Vuoden 1989 inventoinnin mukaan kirkko ja sen tapuli edustavat Kuhmoisten vanhinta rakennuskantaa. Lisäksi kirkko on tunnetun kirkonrakentajan Matti Åkerblomin suunnittelema. Rakennukset ovat historiallisesti, rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä. Ne sijaitsevat maisemallisesti merkittävällä paikalla Toritien varrella ja kuuluu myös valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Kirkonmäen päällä sijaitseva Kuhmoisten kirkko on Suomen 1700-luvun jälkipuoliskon merkittävimpiin kirkonrakentajiin kuuluvan Matti Åkerblomin tuotantoa. Rakennus on suojeltu rakennuskaavalla vuonna 1995, mutta se oli jo mukana Ympäristöministeriön ”valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt” -luettelossa vuonna 1990.

Vuosina 1784–85 rakennettu kirkko on pohjamuodoltaan erivartinen, sisäviisteinen ristikirkko. Suhteikkaan kirkkorakennuksen ulkoseinissä on empiretyylinen ulkovuoraus korostettuine kulmapilastereineen. Kirkko vuorattiin vasta 1800-luvulla. Perustukset ovat sementillä sidottuja luonnonkiviä. Ikkunat ovat korkeita pyörökaari-ikkunoita. Lisäksi ristien päädyissä on ympyränmallisia ikkunoita. Paanukaton keskeltä kohoaa korkea paanupeitteinen viirintanko.

Kirkon pääovi sijaitsee läntisen ristinvarren päädyssä. Sen edessä on graniittiset portaat ja metallirakenteinen pyörätuoliliuska. Myös etelä- ja pohjoispäädyissä on portaalliset sisäänkäynnit. Itäpäädyssä sijaitsee kaksi ulko-ovea maantasossa. Kirkkosalia leimaa 1930-luvulla tehty uudistus. Väritykseltään kirkkosali on vaalea ja vihreä. Ristivarsissa on lehterit; läntinen lehteri on urkuparvi. Lehterien kaiteita koristavat apostolien tunnuskuvat, ja ristivarsien tuentapuita koristavat tekstilliset koristemaalaukset. Alttaritauluna on B Godenhjelmin maalaus ”Maria Magdalena ristin juurella” vuodelta 1860. Ensimmäiset urut ovat urkurakentamo Matti Erolan vuonna 1986 tekemät. Kirkossa on yhteensä 797 neliötä.

Kirkon lounaispuolelle vuonna 1786 rakennettu erillinen kellotapuli on kolminivelinen. Sen suunnitteli Matti Åkerblomin sisarenpoika Matti Åkergren. Lounaissuomalaista tapulityyppiä edustavan kellotapulin sipulikupoli on myöhemmin korvattu kahdeksankulmaisella kartiolla. Tapulissa on samanlainen empiretyyppinen vuoraus kuin kirkossa.

Kirkonkylän aseman Kuhmoinen sai ilmeisesti jo katolisella ajalla, jolloin rakennettiin ensimmäinen papiton seutukirkko. Toinen kirkko rakennettiin 1500-luvulla, mutta kummankaan kirkon tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Niiden oletetaan sijainneen Päijänteen ranta-alueella. Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1682 nykyisen sankarihautausmaan alueelle. Se oli pieni, puinen ristikirkko. Kun se kävi ahtaaksi seuraavalla vuosisadalla, rakennettiin mäen päälle uusi kirkko vuonna 1757–58 Kustaa III:n erikoisluvalla. Tuolloin piti kaikki kirkot rakentaa kivestä. Kellotapuli valmistui kymmenisen vuotta myöhemmin.

Vuoden 1776 kirkolliskokouksessa päätettiin ryhtyä keräämään rakennusrahastoa uutta kirkkoa varten. Varat kirkon rakentamiseen kertyivät hitaasti mm. katovuoden ja Lästilän kylän palon vuoksi. Kuhmoislaiset saivat rakentaa kirkon puusta juuri köyhyyteen vedoten. Myös Orivedeltä kutsutulle Matti Åkerblomille kerrottiin ohjeeksi, että kirkko pitää saada halvalla. Åkerblom laati tyylilleen uskollisena suunnitelman länsitornillisesta pitkäkirkosta. Piirustukset lähettiin Tukholmaan hyväksyttäviksi vuonna 1782, ja ne palasivat sieltä pari vuotta myöhemmin. Kirkon malli oli muutettu pitkäkirkosta sisäkulmistaan viistetyksi ristikirkoksi.

Katovuosien ja tulipalojen köyhdyttämät pitäjäläiset olivat lykänneet kirkon rakentamista useaan otteeseen. Syksyllä 1784 rakentaminen oli vihdoin aloitettava. Jokaisen pitäjänmiehen piti osallistua rakennustöihin, joita johti Matti Åkerblom. Alun perin kirkko oli määrä rakentaa vanhan kirkon itäpuolelle, mutta kirkonkylän suurpalojen pelästyttämät kyläläiset muuttivat kirkon paikan ylemmäksi mäelle, loitommaksi tiheästä asutuksesta. Rakennusaineita kerättiin ympäri pitäjää. Nauloja työmaalle hankittiin Koskenkylän ruukista Pernajasta. Säästöä ajatellen niitä tilattiin liian vähän, ja naulat loppuivat kesken. Vanha kirkko oli tarkoitus säästää ruumishuoneeksi, mutta koska naulat olivat kalliita, päätettiin vanha kirkko purkaa ja käyttää sen naulat uuden kirkon rakentamiseen. Uutta kirkkoa rakennettiin vuodet 1784–85. Se vihittiin käyttöön Kuhmoisten vanhana kirkkopyhänä, Mikonpäivänä 27.9.1786. Vuonna 1791 katto tervattiin ja kirkkoon hankittiin ensimmäinen kello.

Kirkko tarvitsi valmistumisen jälkeen huoltoa. Kirkon puuportaat muutettiin kivisiksi vuonna 1812. Hirsiseinät saivat laskeuduttuaan suojakseen laudoituksen nelisenkymmentä vuotta kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1828. Silloinen kirkkoherra ehdotti kirkon maalaamista öljymaalilla, mutta säästäväisyys syistä kirkko maalattiin punamullalla vuonna 1931. Vuonna 1846 korjattiin kirkon kattoa, ja sakastiin tehtiin uusi ovi. Vuonna 1851 vanha kello rikkoontui ja tilalle hankittiin uusi Luvian kellovalimolta. Vuonna 1860 päätettiin hankkia alttaritaulu taidemaalari B. Godenhjelmiltä. Paanukatto uusittiin kaksi vuotta myöhemmin. Vuosina 1864–65 kirkon ikkunat suurennettiin ja pyöristettiin yläosastaan, ja seinät laudoitettiin pitkittäin. Vuonna 1867 maalattiin alttarin väliseinään esirippua esittävä maalaus. Vuonna 1875 hankittiin uusia kynttiläkruunuja, joissa ensimmäistä kertaa käytettiin steariinikynttilöitä kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1881 rakennettiin porttipylväät kivestä. Vuonna 1884 tehtiin suurempia muutoksia Alvar Cavénin suunnitelmin. Ristikäytävään rakennettiin naisten ja miesten lehterit, jolloin vanha lehteri kunnostettiin urkulehteriksi. Eteisiä ja ikkunoita suurennettiin ja sakaristo uusittiin. Vuonna 1886 hankittiin kirkkoon ensimmäiset urut ja kirkko maalattiin sekä ulkoa että sisältä. Ossi Viidan mukaan vuonna 1887 suoritettiin laudoitus- ja maalausurakka. Vuonna 1888 korjattiin kirkon alttaritaulua ja vuonna 1894 hankittiin kolme uutta kelloa Bochumin kellotehtaalta Wesfalista Saksasta.

Vuonna 1901 valmistui ovi naisten puolelle kirkkoa ja kirkko maalattiin vaaleaksi maalarimestari Gardemasterin toimesta. Seuraavaa suurempaa korjausta alettiin suunnitella 1910-luvun lopulla, kun Itä-Hämeen Maanviljelysseuran rakennusmestari A. V. Nieminen tarkasti kirkon kunnon perusteellisesti. Korjauslistasta tuli pitkä. Muun muassa vesikatto oli huonossa kunnossa kuten myös maalipinta ja räystäskourut. Myös sisällä oli runsaasti korjattavaa, esimerkiksi parvia moitittiin pimeiksi ja niiden päihin esitettiin pyöreitä ikkunoita. Seurakunnalla ei ollut kuitenkaan varaa toteuttaa näin mittavia korjaustoimenpiteitä. Ainoastaan kiireellisimmät korjattiin, mutta nekin vasta vuonna 1922. Korjaustoimenpiteisiin kuului mm. räystäskourujen ja syöksytorvien sekä keskiristin uusiminen, katon korjaukset ja portaiden korjaus. Toiveita jatkokorjauksesta pidettiin yllä perustamalla korjauskomitea. Kirkon korjaus alkoi kesällä 1923. Määrärahojen vähyyden vuoksi kirkon katto tervattiin vain etelänpuolelta ja katon lahonneet paanut uusittiin kuten myös rikkonaiset ikkunat. Lisäksi seurakunta asennutti sähkövalon valaisemaan syksyn pimeitä iltoja maantien varrelle, kirkon kohdalle. Kirkonkorjaustoimikunta jatkoi työtään. Vuonna 1925 kirkonvaltuustossa meni läpi esitys kirkon maalaamisesta. Samalla myös kirkon kivijalkaa päätettiin korjata ja rakentaa ovi. A. V. Nieminen kävi taas tutkimassa kirkon kuntoa. Hän totesi räystäiden, vesikourujen ja nurkkalautojen mädäntyneisyyden. Niemisen esitys korjauksesta hyväksyttiin ja samalla seurakunta päätti tarkastaa kirkon kamiinat ja korjata savutorvet. Myös rappusiin asennettiin rautaiset kaiteet.

Vuoden 1923 kattoon kohdistuneet korjaustoimenpiteet eivät parantaneet katon kuntoa, vaan korjauksella lykättiin suurempaa remonttia. Vuonna 1927 katto alkoi vuotaa entistä pahemmin. Katon korjausta kiirehdittiin ja sen korjaukseen varattiin 30 000 mk. Samalla suunniteltiin kirkon uudelleen sisustamista. Arkkitehti Kauno S. Kallio Helsingistä piti järkevänä kattaa kirkko edelleen paanuilla kuparipellin tullessa liian kalliiksi. Kiirettä katon korjauksessa ei pidetty, ja Metsähallituksen kanssa paanupuista sovittu kauppakin peruuntui määräajan mentyä umpeen. Seurakunta otti paanuihin tarvittavat hongat omasta metsästään. Oma puutavara ei kuitenkaan antanut vauhtia korjaustyölle, vaan kirkkovaltuusto oli varovainen päätöksissään kalliin uudistustyön ollessa kyseessä. Menikin aina vuoteen 1930 saakka ennen kuin arkkitehti veljesten Kauno ja Oiva Kallion laaja korjausselvitys kirkosta valmistui. Korjausehdotuksiin kuuluivat seuraavat asiat: kirkon seinien oikaisu, erityisesti yksi nurkkaus tuli uusia perustuksiaan myöten, monin paikoin painuneen lattian uusiminen kokonaan, vuoden 1885 korjauksen lehterien uusiminen (olivat Kallioiden mielestä kirkon arkkitehtuuriin sopimattomat), sivulehterien laudoituksiin suunniteltiin kuvia Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen vertauskuvin ja enkelein, kamiinojen poisto paloturvallisuuteen ja rumuuteen vedoten ja keskuslämmityksen rakentaminen, kattilahuoneen rakentaminen sakariston alle, jonne tulisi myös halko- ja viinikellari, kaikkien 26 ikkunan uusiminen kehyksineen, paanukaton korjaaminen kokonaan ja kirkon maalaus sisältä ja ulkoa.

Korjaussuunnitelmat hyväksyttiin maaliskuussa 1930. Kirkon lämmitysjärjestelmästä käytiin vielä tämän jälkeen keskustelua. Uudet, tulevat palomääräykset estivät keskuslämmityksen pannuhuoneen rakentamista kirkon sisälle, jos katteena käytetään paanuja. Tämän vuoksi Kauno Kallio ehdotti seurakunnalle katon materiaaliksi valittavaksi kotimaisilla palssitiilillä, jolloin tulisija voisi jäädä kirkon sisälle. Kirkkovaltuusto pysyi kuitenkin päätöksessään, koska ei ollut varmuutta kyseisen lain voimaantulosta. Viimein 1930-luvun alussa päästiin Kallioiden laatiman korjausselvityksen mukaisiin korjaustöihin. Kauno S. Kallioon jouduttiin ottamaan vielä yhteyttä vuonna 1932 pyydettäessä remontin pääpiirustuksia. Seurakunta halusi itse huolehtia kirkon sisälle tulevista koristemaalauksista. Pula-aikana toteutettuna korjaustoimenpiteet olivat raskaita seurakunnalle, mutta samalla työmiesten palkat olivat alhaiset. Kirkon korjauksen kustannukset nousivat lopulta 513 000 mk (870 000 mk v. 2000), jotka katettiin osittain puukaupoilla, osittain virkatalon rahastosta. Rakennustöitä valvoivat niin arkkitehti Kauno Kallio, maanviljelijät Väinö Paloniemi ja Jalmari Haljala, rakennusajan lautakunta sekä rakennusmestari Kalle Lättilä.

Kattotyöt aloitettiin vuonna 1933 paanujen kuivuttua tarpeeksi Kuhmoisten sahan varastossa. Paanut myös teetettiin seurakunnan puutavarasta kyseisessä sahassa. Katon urakan tuli suorittamaan Lapin pitäjästä Kosti Hollmén. Kirkon ristikeskukseen pystytettiin korjauksen yhteydessä 13 metrinen kapea kattoratsastaja. Sen asentamisen jälkeen kirkon katolta poistettiin pienet ristit. Kattopaanut eivät riittäneet, ja ongelma ratkaistiin käyttämällä vanhoja, hyväkuntoisia paanuja. Kirkon valaistus muutettiin sähköiseksi ja lämmitys muutettiin höyrykeskuslämmitykseksi. Kirkonkylässä toimiva Aleksanteri Heinon puusepänliike teki uudet istuimet, ovet ja ikkunan puitteita. Sisäosien koristemaalaukset toteutti jyväskyläläinen taiteilija Urho Lehtinen. Kattoparrut koristeltiin maalaamalla niihin raamatun lauseita. Urkuparven sivuille Lehtinen teki Kristusmonogrammit ja maalasi saarnastuolin. Taideveistokset on tehnyt helsinkiläinen taiteilija Emil Filén. Vuoden 1933 korjauksen jälkeen kirkko ei tarvinnut laajempaa korjausta puoleen vuosisataan. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön lokakuussa 1933. Kolme vuotta myöhemmin Kuhmoisten kirkon 150-vuotisjuhlaa päästiin viettämään uusituissa tiloissa. Vuonna 1940 puolestaan juhlittiin seurakunnan 400-vuotisat taivalta.

Kirkossa ei suoritettu suurempia korjaustöitä 1930-luvun peruskorjauksen jälkeen ennen 1980-luvun puoltaväliä. Vuonna 1985 tehtiin peruskorjaus kirkon 200-vuotisjuhlia varten. Korjauksen suunnitelmat laati arkkitehti Olli Kuusi. Tuolloin laajennettiin urkulehteriä ja sen taakse rakennettiin huone kuorolaisille. Alakertaan urkuparven alle tehtiin sisä-WC:t, odotushuone ja lämpimät eteistilat naulakoineen. Kirkon kellosoitto sähköistettiin 1970-luvulla, kun terveystarkastaja oli mitannut liian suuria desibelejä. Samassa yhteydessä kirkkoon oli asennettu myös ulkovalaistus. 2000-luvulla kirkon länsipäätyyn on rakennettu metallinen pyörätuoliluiska ja samalla uusittiin kiviset raput. Luiskan kaiteen malli noudattelee etelä- ja pohjoispäädyn kaiteiden mallia. Myös Inwa- WC:n lattia jouduttiin uusimaan vuonna 2011 vesivahingon vuoksi.