Alue IX Armonkallio - Naistenlahti - Tampella
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Tampere
Kaupunginosa:IX Armonkallio - Naistenlahti - Tampella
Nimi:IX Armonkallio - Naistenlahti - TampellaAlueluokka:Hallinnollinen alueAluetyyppi:kaupunkikortteli
kaupunginosa
Tekstitiedot
-
Historia:Tammerkosken itärannalle perustettiin ensimmäinen masuuni 1844 jalostamaan Viljakkalan Haverista saatua rautamalmia. Seinäjoen ruukin patruuna Gustaf August Wasastjerna osti masuunin 1856 ja alkoi kehittää siitä konepajaa. Samana vuonna Adolf Törngren perusti konepajan viereen pellavatehtaan. Tehtaat yhdistyivät 1861 ja muodostivat Tampereen Pellava- ja ja Rautateollisuus Osakeyhtiön eli Tampellan. Rakennuskantaa lisättiin ja purettiin tehtaan tarpeiden mukaan. Tampella rakennutti Massunmäkeen Kyttälästä muuttamaan joutuneille työläisilleen asuntoja 1800-luvun lopulta alkaen. Työläisten hirsirakenteiset talot purettiin pääosin 1970-luvulla ja Massunmäelle rakennettiin 1980-luvun lopulla kerrostaloja. Tehdastoiminta eri muodoissaan kesti alueella aina 1990-luvulle saakka, jonka jälkeen Tampellan alue suunniteltiin ja rakennettiin uudelleen asuntoalueeksi. Nykyisin Tammerkosken itärannalle jäljelle jääneissä vanhoissa tehtaan rakennuksissa toimii mm. Pirkanmaan käräjäoikeus, museokeskus Vapriikki sekä Komediateatteri. Tampellan alueen ytimen muodostavat 2000-luvun alussa rakennetut asuntokorttelit.
Armonkallion alue asutettiin täyteen 1800-luvun lopussa, jolloin Kyttälästä lähtemään joutuneille asukkaille osoitettiin uudet asuinpaikat Armonkalliolta. Kyttälän uusi ruutujakoon perustunut asemakaava johti alueen vanhojen työläisten rakentamien puutalojen purkamiseen. Armonkalliosta muodostuikin pääosin työläiskaupunginosa. Ensimmäiset kerrostalonsa nykyinen Armonkallion alue sai 1920-luvun lopulla Lapintien etelälaidalle, mutta alueen pohjoislaidalle puutalovaltaiseen työläiskaupunginosaan ensimmäinen kerrostalo valmistui vasta 1938 osoitteeseen Siltakatu 1. Suurin osa alueen nykyisestä rakennuskannasta on peräisin 1950-1970-luvuilta.
Naistenlahden satama-alue kuului Hatanpään kartanon omistuksiin 1874 saakka, jolloin alue siirrettiin pakkoluovutuksella valtiolle rata-alueeksi. Naistenlahti oli merkittävä tavaraliikenteen satama jo 1800-luvun lopulla, sillä lahden itärannalla aloitti toimintansa saha 1870-luvulla. Satamassa oli kaksi luonnonkivistä tehtyä laituria eli möljää. Erityisesti rautatien valmistuttua Naistenlahdesta muodostui merkittävä tavaraliikenteen solmukohta, jossa esimerkiksi puutavara ja Kurusta louhitut kivet jatkoivat rautateitse matkaa muualle Suomeen. Alueella on toiminut monenlaista teollisuutta, sillä sahan lisäksi satamassa toimivat mm. telakka, kiviliike ja lautatarha. Alueen saneeraus aloitettiin 1920-luvulla, jolloin satama-alueella toimineet saha, laivaveistämö ja lautatarha hävitettiin ja kalliota alettiin louhia satama-alueen laajentamiseksi. Vilkas satama oli nimittäin käynyt liian ahtaaksi laivaliikenteelle. Lopulta Naistenlahden itäreunalle päätettiin rakentaa voimalaitos sähkön- ja lämmöntuottamista varten. Voimalaitos valmistui 1971, vaikka sen paikka oli herättänyt runsaasti kritiikkiä. Alueen vanhasta rakennuskannasta on jäljellä enää kaupungin satamatoimistona toimiva pieni mökki lahden etelärannalla. Mökki on rakennettu 1870-luvulla.
Kuvaus:Tampereen IX kaupunginosa muodostuu kolmesta erillisestä kokonaisuudesta: Armonkalliosta, Naistenlahdesta ja Tampellasta.Armonkallion alue on muodostunut kahden rautatielinjauksen väliselle kolmion muotoiselle alueelle, jota pohjoisessa rajaa Soukkapuisto ja Kekkosentie. Armonkallion eteläisen kärjen halkaisee Lapintie, joka toimii yhdysväylänä kantakaupungin ja Tammelan kaupunginosan välillä. Alue sijaitsee nimensä mukaisesti korkean kallion päällä siten, että pohjoista kohti mentäessä maasto nousee, kunnes alkaa laskeutua jyrkästi ennen Soukanlahdenkatua kohti Soukkapuistoa.
Armonkallion rakennuskannan vanhinta osaa ovat 1900-luvun alkupuolella rakennetut puutalot. Näiden lisäksi alueelta löytyy monipuolisia ja edustavia esimerkkejä 1920-1940 -lukujen kerrostalorakentamisesta (esim. Laivatalo, As Oy Kastinlinna ja As Oy Siltakatu 2).
Naistenlahden alue muodostuu satamalahdesta ja sen ympärillä etelä- ja itäpuolella olevasta rakennuskannasta. Rakennettu ympäristö käsittää mm. Naistenlahden voimalaitoksen (1971 ja 1977) kaupungin satamatoimiston (1870-luku) sekä satamarakennelmat.
Tampellan alue kaupunginosan etelälaidalla koostuu vanhoista Tampellan tehdasrakennuksista Tammerkosken reunalla sekä näistä pohjoiseen sijaitsevista Massunmäen ja Herrainmäen ympärille rakennetuista uudemmista kerrostaloalueista. Lisäksi Herrainmäen päällä sijaitsee, vanhoista tehtaiden johtajien asunnoista, muodostuva puutaloalue. Tehdasrakennuksia on rakennettu monessa vaiheessa alkaen 1800-luvun puolesta välistä. Herrainmäen puutalot ovat peräisin 1900-luvun alkuvuosilta ja Tampellan alueen ytimeen rakennettu uusi kerrostaloalue 2000-luvun alkuvuosilta. Alue rajoittuu kolmiomaiselle alueelle, jonka pohjoisreunalla kulkee rautatie, idässä Lapintie ja lännessä Tammerkoski. Kerrostaloalue muodostuu osin umpikorttelimaisesti rakennetuista sekä pääosin 6- ja 7-kerroksisista taloista, joiden välissä kulkevat leveät puistokatutyyppiset kulkuväylät. Tampellan alue sisältää osia Museoviraston määrittelemästä valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä: Tammerkosken teollisuusmaisema (RKY 2009).
Kirjalliset lähteet:Antila K, Lind M ja Liuttunen A toimittaneet (2011), Tammerkoski ja kosken kaupunki, Tampereen museot, Hämeenlinna.Ekroos, Leena; Johansson, Timo 2005: Massunmäki - Tampellan kylä kaupungissa. Kanta-Tampellan asukasyhdistys ry, Tampereen kaupunki, Kirjapaino Hermes Oy.
Keskinen, Jouni; Peltola, Jarmo; Suodenjoki, Sami 2005: Tamperelaiset - Tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen 1918 - 1940. Tampereen museoiden julkaisuja 79, Saarijärven Offset Oy.
Leinonen, Anu; Mahlamäki, Rainer 1990: Tampellan kanta-alueen historia vuosina 1850-1990. Rakennuskannan perusselvitys kaupungin kaavoitusviraston toimeksiannosta. Arkkitehtitoimisto 8 Studio Oy.
Wacklin, Matti 1999: Käpylä - Metsänvartijan valtakunta. Käpylän omakotiyhdistys ry, Tampereen kaupunki, Eräsalon Kirjapaino Oy.
AKSELI - Tampere - Pirkanmaan teollisuushistoria -verkkojulkaisu
http://www.akseli.tampere.fi//koski/tampella/pleikeri.htm (vierailtu 29.10.2013)
Media
-
Linkitetty KuvaSiiri-kuva
- Diaarinumero: KYY 17
- Alanumero: 620
-
Kuvaus:
- Kuvaaja: Miinu Mäkelä
- Kuvausaika: 27.03.2012
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Tampere
Entinen Lönnqvistin saha Lapinniemi
löytöpaikat
rautakautinen?
Avaa Tampere
Lapinniemi IX kaupunginosa
837010013 hautapaikat
pronssi- ja/tai rautakautinen
AvaaTampere
Lapintie 9 Tampella
kivirakenteet
muu kohde uusi aika
Avaa Tampere
Myllysaari IX kaupunginosa
837010012 kivirakenteet
pronssi- ja/tai rautakautinen
AvaaTampere
Naistenlahden höyrysaha IX kaupunginosa
Tampella
teollisuuskohteet
uusi aika
AvaaTampere
Tampella IX kaupunginosa
Tampella
teollisuuskohteet
uusi aika
AvaaTampere
Tampellan masuuni IX kaupunginosa
Tampella
1000002011 teollisuuskohteet
kiinteä muinaisjäännös uusi aika
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaTampere
Aleksandra Siltasen puisto IX
Alaverstaanraitti vapaa-aika
AvaaTampere
Pleikeri - Tampellan pellavatehtaan valkaisulaitos - nykyinen Tampereen Oikeustalo - Tampellan vesivoimalaitos Tampella
Alaverstaanraitti 1 / Kelloportinkatu 5 hallinto
teollisuus
AvaaTampere
Tampellan kutomo IX - Tampella
Alaverstaanraitti 2 / Häkiläpolku 6 / Kelloportinkatu 2 / Pellavanlikanpolku 3
AvaaTampere
Tampellan veturihalli IX Tampella
Alaverstaanraitti 4, Turpiinikatu 3 teollisuus
AvaaTampere
Tampellan konepaja / Alaverstas / Museokeskus Vapriikki IX Tampella
Alaverstaanraitti 5
AvaaTampere
Villa Sandsund IX - Tampella
Herrainmäenkuja 4 (entinen osoite Valumallinpolku 12) asuinkiinteistö
AvaaTampere
Tampellan Häkilä-rakennus IX - Tampella
Häkiläpolku 1 / Juhlatalonkatu 3
AvaaTampere
Tampellan Pellavamakasiini IX - Tampella
Häkiläpolku 2 / Juhlatalonkatu 5
AvaaTampere
Tampellan juhlatalo / Komediateatteri IX - Tampella
Juhlatalonkatu 1 / Lapintie 3a kulttuuri
AvaaTampere
Asunto-osakeyhtiö Kaarikatu N:o 2 IX - Armonkallio
Kaarikatu 2 / Ihanakatu 5 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto-Osakeyhtiö Sahakatu 3 IX - Armonkallio
Kaarikatu 16 / Yrjönkatu 12 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto-Osakeyhtiö Tampereen Kaarikatu 18 IX - Armonkallio
Kaarikatu 18 / Soukanlahdenkatu 7 asuinkiinteistö
Avaa Tampere
Massunlastenpuisto ja Naistenlahden satama-allas IX
Kekkosenkatu - Lapinniemenranta - Naistenlahti liikenne
vapaa-aika
AvaaTampere
Tampellan entinen pellavatehdas (lankavarasto, kehräämö, pääkonttori ja myymälä) IX - Tampella
Kelloportinkatu 1 / Kelloportinkatu 3
AvaaTampere
Tampellan luolaston eturakennus , konepaja IX
Kihlmaninraitti 1 liike-elämä
teollisuus
vapaa-aika
AvaaTampere
Lapintie 9 IX
Lapintie 9 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Laivatalo IX - Armonkallio
Lapintie 11 / Ihanakatu 6 / Pajakatu 5 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto-osakeyhtiö Kastinlinna IX - Armonkallio
Lapintie 26 / Pajakatu 7 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto Oy Kastinkallio IX - Armonkallio
Lapintie 28 / Siltakatu 8 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Ryselinin talo IX - Tampella
Lavoniuksenraitti 1 (ennen: Valumallinpolku 4) asuinkiinteistö
AvaaTampere
Lavoniuksen talo / Villa Lavonius / Villa Jugend IX - Tampella
Lavoniuksenraitti 5 (ennen: Valumallinpolku 5) asuinkiinteistö
AvaaTampere
Loutun talo / Asunto Oy Tampereen Leppäkatu 3 IX - Armonkallio
Leppäkatu 3 / Yrjönkatu 4 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Naistenlahden voimalaitos IX - Naistenlahti
Naistenlahdenkatu 2 / Poijukatu 1 / Rauhaniementie 13 / Soukanlahdenkatu 4 muu
AvaaTampere
Asunto Oy Kastinsilta IX - Armonkallio
Pajakatu 9 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto-Osakeyhtiö Torppa IX - Armonkallio
Pajakatu 11 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto Osakeyhtiö Toimi IX - Armonkallio
Pajakatu 13 / Siltakatu 14 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Pursikatu 4 IX - Armonkallio
Pursikatu 4 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Tampellan ratavartijan koppi IX - Tampella
Rohdinkuja 1 / Tampellan esplanadi 12
AvaaTampere
Konsulinsaari ja osa Tammerkoskea IX
Satakunnankatu - Satakunnan silta liikenne
vapaa-aika
AvaaTampere
Asunto Oy Siltakatu 1 IX - Armonkallio
Siltakatu 1 / Soukanlahdenkatu 21 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto Oy. Siltakatu 2 IX - Armonkallio
Siltakatu 2 / Soukanlahdenkatu 23 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto Oy Siltakatu 12 IX - Armonkallio
Siltakatu 12 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Asunto-Osakeyhtiö Vapaus IX - Armonkallio
Siltakatu 17 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Naistenlahden satamatoimisto IX - Naistenlahti
Soukanlahdenkatu 6 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Törngrenin aukio - Tampellan piippu IX - Tampella
Törngrenin aukio teollisuus
AvaaTampere
Villa Nykopp / Villa Pääjohtaja IX Tampella
Valumallinpolku 7 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Villa Sakari IX - Tampella
Valumallinpolku 11 asuinkiinteistö
AvaaTampere
Tampellan hydraulinen laboratorio sekä takomo ja veistämö IX - Tampella
Verstaankatu 13-17 teollisuus
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
AvaaTampellan kanta-alueen osayleiskaava - Ympäristövaikutusten arviointi YVA Tampere
Muu
28.04.1994
AvaaTampellan kanta-alueen asemakaavan muutos kartta nro 7300 Tampere
Muu
18.04.1995
AvaaNaistenlahden voimalaitoksen rakennetun ympäristön selvitys Tampere
Rakennusinventointi
20.11.2017 22.12.2017
AvaaHerrainmäen rakennetun ympäristön inventointi 2016 Tampere
Rakennusinventointi
15.02.2016 29.04.2016
AvaaTampereen keskustan arkeologinen osayleiskaavainventointi Tampere
Arkeologinen inventointi
03.03.2014 20.02.2015
AvaaTampellan alueen muistitiedon keruuprojekti Tampere
Muu
01.01.2014 31.12.2014 Avaa Tampereen kantakaupungin rakennetun kulttuuriympäristön digitointihanke 2013 Tampere
Muu
14.10.2013 31.12.2013 Avaa Masuuninmäki - Kulttuurihistoriallinen selvitys Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2013 31.12.2013
AvaaTampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (arvoalueet ja modernit kohteet) Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2012 31.12.2012 Avaa Tampereen keskustan rantojen käytön historia 1700-luvulta lähtien Tampere
Maisemahistorian selvitys
01.01.2012 01.01.2013
AvaaMuseokeskus Vapriikin rakennushistoriaselvitys 2012 Tampere
Rakennushistoriaselvitys
21.11.2011 03.02.2012
AvaaTampereen Pellavatehdas, Tampella - Koy Koskitammi - Rakennushistoriaselvitys Tampere
Rakennushistoriaselvitys
14.09.2011 04.05.2013 Avaa RANTA-TAMPELLAN MAISEMA- JA KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Tampere
Maisemahistorian selvitys
Muu
01.01.2011 09.02.2011
AvaaTampellan Veturihallin rakennusinventointi Tampere
Rakennusinventointi
26.04.2010 07.05.2010 Avaa Vettä ja väärinkäsityksiä ( Tammerkosken synty ) Tampere
Muu
01.01.2010 18.03.2010 Avaa Rakennusinventointi Ranta-Tampella IX-136 Rakennukset numerot 135, 136, H12, H13, H19, M10 Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2009 30.09.2009 Avaa AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5 Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2009 15.12.2009 Avaa Tammerkosken valokuvadokumentaatio ylä- ja keskikoskesta vuonna 2008 Tampere
Dokumentointi
01.06.2008 30.09.2008
AvaaTammerkosken yläputouksen patorakenteet - rakennushistoriallinen selvitys 2006 Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2006 31.12.2006 Avaa Tampellan kanta-alueen historia vuosina 1850-1990, rakennuskannan perusselvitys Tampereen kaupungin kaavoitusviraston toimeksiannosta Tampere
Rakennusinventointi
01.01.1990 17.09.1990
Muistomerkit
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kohdetyyppi
AvaaTampere
Höyryveturi Pikku-Rusko n:o 315
esineteos
AvaaTampere
Ilmavoimien ensimmäisten kuolonuhrien muistokivi ja -laatta
laatta
AvaaTampere
Puolustusvälineteollisuuden muistomerkki
muu
AvaaTampere
Tampellan ilmatorjunnan muistomerkki
muu
AvaaTampere
Tampereen lyhimmän kadun muistolaatta
laatta
AvaaTampere
Tampereen puolustusvälineteollisuuden muistolaatta
laatta
AvaaTampere
Turbiinin juoksupyörän siipi
esineteos
AvaaTampere
Vesivoimaturbiini
esineteos
Lausunnot
-
Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja Avaa 404 2013 24.10.2013 Tampere, IX - Tampella ja Armonkallio, Lapintie 9, asuinkorttelin täydennysrakentaminen, asemakaavan 8504 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu Avaa 490 2013 13.01.2014 Tampere, IX, Lapintie 9, asuinkorttelin täydennysrakentaminen, asemakaavan muutosluonnos, kaava 8504 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön suunnittelu / Maankäytön suunnittelu Avaa 242 2016 29.06.2016 Tampere, Tampella, Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen, asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaava 8641 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen