Takahuhti oli Messukylän pitäjän suurin ja vanhin kylä, joka mainitaan jo vuoden 1540 maakirjassa. Kylän keskuksena oli tärkeä teiden risteyskohta Ristinarkku. Kuninkaan kartastossa (vuosilta 1776-1805) mainitaan juuri Ristinarkun kohta Takahuhdin kyläkeskuksena sekä Irjalan ja Pappilan tilat. Messukylä liitettiin Tampereeseen 1947, jolloin Takahuhdista tuli Tampereen kaupunginosa naapureinaan Huikas, Ruotula ja Pappila.

Isojako saatiin toimitettua alueella varsin myöhään, vasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Siksi Takahuhdissa säilyi pitkään vanha kylärakenne eli talot sijaitsivat tiheänä keskuksena päätien varrella. Isojaon toteutuessa vanha rakenne hajosi, kun tiloja siirrettiin lähemmäs viljelyalueitaan. Vaasan radan junat pysähtyivät Messukylän asemalla, ja linja-autoliikenne kulki kaupunginosaan 1920-luvulta lähtien.

Takahuhdin alue oli pitkään leimallisesti maatalousaluetta, jossa väestö työskenteli talojen palveluksessa tai käsityöläisinä. Keskeisiä tiloja olivat Irjalan rustholli sekä kirkkoherran virkatalona palvellut Pappila. Alueella toimi myös kaksi tiiliruukkia.

1900-luvun alkupuolella Messukylän kunta hankki omistukseensa useita alueen vanhoja tiloja, joiden maita pilkottiin asuintonteiksi. Tämä loi pohjan Takahuhdin uudelle luonteelle asuinalueena. Samansuuntainen kehitys jatkui myöhemmin osana Tamperetta.

Takahuhdin kaupunginosan ensimmäinen asemakaava vahvistettiin 1952. Kaavoitusta on täydennetty mm. 1969, 1975 ja 2003. Alueen rakenteen pääpaino on asuinrakentamisessa, ja suuri osa ympäristöstä on omakoti- ja rivitalotontteja. Alue sisältää myös puistomaata, mikä tekee yleisilmeestä väljän. Vanhoja peltoalueita on hyödynnetty ulkoilureittien tilana. Takahuhdin maisemassa vuorottelevat vanhemmat, vehreät omakotialueet sekä uudemmat, tiiviimmin rakennetut kerrostalorivistöt. Katuverkon malli ja tonttien koot vaihtelevat alueella, joten Takahuhdin maisema koostuu ikään kuin eri-ikäisistä ja erityyppisistä kylämaisemista.

Alueen rakenne on monipolvinen ja sen kulkuväylät kaartelevia, joten Takahuhdissa ei juurikaan ole selkeitä maamerkkejä. Jotkut risteyskohdat ovat kehittyneet torimaisiksi osakeskuksiksi, joissa on liiketiloja ja linja-autopysäkkejä. Näiden osakeskusten säilyminen kaupunginosan jäsentäjinä onkin tärkeää.

Takahuhdin rakennuskanta on moni-ilmeinen. Omakotitalojen rakennusmuotoina esiintyy puolitoistakerroksisia jälleenrakennuskauden tyyppitaloja, 1970-luvun matalalinjaisia ja kuutiomaisia massoja sekä 1980-luvun monimuotoisia, yksilöllisiä ratkaisuja. Rivitalot ovat pääsääntöisesti matalia. Kerrostalojen tyypillisin malli on useamman rapun lamellitalo. Kerrostalot eivät nekään juuri nouse neljää kerrosta korkeammiksi.

Takahuhdille on tunnusomaista, että eri aikakaudet ja rakennustyypit kohtaavat vierekkäisillä tonteilla, eikä yhtenäinen linja aina toteudu. Lukuisten rakennusajankohtien ja saneerauskierrosten tuloksena alueen rakennuskanta on paikoin ristiriitaista.