Kuhmoinen voidaan tyypitellä tavalliseksi evankelisluterilaiseksi seurakunnaksi. Luterilaisen kirkon ulkopuolista hengellistä toimintaa on ollut vähän. Hallinnollisesti Kuhmoisten seurakunta kuului vuoteen 1922 saakka Porvoon hiippakuntaan. Seuraavana vuonna piispanistuin siirrettiin Tampereelle. Jämsän rovastikuntaan Kuhmoinen kuului aina vuoteen 1912 saakka, jolloin se siirrettiin Hollolan rovastikunnan alaisuuteen. Takaisin Jämsän alaisuuteen siirryttiin vuodesta 1958 alkaen.

Kuhmoisten seurakunnan varhaisvaiheet ovat siitä harvinaiset, että jo vuonna 1639 Padasjoen seurakunnasta itsenäistynyt kappeliseurakunta palautettiin entisen emäseurakunta alaisuuteen vuonna 1741. Päätös oli kuhmoislaisten. Lopullisesti seurakunta itsenäistyi vuonna 1873, kun kylän asukamäärä ja vakavaraisuus oli kasvanut tarpeeksi. Kirkonkylän aseman Kuhmoinen sai ilmeisesti jo katolisella ajalla, jolloin rakennettiin ensimmäinen papiton seutukirkko. Toinen kirkko rakennettiin 1500-luvulla, mutta kummankaan kirkon tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Niiden oletetaan sijainneen Päijänteen ranta-alueella. Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1682 nykyisen sankarihautausmaan alueelle. Se oli pieni, puinen ristikirkko. Kyseisen kirkon muistolaatta sijaitsee paarihuoneen seinässä. Kun kirkko kävi ahtaaksi seuraavalla vuosisadalla, rakennettiin mäen päälle uusi kirkko vuonna 1757–58 Kustaa III:n erikoisluvalla. Tuolloin piti kaikki kirkot rakentaa kivestä. Kellotapuli valmistui kymmenisen vuotta myöhemmin.

Kirkkoa muutettiin ja korjattiin heti 1800-luvulla. Kirkon laajasta korjauksesta kiisteltiin pitkään ja hartaasti 1910-luvun lopulta lähtien. Lopulta kirkon peruskorjaus suoritettiin 1930-luvulla, miltä ajalta ovat myös kirkon nykyiset sisätilat. Peruskorjauksen suunnitteli arkkitehti Kauno S. Kallio. Kirkonmäen itäpuolella oli lainajyvästön ohella vanhastaan lähinnä Heikkilän talon peltoja. Kapean Kirkkotien reunaan rakensi kulkukauppias Kallio taitekattoisen asuinrakennuksen 1920-luvulla. Tien toisella puolella oli maalari Manu Grönqvitsin pieni asuinmökki.

Sota-aikaan Kuhmoisissa sijaitsi ilmapuolustuksen aluekeskus, joka oli tärkeä läheisille kaupungeille. Ilmavalvontaa suoritettiin kirkonmäeltä käsin, jonne valmistui uusi vartiotorni joulukuussa 1939. Sotien jälkeen kirkon ympäristö alkoi täyttyä. Toritien varrella sijaitsi Kirkkotien risteyksessä puolitoista kerroksinen asuin- ja liikerakennus, jossa Julia Simola piti kangaskauppaa. Simolan liikkeen naapuriin rakensi uudisrakennuksen Aili Naarajärvi, joka piti rakennuksessaan paperi- ja kemikalioliikettä. Kiviaidalla reunustetun Kirkkotien varteen rakennettiin viime sotien jälkeen myös Grönqvistin puolitoistakerroksinen asuin- ja leipomorakennus sekä myöhemmin Jousimatkan kukkakauppa ja ruumisarkkuliike.

Kuhmoisten ensimmäisessä rakennuskaavassa vuodelta 1966 kirkonalue on merkitty yleiseksi kirkolliseksi alueeksi ja hautausmaa hautausmaaksi. Kirkollinen alue ylsi Kirkkotieltä Lukkarilan lounaispuolelle. Alueen pohjoispuolelle, kirkon ja valtatien väliin oli varattu tilaa parkkipaikalle. Vuoden 1972 kaavassa kirkkoalue oli suurin piirtein nykyisen kaltainen, mutta sen lounaispuolelle oli suunniteltu omakoti- ja rivitaloja. Myös Kanttorila oli merkitty mahdolliseksi rakentaa uudestaan isompana. Vuonna 1977 aluetta muutettiin jälleen, ja kirkon alueesta tuli nykyisenlainen. Edelleen lähelle sallittiin rivitalojen rakentaminen, mutta kaava muuttui pienimuotoisemmaksi. Rannan mukaan 1970-luvulla tasoitettiin kirkonmäen molemmille puolille uudet paikoitusalueet. Samoihin aikoihin valettiin kirkonmäelle johtaneen vanhan portin kohdalle betoniset portaat. 1970-luvulla valmistui myös kirkkotien varteen laatikkomainen, valkoinen valtion rakennuttama teletalo, ja Heikkilän pelloille ilmestyi kolmikerroksinen ja tasakattoinen asuinkerrostalo Hokkalankulma. Myös Jousimatkan rakennusta laajennettiin ja siinä alkoi toimia maalaus-sisustustarvikemyymälä. Myöhemmin tontille rakennettiin peltinen varastorakennus.

1980- ja 1990-luvulla kirkonseudulle Lukkarinkujalle rakennettiin kaksi uutta omakotitaloa. Lukkarinkujan päähän rakennettiin myös uusi vesitorni 1980-luvun alussa lähelle vanhan vartiotornin sijaintipaikkaa.

Vuonna 1995 hyväksyttiin kirkon korttelia koskenut kaavamuutos, jonka tavoitteena oli mahdollistaa seurakuntakodin rakentaminen kirkonmäelle kirkkovaltuuston päätöksen 15.2.1994 mukaisesti. Kaavatyön kanssa samanaikaisesti tehtiin seurakuntatalon esisuunnittelua, jossa rakennus on ”upotettu” alarinteeseen kirkosta katsoen, osittain kirkonmäen korkeimman kumpareen taakse. Uudisrakennus tuli sopeuttaa ympäristökokonaisuuteen. Kirkko, kellotapuli ja museorakennus merkittiin suojeltaviksi. Seurakuntatalo tuli sopeuttaa ulkoväritykseltään, julkisivultaan ja katto ym. muotojen osalta sekä materiaaleiltaan kirkon arkkitehtuuriin. Uuden seurakuntakodin ja sen paikoitusalueen tieltä raivattiin pois osa kirkonmäen haavikkoa. Grönqvistin rakennukset oli alueelta purettu jo aiemmin.

Vuoden 1989 inventoinnin mukaan Kirkonmäki sijaitsee lounas-koillinen suunnassa kulkevan valtatien 24:n, luode-kaakko kulkevan Kirkkotien, lounas-koillinen suunnassa kulkevan Toritien ja Luode kaakko kulkevan Lukkarinpolun rajaamalla alueella. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (2009) rajauksessa on ilmeisesti huomioitu kirkonmäen maisemalliset vaikutukset ympäristöön ja ympäristön maisemalliset vaikutukset kirkonmäkeen, joten tämä rajaus on laajempi. Kartan rajaus noudattelee Museoviraston rajausta.

Kirkonmäen päällä sijaitseva Kuhmoisten kirkko on Suomen 1700-luvun jälkipuoliskon merkittävimpiin kirkonrakentajiin kuuluvan Matti Åkerblomin tuotantoa. Vuosina 1784–85 rakennettu kirkko on pohjamuodoltaan erivartinen, sisäviisteinen ristikirkko. Suhteikkaan kirkkorakennuksen ulkoseinissä on empiretyylinen ulkovuoraus korostettuine kulmapilastereineen. Paanukaton keskeltä kohoaa korkea paanupeitteinen viirintanko. Kirkkosalia leimaa 1930-luvulla tehty uudistus. Kirkon lounaispuolelle vuonna 1786 rakennettu erillinen kellotapuli on kolminivelinen. Lounaissuomalaista tapulityyppiä edustavan kellotapulin huipussa ollut tyypillinen sipulikupoli on myöhemmin korvattu kahdeksankulmaisella kartiolla. Tapulissa on samanlainen empiretyyppinen vuoraus kuin kirkossa.

Pohjoisrinteessä puolestaan sijaitsee ulkorakennus, jossa oli vuonna 1989 käymälät ja varastotiloja. Kirkonmäellä sijaitsee myös kaksi muistomerkkiä. Korkeimmalla paikalla, kirkon ja seurakuntakodin on välissä vuoden 1918 valkoisten sankaripatsas. Tapulin vieressä, etelärinteessä on Kuhmoisten karjalaisten muistomerkki, joka on pystytetty vuonna 1963. Kuhmoisten hautausmaainventoinnin mukaan kellotapulin vieressä on myös lähes maahan painuneena kivi, joka on peräisin Isovihan (1713-1721) ajoilta. Kiveen hakatun ristin ja vuosiluvun ovat nälkävuosina kuolleen nuoren naisen muistoksi merkinneet hänen ystävänsä.

Kirkonmäkeä vastapäätä, Toritien toisella puolella, on seurakunnan vanha hautausmaa, nykyinen sankarihautausmaa. Kirkkotarhaan johtava leveärunkoinen porttihuone, ns. paarihuone, on rakennettu 1875. Kirkonmaisemaan kuuluu myös hirsinen 1860–1873 rakennettu lainamakasiini, joka nykyään toimii Kuhmoisten kotiseutumuseona. Kylätien rinteellä on myös 1950-luvun kanttorila. Kirkon valtatien puoleiselle sivustalle on valmistunut seurakuntakoti 1997.

Kirkonmäkeä on ympäröinyt luonnonkiviaita, josta on vielä osia jäljellä. Sen kiviset portinpylväät ovat vuodelta 1881. Portteja oli kaksi, joista toinein oli nykyisen portaikon luona ja toinen hieman etelämpänä. Kiviset portinpylväät ja rautaportit poistettiin 1960-luvulla, jolloin ne suunniteltiin siirrettäviksi Papinsaaren hautausmaan pohjoispäähän porteiksi. Hanke ei ollut vuonna 1991 toteutunut, ja portteja säilytettiin kellotapulissa.

Kirkonmäki jatkuu Kyminmäkenä tunnettuna mäenharjanteena valtatie 24:n suuntaisesti. Kyminmäki oli tunnettu lähteistään, joista lähiseudun asukkaat kävivät hakemassa vettä tai siellä käytiin muuten vain vilvoittelemassa. Kyminmäellä ja Kirkonmäen läheisyydessä sijaitsee omakotitaloasutusta, josta suuri osa on ennen sotia tai aivan sotien jälkeen rakennettua. Lähelle kirkkoa on rakentunut myös yksittäisiä taloja myöhempinäkin ajankohtina.

Kirkko ja tapuli ovat suojeltuja rakennuksia Kirkkolain myötä. Kirkko, tapuli ja kotiseutumuseo ovat rakennuskaavaan merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi. Rakennukset merkittiin jo vuonna 1990 Ympäristöministeriön ”valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt” -luetteloon. Kaavassa ei näy olemassa olevaa seurakuntakotia. Vanha hautausmaa-alue on merkitty hautausmaa-alueeksi, mutta kaavassa ei huomioida vanhaa kiviaitaa ja porttirakennusta.

Kuhmoisten kirkonmäki kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Alue puukirkkoineen ja –tapuleineen sekä kiviaitoineen muodostaa kylän maisemallisen kohokohdan ja yhdessä kylätien varrella olevien muiden kirkollisten rakennusten kanssa edustavan kirkkomiljöön. Alue on historiallisesti, rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä.

Lähteet:

Kuhmoisten kunnan arkisto. Kirkonkylän alueen kaavat.

Rakennuskaava 1966, vahvistetut korttelit 1-11, 18–28 ja 33–36 ympäristöineen

Hämeen lääninhallitus XII osaston päätöskonsepti 410/27.6.1966, N:o 267

Kirkonkylän rakennuskaavan muutos ja laajennus, koskee kortteleita 5-11, 18–21, 23–30, 33 ja 36 sekä niihin liittyviä alueita. Hämeen lääninhallitus 14.6.1972 N:o 285/XII; kunnanhallitus 19.6.1972 § 401.

Kuhmoisten kirkonseudun rakennuskaavan muutos, kortteli 221 ja 222 sekä niihin liittyvät alueet. Keski-Suomen lääninhallitus 1.3.1978/R-349, Kunnanvaltuusto 28.11.1977 § 136

Rakennuskaavan muutos, korttelit 221 ja 223 ja tiealueet. Seurakuntakoti

Keski-Suomen ympäristökeskus 6.10.1995/LA-463, Kunnanvaltuusto 8.6.1995 § 57

Museovirasto. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 2009. Verkkosivut. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=209. (viitattu 20.12.2012)

Viita, Ossi (2000) Kuhmoisten historia II vuosina 1917–1973. Metsäpitäjä maakuntien rajalla. Kustantaja Kuhmoisten kunta. Gummeruksen Kirjapaino Oy, Jyväskylä. Sivut 139, 471–474.

Ranta, Sirkka-Liisa. 1999. Kirkonkylä Päijänteen kainalossa, Kuhmoisten keskustaajaman muutos 1900-luvulla. Kansantieteellinen arkisto 44. Suomen muinaismuistoyhdistys. s. 18, 58–70.

Keski-Suomen museon kirjasto. Kuhmoisten hautausmaiden inventointi. Teija Ahola, 1991.

Keski-Suomen museon tutkimusarkisto. Kuhmoisten rakennusinventointi, kortit nro 56 ja 57. Inventoija Pekka Vähäkangas, 24.5.1989.

Tiedot kopioitu Kioski järjestelmästä.