Sankarihauta-alue eli vanha hautausmaa on kirkko- ja sotahistoriallisesti merkittävää aluetta. Monen tunnetun taiteilijan ja arkkitehdit suunnittelema sankarihauta-alue on rakennushistoriallisesti merkittävä. Vanha kiviaita sekä sen portit ja porttirakennelma, paarihuone, luovat selvän rajauksen alueelle. Alue sijaitsee maisemallisesti merkittävällä paikalla Toritien varrella ja kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Kirkonmäkeä vastapäätä, Toritien toisella puolella, on seurakunnan vanha hautausmaa, nykyinen sankarihautausmaa. Hautausmaata kiertää kivinen aita, joka rakennettiin vuonna 1874 puisen aidan tilalle. Aidassa on kaksi rautaista porttia Toritien sivulla. Prttien pylväät ovat nelikulmaiset ja kivistä ladotut, kuten varsinainen aitakin. Pylväiden päissä on satulakattoinen paanukattoa jäljittelevä betonikate. Portit ovat mustaksi maalattua rautaa, joissa kuviointi muodostuu ristipäisistä pystyputkistä ja niiden keskelle sijoitetuista vihkiristiympyrästä. Hautausmaan puusto on monipuolinen ja iäkäs.

Hautausmaata myötäilevän hiekkaisen Kirkkotien varrella on kirkkotarhaan johtava leveärunkoinen porttihuone, ns. paarihuone, on rakennettu vanhasta hautausmaan aidan hirsistä vuonna 1875. Vaalean keltaiseksi maalatussa rakennusessa aukko keskellä, portti, ja sen molemmin puolin sijaitsee säilytysvajat. Vajoissa on säilytetty mm. paareja, josta rakennuksen nimi juontuu.

Hautausmaan läpi, portilta portille kulkee hiekkapintaisia käytäviä. Paarihuioneen edustalla sijaitsee yksityishautojen kiviset ja valurautaiset hautamuistomerkit muistuttamassa vanhasta hautausmaasta. Hautausmaalle on haudattu lähinnä paikallisesti merkittäviä henkiölöitä kuten esimerkiksi Kuhmoisten seurakunnan palveluksessa olleita (mm. Kuhmoisten seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Johanne Salenius). Sankarihautau-alue on yksityishautojen luonaispuolella hautausmaan keskellä. Sankaripatsas ja tyynykivin merkityt sankarihaudat ovat suorakatieen muotoisella maapenkereellä, jota reunustava tukimuuri on verhoiltu verkkomuurauksella ja samalla sivulla on penkereelle johtavat kiviportaat. Sanraihaudoilla on kukkaistutukset ja sankaripatsaan vieressä kasvaa koivu. Penger on nurmettu kuten koko hautausmaakin hiekkakäytäviä lukuunottamatta. Alue on valaistu lyhtypylväillä, ja sankarihautausmaan eteläpuolella on betoniseinäinen kaivo ja vesiallas.

Sankarihautausmaata on suunniteltu kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran sitä suunnitteli heti talvisodan jälkeen vuonna 1940 kuvanveistäjä Gunnar Finne ja taitelija Ilmari Virkkala. Lopulliseen muotoonsa sen suunnitteli Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer jatkosodan päätyttyä. Muistomerkki paljastettiin vuonna 1949. Varsinaisen muistomerkin suunnitteli arkkitehti Strömmer ja reliefin taiteili Carl Wilhelms. Hautakiviä sankarihautausmaalla on kaikkiaan 208 kappaletta. Näihin tyynykiviin on merkitty vainajan nimi, synnyin- ja kuolinpäivä. Nykyinen korotettu sankarihauta-alue ei vastaa alkuperäisten hautojen paikkoja.

Vanhan hautausmaan alueella sijaitsi Kuhmoisten järjestyksessä kolmas kirkko (1682–1786). Kirkko oli Pietari Lohmanin suunnittelema. Se purettiin uuden kirkon rakentamisen yhteydessä. Säästöä ajatellen nauloja uuden kirkon rakentamiseen tilattiin liian vähän, ja ne loppuivat kesken. Vanha kirkko oli tarkoitus säästää ruumishuoneeksi, mutta koska naulat olivat kalliita, päätettiin vanha kirkko purkaa ja käyttää sen naulat uuden kirkon rakentamiseen. Vanhassa kirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus kesällä 1785, jonka jälkeen se purettiin. Kirkko sijaitsi tarkalleen nykyisen sankarihaudan pohjoisosassa. Sen paikalla on vuonna 1875 valmistunut porttirakennelma, ns. paarihuone.

Hautausmaahan on haudattu ainakin 1780-luvulta lähtien eli nykyisen kirkon valmistumisesta saakka. Köyhiä oli haudattu kirkkotarhaan todennäköisesti jo aikaisemminkin, koska kaikki eivät saaneet kirkosta hautapaikkaa. Uuden kirkon valmistuttua vuonna 1785 ei enää haudattu kirkon sisälle vaan vanhasta kirkkotarhasta kunnostettiin hautausmaa. Hautausmaata ei aidattu aluksi, koska sitä oli tarkoitus hetimmiten laajentaa. Sitä laajennettiin useampaan kertaan 1800-luvun kuluessa, vuosina 1819, 1822 ja 1860. Tämän jälkeen alue aidattiin lankkuaidalla. Vuonna 1874 hautausmaa ympäröitiin kiviaidalla, ja vanhasta aidasta rakennettiin paarihuone. Vuosisadan lopulla hautausmaa alkoi käydä pieneksi ja sitä pidettiin liian lähellä kirkonkylää sijaitsevana, jopa terveydelle haitallisena. Uusi hautausmaa perustettiin Papinsaareen 1890-luvulla. Kirkon vieressä olevalle hautausmaalle haudattiin aina Papinsaaren hautausmaan vihkimiseen 10.8.1890 saakka. Viimeinen hautaus suoritettiin vuonna 1905 Suomen senaatin kirkollisasiain antamalla luvalla, kun Sofia Tavaststjerna haudattiin Tavaststjernien sukuhautaan.

1900-luvun alussa vanha hautausmaa oli huonolla hoidolla, mutta vuonna 1917 mietittiin tapoja vanhan hautausmaan saattamiseksi asianmukaiseen kuntoon ja kirkkovaltuuston määräyksestä pyydettiin Itä-Hämeen maanviljelysseuran kiertävää puutarhuria tarkastmaan seurakunnan hautausmaat ja laatimaan suunnitelmat niiden kunnostamiseksi. Kuitenkin vielä vuonna 1923 vanha hautausmaa oli osaksi laidunmaana, mutta samana vuonna hautausmaa jo osaksi tasoitettiin ja käytävä kunnostettiin.

Kunnollisen sankarihautausmaan saaminen nousi kunnia-asiaksi heti talvisodan päätyttyä. Seurakunnan panos oli keskeinen. Kirkkovaltuutetut ehdottivat kesäkuussa 1940, että edellisenä vuonna perustettu talvisodan sankarivainajien viimeinen leposija kunnostettaisiin, pidettäisiin kunnossa ja hautausmaalle hankittaisiin muistomerkki. Rahoittamiseen osallistuivat kunta, seurakunta ja yksityiset. Ensimmäiset suunnitelmat muistomerkistä oli tilattu kuvanveistäjä Gunnar Finneltä ja taitelija Ilmari Wirkkalalta heti talvisodan jälkeen. Siihen asti hautauksen oli jo tehty sankarihautausmaalle heidän suunnitelmiensa mukaan, neliön muotoon ja neljään riviin. Hauta-aluetta kaunistettiin istutuksin.

Jatkosota muutti tilannetta. Sankarihauta-alue laajentui huomattavasti. Toimikunta tilasi uuden suunnitelman Tampereen kaupunginarkkitehdilta Bertel Strömmeriltä. Aluksi haudoilla oli valkoiset lautaristit, mutta ne korvattiin kivisillä laatoilla Strömmerin suunnitelman mukaisesti. Kuhmoisten sankarihautausmaan muistomerkki paljastettiin kesäkuussa 1949. Muistomerkin ja tukimuurin perustyöt oli tehnyt urakoitsija Emil Salminen ja sankarihautausmaan portinpielien pylväät Heikki Salminen. Varsinaisen muistomerkin suunnitteli arkkitehti Strömmer ja reliefin suunnittelija ja taiteili Carl Wilhelms. Reliefi kuvaa naisista ja lpsista koostuvaa saattojoukkoa ristin äärellä. Kiven takana on teksti: "TÄÄ ON SOTA, KILVOITUS, VAIVA JA TYÖ- VAAN SIELLÄ ON PÄIVÄKSI MUUTTUNUT YÖ". Strömmerin suunnitelmien mukaan hauta-aluetta korotettiin täytetmaalla noin 60 cm ja ympäröitiin kolmelta sivulta pensasaidoin.

Paarihuoneen kahdesssa portin molemmin puolin sijaitsevissa huoneissa on säilytetty vuosien 1939-1940 sodassa kaatuneita vainajia ennen siunausta. Paarihuoneen hirret ovat peräisin hautausmaan aidasta. Alkujaan käynti hautausmaalle oli ainoastaan tästä portista, mutta sankarihautaumaan teon yhteydessä puhkaistiin 1940-luvulla kiviaitaan kaksi aukkoa uusia portteja varten. Rautaportit ovat todennäköisesti Ilmari Wiekkalan käsialaa, koska vuonna 1940 sankaripatsastoimikunnan kokouksessa päätettiin valmistaa hautausmaan porttien pylväät I. Wirkkalan ehdotuksen mukaisiksi. Vuodelta 1942 on saman toimikunnan merkintä, että I. Wirkkalan porttiluonnokset on lunastettu.