat yksityiskohdiltaan pääasiassa melko riisuttuja. Joidenkin Pirkanmaan 1970–80-luvuilla toteutettujen terveyskeskusten ulkoasu muistuttaa huomattavasti aikakautensa kouluarkkitehtuuria, mikä kertoo myös ajankohdan laitosarkkitehtuurin samankaltaisuudesta. Joukossa on kuitenkin myös arkkitehtonisesti laadukkaita ja yksilöllisiä kokonaisuuksia.

Suuri osa inventoiduista kohteista oli toteutettu rinteeseen siten, että rakennukset olivat osittain kaksi- tai kolmekerroksisia. 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella suunniteltujen terveyskeskusten ulkoasua leimaavat terveyskeskusrantamista ohjanneet, mutta rakennusajankohdalle tyypilliset ihanteet; betonirakenne, joko paikallaan valettuna tai elementteinä, voimakkaan ja paikoin suorastaan ankaran horisontaalinen ja tasakattoinen massoittelu, jossa on nauhajulkisivut. Joissakin kohteissa rakennusmassa koostuu kahdesta erikokoisesta ja -syvyisestä siivestä, joista kapeampi saattaa käsittää kaksi- tai kolme kerrosta. 1970-luvun ja 1980-luvun vaihteen laadukkaista ja pääosin hyvin säilyneistä kokonaisuuksista voidaan mainita Valkeakosken, Virtain ja osin myös Tampereen Hatanpään terveyskeskukset.

1980-luvun puolivälin ja sen jälkeen suunnitellut terveyskeskukset edustavat ulkoisesti rakennusajankohdalle tyypillisesti jo yksilöllisempää suunnittelua ja varsinaisia ulkoisia yhdistäviä tekijöitä löytyy vähemmän. Runkomateriaalina betoni oli edelleen hallitsevana, mutta myös tiili- ja rankorakenteista suunnittelua käytettiin. Tämän aikakauden laadukasta, tässä tapauksessa valtakunnallisesti merkittävää suunnittelua edustaa varsinkin Raili ja Reima Pietilän suunnittelema Hervannan toimintakeskuksen yhteydessä oleva terveysasema. Kokoluokan toisesta ääripäästä voidaan mainita Luopioisten vuonna 1986 valmistunut terveysasema, joka ulkoasultaan ja sisätiloiltaan käytännössä autenttisena säilyneenä edustaa aikakautensa arkkitehtonisesti laadukasta ja yksilöllistä pienen kunnan tarpeisiin toteutettua terveysasemasuunnittelua. Paikoitellen 1980-luvun loppupuolella suunnitelluissa terveyskeskuksissa tai niiden laajennuksissa on havaittavissa jo postmoderniin suunnitteluun viittaavia yksityiskohtia, joskaan ei hallitsevassa määrin.

Joissakin tapauksissa, kuten Hämeenkyrössä, Lempäälässä ja Sastamalassa alkuperäisten terveyskeskusten tai terveyskeskussiipien ympärillä laajennukset ovat olleet niin voimakkaita, että alkuperäinen terveyskeskusrakennus on jäänyt uudempien, arkkitehtonisesti poikkeavien rakennusmassojen peittoon. Kokonaisuus saattaa olla näissä tapauksessa arkkitehtonisesti melko sekava, varsinkin jos rakennusmassan seassa on vielä 1900-luvun alkupuolen sairaalarakennusten osia. Toisaalta esimerkiksi merkittävästi laajennetuissa Kangasalan ja Pirkkalan terveyskeskuksissa laajennukset on toteutettu laadukkaasti alkuperäisilmettä kunnioittaen, jolloin merkittävästi kasvaneenakin kokonaisuus on säilyttänyt alkuperäiset tyylilliset piirteensä.

Yleisenä pohjamallina on 1960-luvulla sairaaloihin kehitetty kaksikäytäväratkaisu, jossa vastaanotto- ja potilashuoneet sijoitettiin ulkoseinien puolelle ja käytävien väliin jäi toimenpide- ja aputiloja (Esim. Toijala, Lempäälä, Virrat). Vastaava pohjamalli toistuu myös joissakin huomattavasti myöhemmin toteutetuissa laajennusosissa. Inventoitujen kohteiden joukossa oli myös sekaratkaisuja, jossa rungoltaan leveämpi siipiosa saattoi olla kaksikäytävällinen ja kapeampi siipi puolestaan keskikäytävällinen (esim. Viiala). Terveyskeskusrakennuksissa toiminnot saattoivat olla myös eriytettyinä omiin siipiinsä. Esimerkiksi Valkeakoskella terveysaseman vastaanottotilat, neuvolan tilat, hammashoito, kuntoutus ja röntgen sijaitsivat eri siivessä ja vuodeosastot ja tekniset tilat omassa siivessään. Erilliset rakennukset yhdistää maanalainen yhdyskäytävä.

Rakennusten luonteesta ja terveydenhuollon jatkuvasta kehityksestä johtuen terveyskeskuksia oli laajennettu useaan otteeseen ja rakennusmassojen pohjakaava saattoi olla hyvinkin monimutkainen ja haarautua useaan suuntaan. Terveyskeskusten vuodeosastojen ja yleisesti potilaiden viihtyvyyteen alettiin kiinnittää huomiota 1980-luvun loppupuolella ja monen kookkaamman terveyskeskuksen laajennus tai merkittävämpi muutos liittyvät juuri tähän ilmiöön. Muilta osin rakennustyypin pohjakaavaratkaisut ja käytävämallit näyttäisivät säilyneen melko lailla ennallaan myös uudemmissa laajennuksissa.

Varsinkin kookkaammissa terveyskeskuksissa vuosien aikana toteutetut useat muutokset sisätiloissa näkyvät tilajärjestyksen sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksina sekä uusittuina pintoina. Alkuperäisen pohjakaavan periaate on kuitenkin edelleen havaittavissa. Joukossa on joitakin poikkeuksia, joissa sisätilojen muutoksessa on huomioitu myös alkuperäiset materiaalit, joita on myös pyritty säilyttämään. 1970–80-luvuille tyypillisiä betoni ja -tiilipintoja sekä alkuperäisiä portaikkoja, väliovia ja jopa kalusteita on edelleen havaittavissa joissakin kohteissa. Erityisenä poikkeuksena on tässäkin tapauksena Pietilöiden suunnittelema Hervannan terveysasema, jossa on tallella edelleen myös suunnittelijoiden käsialaa oleva kiinteä kalustus. Pienempien kuntien ja maaseutukeskusten terveysasemiin on kohdistunut vähemmän muutospaineita, ja ne ovat lähes poikkeuksetta paremmin säilyneitä myös sisätiloiltaan.

SUUNNITTELIJAT

Pirkanmaan terveyskeskusten suunnittelijoissa esiintyy tunnettuja terveyskeskusten ja sairaaloiden suunnittelijoita, kuten arkkitehdit (SAFA) Into Pyykkö ja Helge Railo sekä rakennusarkkitehdit Pekka Terävä ja Veikko Voutilainen. Suunnittelijoina on nähtävästi pyritty käyttämään nimenomaisesti rakennustyyppiin erikoistuneita henkilöitä, joista moni oli maakunnan ulkopuolelta.

Maakunnassa useamman kuin yhden terveyskeskuksen suunnitelleista henkilöistä etenkin arkkitehti Into Pyykön nimi nousee esiin. Hän on suunnitellut 1970–80-luvuilla Kangasalan, Kylmäkosken, Valkeakosken, Viialan ja Urjalan terveyskeskukset. Helsingissä toimistoa pitänyt Pyykkö on suunnitellut lisäksi mm. Mustasaaren terveyskeskuksen (1976) sekä terveysasemat Siilinjärvelle ja Iisalmeen (1978) sekä Helsingin Etelä-Haagaan ja Vieremään (1981).

Aikanaan Tampereen ensimmäiseltä ”opistoarkkitehti”-kurssilta (1960) valmistunut rakennusarkkitehti Veikko Voutilainen on suunnitellut Pirkkalan ja Ikaalisten terveyskeskukset, jotka edustavat molemmat laadukasta terveyskeskussuunnittelua, mutta myös poikkeavat toisistaan huomattavasti. Voutilainen erikoistui nimenomaisesti terveyskeskuksiin ja yhdessä rakennusmestariveljensä Väinö Voutilaisen kanssa he suunnittelivat lukuisia terveyskeskuksia ympäri Suomea. Myös rakennusarkkitehti Pekka Terävän toimisto suunnitteli Oriveden ja Kurun terveysasemien lisäksi jo puretun Nokian terveyskeskuksen. Terävän toimisto suunnitteli 1970–80-lukujen vaihteessa useita terveyskeskuksia ympäri Suomea.

Maakunnan alueella terveyskeskusten laadukkaiden, rakennuksen alkuperäisilmeen huomioon ottavien laajennusten ja saneerausten suunnittelijana esiintyy useimmiten arkkitehti (SAFA) Ilkka Mannilan nimi. Hänen suunnitelmiensa pohjalta on toteutettu Pirkkalan ja Ylöjärven terveyskeskusten mittavat laajennukset. Hänet on merkitty suunnittelijaksi myös Pekka Terävän toimiston suunnittelemaan Oriveden terveyskeskuksen piirustuksiin. Mannila suunnitteli Oriveden terveyskeskukselle myös myöhemmän laajennuksen, joka jäi syystä tai toisesta toteutumatta.

NÄKÖKULMIA RAKENNUSTEN RAKENTEISIIN JA KUNTOON (Anne Uosukainen)

Terveyskeskukset on rakennettu vuosikymmenillä, jolloin rakennettiin paljon ja nopeasti. Nyt aikakauden rakennuskannan kunto ja säilyminen herättää huolta, sillä osa tuolloin käytetyistä rakenneratkaisuista on myöhemmin osoittautunut vaurioherkiksi sekä vaativiksi huoltaa ja korjata. Terveyskeskusten erikoistunut käyttötarkoitus lisää osaltaan materiaaleihin ja rakenteisiin kohdistuvia vaatimuksia, samoin useiden rakennusvaiheiden yhdistäminen toisiinsa. Inventoinnin kenttätöiden myötä kertyneen valokuva- ja rakennuspiirustusmateriaalin avulla on voitu kartoittaa sellaisia rakennusten piirteitä, joiden voidaan arvioida lisäävän kosteusvaurioiden riskiä. Lähdemateriaalin luonteesta johtuen havainnot keskittyvät lähinnä ulkovaippaan.

Inventoitujen terveyskeskusten yleisin kattotyyppi on tasakatto, jonka vedenohjaus tapahtuu kattokaivojen kautta. Tasakatto on herkkä huollon ja kunnossapidon laiminlyönneille, sillä etenkin varhaisissa tasakatoissa vesikatteen alapuolinen tila tuulettuu huonosti ja mineraalivillaeristeet ovat suoraan alttiina vuotovesille. Tuuletustilan ja eristeiden kunnon tarkkailu on vaikeaa tai jopa mahdotonta, sillä tilassa ei yleensä mahdu ryömimään ja tarkastusluukkuja on harvassa. Terveyskeskuksille tyypilliset lukuisat kattoläpiviennit ja mahdolliset kattoikkunat lisäävät vuotoriskiä, puhumattakaan jään, lumen ja toisinaan välttämättömien lumitöiden aiheuttamasta mekaanisesta rasituksesta. Kattokaivot on pidettävä auki ja vähäisetkin vuodot havaittava ja korjattava ajoissa, jotta laajamittaisilta vauriokorjauksilta vältytään.

Inventoiduista 24 kohteesta 16 on ensimmäisessä rakentamisvaiheessaan toteutettu tasakattoisena, ja myöhemmissä laajennuksissa on yleensä noudatettu samaa linjaa. Ainoastaan Pirkkalan 2000-luvun laajennusosassa on vanhasta osasta poiketen pulpettikatto. Kolmessa alkujaan tasakattoisessa kohteessa on myöhemmin muutettu kattotyyppiä kokonaan, näistä varhimmin Vilppulassa siirryttiin satulakattoon jo 1980-luvun lopulla. Punkalaitumella ja Ikaalisissa alkuperäiset katot muutettiin aumakatoiksi laajennusten yhteydessä. Kattoikkunoita on yhä jäljellä ainoastaan viidessä kohteessa. Tasakattoon liittyy useimmiten toinen kosteusteknisesti hankala rakenneratkaisu, puuttuva tai hyvin lyhyt räystäs, mikä lisää julkisivujen säärasitusta. Inventointiaineistossa tähän sääntöön tekee poikkeuksen vain yksi kohde, Viialan terveysasema, jonka räystäsrakenteet ovat poikkeuksellisen massiiviset ja ulkonevat. Toisaalta Orivedellä, Pälkäneellä, Hämeenkyrössä sekä Sahalahdella on muitakin kattotyyppejä varustettu huomattavan lyhyillä räystäillä.

Terveyskeskusten suosittu ulkoverhousmateriaali on tiili eri muodoissaan, inventoiduista kohteista löytyy keltaista ja punaista poltettua tiiltä sekä kalkkihiekkatiiltä sileänä ja lohkottuna. Tiiliverhoukset ovat yleisimmin puhtaaksi muurattuja, rapattua pintaa esiintyy vain Hämeenkyrössä, Sastamalassa ja Orivedellä. 1970-luvulla ja vielä 1980-luvun alkupuoliskolla tiiliverhous saatettiin toteuttaa mineraalivillaeristeen päälle liian pienellä tuuletusraolla tai kokonaan ilman sitä. Tällaisen rakenteen on myöhemmin todettu tietyissä oloissa päästävän sadevettä eristeisiin, jotka kuivuvat heikosti ja saattavat kosteusvaurioitua. Räystäiden puuttuminen pahentaa ongelmaa. Käytettävissä olleiden rakennepiirustusten perusteella kyseinen rakenne on kymmenessä inventoiduista kohteista, niiden vanhimmissa toteutusvaiheissa. Voidaan olettaa vastaavia rakenteita olevan otannassa enemmänkin. mutta kaikista rakennuksista ja rakennusvaiheista ei löytynyt rakennepiirustuksia tai sellaisia leikkauspiirustuksia, joista ilmaraon olemassaolo tai koko olisi käynyt luotettavasti ilmi.

Aikakauden rakentamistapa suosi matalaa sokkelia ja vähäisiä korkeuseroja maan pinnan ja lattiatason välillä. Sittemmin huonoksi ratkaisuksi osoittautunut valesokkelirakenne mahdollisti korkeuseron poistumisen kokonaan, mikä soveltui hyvin terveyskeskusten käyttötarkoituksen asettamaan esteettömyysvaatimukseen. Valesokkelin takana rakennuksen runko ja seinän lämmöneristys saattavat ulottua maan pintaan tai jopa sen alapuolelle, samoin maanvastainen betonilattia. Ongelmia syntyy silloin, kun runko ja lämmöneriste ovat kosteudelle herkkää materiaalia ja kastuvat joko tukkeutuneen salaojan, kapillaarisesti maasta nousevan veden tai sokkelille ajautuvien hulevesien takia. Myös tiiliverhouksen taakse joutunut sadevesi pääsee valesokkelin taakse, jos ei sitä ole estetty kermikaistalla. Rakennetyypin esiintymistä kohderakennuksissa ei voinut arvioida kattavasti, sillä perustusten yksityiskohtaisia rakennekuvia sokkeliliittymän alueelta oli niukasti käytettävissä. Valesokkelin kaltaisiin rakenteisiin viittaa kuitenkin monissa tapauksissa ulkoa katsoen matala näkyvä sokkeli, joka ulottuu selvästi lattiatason yläpuolelle. Inventoiduista terveyskeskuksista monille on valittu tasainen tontti, jolla esteettömyys on ollut helppo toteuttaa ja kulku parkkialueilta on vaivatonta. Rinneratkaisuissakin sisäänkäyntialueet ympäristöineen ovat lähellä lattiapinnan korkeusasemaa. Edellä mainitut tekijät huomioiden ovat salaoja- ja sadevesiputkistojen toimivuus sekä piha-alueiden oikean suuntaiset kaadot erityisen tärkeitä rakenteiden säilymiselle ehjinä ja terveinä.

Inventoija kokosi mahdollisuuksien mukaan tietoa myös rakennusten kunnosta. Henkilöhaastattelujen ja tiedotusvälineistä saatujen tietojen perusteella kuudessa kohteessa on ilmennyt kosteusvaurioita ja / tai sisäilmaongelmia 2000-luvulla.

Valkeakosken terveyskeskuksen vanhimmassa osassa oli inventointihetkellä meneillään sisäilmaongelmista johtuvat korjaustyöt. Vesikaton rakenteita ja yläpohjan eristeitä uusittiin parhaillaan, ja lähitulevaisuudessa on edessä myös ulkoseinien lämmöneristeiden vaihtaminen. Kohteen rakennekuvia ei ollut käytettävissä, mutta ilmeisesti kyseessä ovat juuri aiemmin kuvatun kaltaiset, vaurioherkät rakennetyypit.

Lempäälän terveyskeskuksessa on ilmenny sisäilmaoireilua, erilaisia kosteushaittoja, vesivahinko sekä ilmastointiin liittyviä ongelmia heti vuoden 2013 laajennuksen ja saneerauksen jälkeen. Seuraavina vuosina näitä lähinnä uudisosassa todettuja ongelmia on ratkottu ja vaurioita korjattu.

Akaan Viialan terveysasemalla on kärsitty huonosta sisäilmasta vuonna 2013, mahdollisena syynä pidetään alapohjan maaperään asti ulottuvia halkeamia. Saman tyyppisiä ongelmia on ollut vuotta myöhemmin Akaan Kylmäkoskella, jossa oireilun syyksi epäillään rakenteiden liitoksissa monin paikoin havaittuja halkeamia. Viialan ja Kylmäkosken pienehköjen terveysasemien tulevaisuus on epäselvä siitäkin syystä, että niiden toiminnot siirtyvät vuonna 2021 valmistuvaan Akaan hyvinvointikeskukseen.

Oriveden terveyskeskuksen sisäilmaongelmat alkoivat vuonna 2012 tapahtuneesta vesivahingosta, jonka jälkeen sekä potilaat että henkilökunta alkoivat oireilla. Vuoden 2020 kuluessa haittojen syitä on kartoitettu, jatkossa tarkoitus on parantaa tilannetta rakenteita tiivistämällä ja ilmanvaihdon tasapainottamisella.

Hervannan terveysasemalla koetun sisäilmaoireilun ilmeisenä aiheuttajana on ollut kastuneet ulkoseinien eristeet, joita on vaihdettu vuonna 2017.

Inventoiduissa kohteissa ilmenneet kosteusvauriot ja sisäilmahaitat johtuvat useista eri syistä, mukana joukossa edellä esitetyt, tunnistetut riskirakenteet . Terveyskeskukset ovat olleet kunnille iso ja välttämätön panostus, joka on pyritty toteuttamaan laadukkaasti, käytettävissä olevaa parasta osaamista hyödyntäen. Kun aktiivisessa käytössä olevaa rakennusta on lisäksi huollettu ja korjattu järjestelmällisesti, on selvästi ollut mahdollista myös välttyä pahimpien riskien toteutumiselta. Inventoitujen terveyskeskusten joukossa onkin lukuisia käyttökuntoisia kohteita, joiden säilymisen esteenä eivät toistaiseksi ole olleet kuntokysymykset. Toisaalla syntyneitä vaurioita korjataan tai on jo korjattu, kuten esimerkiksi Valkeakoskella, Hervannassa ja Lempäälässä. Hyvin suunniteltujen korjausten myötä rakenteiden toimivuutta saadaan parannetuksi ilman, että kulttuurihistoriallisia arvoja merkittävästi menetetään.

Terveyskeskusrakennukset ovat kokeneet alan kehityksen vuoksi varsinkin sisätiloiltaan ehkäpä enemmän muutoksia kuin muut samaan aikaan toteutetut laitosrakennukset. Muutoksista huolimatta suurimmassa osassa inventoituja kohteita alkuperäinen rakennusajankohta ja tyylilliset piirteet ovat edelleen selkeästi havaittavissa. Kaupunkikuvassa usein varsin näkyvät rakennukset kuuluvat monen 1970-luvulla kasvaneen maaseutukeskuksen sekä kaupunkien keskeisimpiin modernin arkkitehtuurin kohteisiin.

Muutokset ja laajennukset ovat terveyskeskuksissa tavallaan luonnollinen osa niiden kehitystä. Kohteita arvioinnissa kiinnitettiin pääasiassa huomiota rakennusten ulkoasuun. Kohteiden väliset erot syntyivät lähinnä muutosten laadusta ja miten niissä on huomioitu alkuperäisen rakennusosan ominaispiirteet ja mittakaava. Tästä laadukkaina esimerkkeinä toimivat Pirkkalan ja Kangasalan terveyskeskukset.

Pääasiassa 1. luokkaan arvotetut kohteet edustivat hyvin säilynyttä arkkitehtonisesti laadukasta, maisemallisesti tai kaupunkikuvallisesti huomattavaa kokonaisuutta. 2. luokkaan arvotetuissa kohteissa saattoi olla enemmän muutoksia, mutta joissa alkuperäinen rakennusmassa oli säilyttänyt edelleen rakennusajankohdalleen tyypilliset ominaispiirteet. Rakennuskokonaisuus ei edustanut arkkitehtonisesti aivan niin merkittävää suunnittelua kuin 1. luokan kohteet. Jotkut kohteista sijoittuivat tavallaan luokkien välimaastoon, jolloin rat-kaisevaksi tekijäksi nousi juurikin edellä mainittu alkuperäisten ominaispiirteiden säilyminen, muutosten laatu sekä miten kohde asettui ympäristöönsä. 3. luokka käsitti pääasiassa arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti vaatimattomat tai merkittävästi muutetut kohteet.

Arviointiin saattoi vaikuttaa myös tietyn alueen terveyskeskuksille harvinaisempi arkkitehtoninen tyyli sekä toisaalta myös ulkoasu, joka ei liittynyt tutkittavan ajanjakson terveyskeskusarkkitehtuuriin. Esimerkkinä voidaan mainita muun muassa vuoden 1990 paikkeilla valmistuneen Pälkäneen terveysasema, jonka arviointiin vaikutti rakennuksen hyvä säilyneisyys, mutta myös inventoiduista kohteista ainoana selkeää postmodernia suunnittelua edustava ulkoasu ja kohteen sijoittuminen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Toisessa päässä Oriveden terveyskeskus sijoittui tässä teemainventoinnissa 3. luokkaan, koska alun perin kunnansairaalaksi valmistunut voimakkaasti laajennettu ja sinänsä piirteiltään yhtenäinen kokonaisuus edustaa ulkoisesti lähinnä 1950-luvun laitosarkkitehtuuria. Kohteen arviointia tulee tarkastella uudelleen esimerkiksi mahdollisen kaavatyön yhteydessä.

24 inventoitua kohdetta arvotettiin seuraavasti:

1. LUOKKAAN

Hervannan terveysasema (Tampere)

Kangasalan terveyskeskus

Luopioisten terveysasema (Pälkäne)

Pirkkalan terveyskeskus

Pälkäneen terveysasema

Toijalan terveysasema

Valkeakosken terveyskeskus ja terveyskeskussairaalan vuodeosasto

2. LUOKKAAN

Hatanpään terveysasema (Tampere)

Ikaalisten terveyskeskus

Kylmäkosken terveysasema (Akaa)

Lempäälän terveyskeskus

Sahalahden terveyskeskus

Urjalan terveysasema

Viialan terveysasema (Akaa)

Virtain terveyskeskus

Ylöjärven pääterveysasema

3. LUOKKAAN

Hämeenkyrön terveyskeskus

Kurun terveysasema (Ylöjärvi)

Kämmenniemen terveysasema (Tampere)

Oriveden terveyskeskus

Punkalaitumen terveysasema

Sastamalan pääterveysasema

Vilppulan terveysasema (Mänttä-Vilppula)

Äetsän terveysasema (Sastamala)