Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö kartoitti huhti-toukokuussa Kauppi-Niihaman rakennettua kulttuuriympäristöä. Selvityksen tilaajana oli Tampereen kaupunki ja rajauksena oli tuleva Kauppi-Niihaman osayleiskaava. Kartoitustyön teki FM Jari Heiskanen. Raportti käsittää alueen maisemahistorian ja vanhemman rakennuskannan kiinteistöinventoinnin. Lisäksi on kartoitettu kaava-alueeseen rajoittuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet joita olivat Litukan siirtolapuutarha ja Petsamon omakotialue.

Inventoituja kiinteistöjä olivat Toimela, Kallio, Kallio I, Luhtaa, Peltola, Vesisäiliö, Kaupinojan pumppuasema ja vesisäiliö, Rauhanniemen kansankylpylä, Soukko ja Ala-Soukko

Kiinteistöinventoinnissa alueen vanhinta rakennuskantaa ja asutushistoriaa edustaa Luhtaan tila, joka on perustettu torpaksi jo 1800-luvun alkupuolella. Osittain kalastuksella eläneet Soukko ja Ala-Soukko ovat 1890- ja 1910-luvulta. Kesäasutuksesta vanhimmat, 1930-luvulta ovat Irjalan tilaan kuuluvan Toimelan lisäksi Kalliola ja Kalliola I. Tampereen kasvuun ja aikansa virkistystoimintaan liittyvät Kaupinojan pumppuasema, vesisäiliö ja Rauhaniemen kansankylpylä ovat 1920-luvulta. Alasjärven rannalla oleva Peltolassa on kookas asuinrakennus 1920-luvulta.

Kiinteistöinventoinnin ulkopuolelle jätettiin alueen sotien jälkeen rakennettu rakennuskanta. Niistä asutushistoriallista merkitystä on Niihaman tilalla, joka perustettiin sotien jälkeen Niihamajärven rannalle siirtolaistilaksi. Nykyisin tilan asuinrakennus toimii kaupungin ulkoilumajana. Sen historiassa näkyy hyvin alueen kehitys agraarimaisemasta nykyiseen virkistyskäyttöön. Pyhäjärven, Alasjärven ja Toritunjärven rannalla on myös uudempaa, sotien jälkeen syntynyttä kesäasutusta. Pysyvää asutusta edustavat Alasenjärven koillisrannalla olevat 1950-luvun asuinrakennukset. Luhtaantien varrella on Luhtaan tilasta lohkottu Hautaniitty-niminen kiinteistö 1950-luvulta. Pysyvää asutusta on alueen koillisnurkassa, jossa on muutamia asuinrakennuksia 1930-, 1960-, 1980, 1990- ja 2000-luvulta. Niihaman siirtolapuutarhan ja Jyväskyläntien välinen ranta-alueella on useita kesäasuntoja 1900-luvun jälkipuoliskolta. Teiskontien varren rakennuskanta, sairaala, golfkenttä, sähkölaitos ja ratsastuskeskus ovat rakentuneet Teiskontien rakentamisen jälkeen 1900-luvun lopulla. Samoin ovat Kaupin urheilupuiston rakenteet, huoltorakennukset, ulkoilupolut ja kentät 1970-luvun jälkeen rakennetut.

Inventoinnin ulkopuolelle rajattiin myös Näsijärvessä olevat saaret. Niissä ilmeisesti vanhin rakennus on Jyväskyläntien varressa Heposaaressa oleva kauppias Kusto Ojasen huvila, joka on 1890-luvulta. Luhtaan tilan edustalla olevissa saarissa vanhimmat kesäasunnot ovat 1930-luvulta.

Alueinventoinnissa rajattiin omiksi kokonaisuuksiksi Niihaman siirtolapuutarha, Litukan siirtolapuutarha ja Petsamon omakotialue. Näistä Niihaman siirtolapuutarha on paikkana 1970-luvulta. Sen historia siirtolapuutarhana ulottuu kuitenkin aina 1910-luvulle, jolloin sen edeltäjä , Suomen ensimmäisenä pidetty siirtolapuutarha perustettiin Hatanpäälle. Niihamaan se siirrettiin vuonna 1977. Siirtolapuutarhan keskellä on entinen Kartanon tilakeskus, joka perustettiin 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla Pappilan torpaksi. Sen rakennuskannasta on säilynyt paritupamainen asuinrakennus, sauna ja puimala. Kaava-alueeseen rajautuva Litukan siirtolapuutarhan vanhin osa on vuodelta 1922. Aluetta laajennettiin 1940-luvulla itäpuolelle. Petsamon omakotialueen rakennuskanta on pääosin 1920- ja 1930-luvulta. Alueiden taustalla vaikuttivat ajan virtaukset, kuten puutarhakaupunki ja asumisen ja teollisuuden erottaminen toisistaan. Lisäksi nähtiin omakotitalo siveellisen ja moraalisen elämän takaajana. Osasta Petsamoa tulikin puhdas omakotialue ja sen rakentajina olivat pääosin vakavaraiset työläiset.

Kartoituksen ulkopuolelle jäivät saarissa oleva rakennuskanta. Ne tulisi kartoittaa ja inventoida seuraavaksi. Petsamon kaupunginosassa on säilynyt erilaisia kokonaisuuksia ja kerrostumia. Alue olisi hyvä inventoida ja sille tulisi laatia rakennustapaohjeet.

Maisemahistoriaa on tarkasteltu etupäässä karttamateriaalin kautta. Käytetty karttamateriaali on pääosin 1900-luvulta. Isojakoon liittyvä karttamateriaali on 1760-luvulta. Maanmittaustoimiston arkiston muuton vuoksi isojakokarttojen tarkastelussa jouduttiin käyttämään mikrofilmejä, jolloin tavallista kartan digitointia ei voitu tehdä. Ennen 1900-lukua tehty kartta oli ns. Kalmbergin kartta vuodelta 1855. Maisemahistorian selvitykseen saatiin hyvää apua myös Tampereen kaupungin kaavoitusyksiköstä, jossa aihetta sivusi Milla Törmän kesällä 2003 tekemä ”Tampere kulttuurimaiseman kehitys” –raportti. Työtä varten oli Kaavoitusyksikössä digitoitu Tampereen alueen karttoja vuosilta 1907, 1931, 1950-l, 1977 ja 2003. Karttojen digitoinnin teki Tampereen kaupungin kaavoitusyksikön Birgitta Helsing. Maisemahistoriaa kartoitettiin myös kirjallisista lähteistä. Kiinteistö- ja alueinventoinnissa pääpaino oli nykytilan kartoituksessa. Kohteiden historiaa kerättiin lähinnä kirjallisuudesta. Poikkeuksen tekee Soukko, jossa käytettiin myös haastattelua.