Paikallisesti arvokas.

Teletalo on historiallisesti merkittävä valtion rakennuttama rakennus Kuhmoisten kirkonkylässä. Siihen liittyy puhelinliikenteen historiaa ja liikehistoriaa. Rakennus on esimerkki puhelinliikenteen järjestelyistä automatisoinnin tultua hoitamaan puhelinliikennettä.

Arkkitehtonisesti rakennus on merkittävä yhtenä paikkakunnan 1970-luvun rakennuksista. Arkkitehti Pekka Ojosen suunnittelema rakennus on hyvin tyypillinen ajalleen ulkomuodoltaan, materiaaleiltaan ja rakenteiltaan, mutta Kuhmoisten kirkonkylässä se on erikoinen modernistisen ulkomuotonsa vuoksi. Samankaltaista arkkitehtuuria tapaan Kuhmoisten terveyskeskuksessa sekä hieman myös Säästöpankin rakennuttamissa rakennuksissa ja Kuhmoisten liiketalossa.

Teletalo kuuluu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi katsotun Kuhmoisten Kirkonmäen alueen vaikutuspiiriin. Se erottuu vahvasti muuten ympäristöstään, joka on muodostunut enimmäkseen perinteisen puurakentamisen kautta.

Kuhmoisten vanha teletalo sijaitsee Kirkkotien varrella aivan Kuhmoisten kirkon pohjoispuolella kuuluen samalla valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Paikan on määritellyt vanha kivirakenteinen puhelinkeskus, jonka puinen maanpäällinen osa sopeutui paremmin puurakennusten muodostamaan ympäristöön. Nykyinen teletalo erottuu ympäröivästä rakennuskannasta selkeästi oman aikansa näköisenä, modernistisen arkkitehtuurin edustajana. Rakennuksessa toimii Moderato Audio Oy ja Jussin Monipalvelut Tmi. Pihassa on betonirakenteinen, maahan upotettu kaapelikaivo rakennuksen itäpuolella.

Teletalo on helsinkiläisen arkkitehti Pekka Ojosen vuonna 1976 suunnittelema rakennus, joka tehtiin vanhan puhelinkeskuksen ympärille keskuksen jäädessä rakennuksen kellarikerrokseen. Uuden rakennuksen alta purettiin puurakenteinen rakennus. Teletalossa näkyy useita ajalleen tyypillisiä piirteitä. Kaksikerroksinen ja tasakattoinen rakennus on suorakulmainen, monitasoinen ja eri suuntiin porrastettu. Pohjakaavaltaan se on geometrinen ja epäsymmetrinen, kuin suorakulmaisista paloista koottu. Luultavasti puhelinkeskuksen vanha osa ja sen uudet lukuisat erilaiset tilat ovat vaikuttaneet paljon rakennuksen pohjakaavaan ja tilojen ryhmittelyyn. Rakennuksen modernistista ilmettä ympäristössään korostaa sen valko-musta väritys: rakennuksen julkisivut ovat pääasiallisesti kvartsivalkoista tiiltä sokkelin ollessa luonnonväristä betonia. Rakennuksen tasakaton räystäslinjoja on korostettu mustalla pellityksellä, jotka etujulkisivussa jatkuvat myös sisäänkäyntien katoksiksi.

Teletalo on osittain maahan upotettu, jolloin itä- ja länsijulkisivussa luonnonvärinen betonisokkeli tulee kiilamaisesti esille. Rakennuksen etelään suuntaava etujulkisivu on porrastettu kolmeen osaan, ja porrastusten kohdalla sijaitsee sisäänkäynnit. Niistä itäinen (oikea) johtaa liiketiloihin ja läntinen (vasen) rakennuksessa olevaan asuntoon, joka erottuu länsijulkisivussa ensimmäisessä kerroksessa erillisenä massana. Suorakulmaisen rakennusosa pohjoispuolella on myös ranskalainen parveke makuuhuoneen kohdalla. Asunnon alapuolella sijaitsee yksi takajulkisivun kolmesta kellarikerroksen sisäänkäynnistä. Myös rakennuksen takajulkisivu on massoiteltu kuutiomaisesti erilaisiin osiin. Kellarikerroksessa erottuu vanha puhelinkeskus keskellä olevana osana (porrastukset rajana). Ensimmäisen kerroksen keskimmäinen osa työntyy kellarikerroksen yli ollen kahden puudetaljilla päällystetyn pylvään varassa, jolloin takaosaan muodostuu eräänlainen katos. Katoksen alta on kaksi sisäänkäyntiä kellarikerrokseen. Pylväiden puiset ja neliskulmaiset päällystykset kuuluvat arkkitehdin suunnitelmaan.

Rakennus on varsin umpinainen lukuun ottamatta etujulkisivua, asunnon kohtaa ja kellarikerroksen vanhoja sosiaalitiloja itäpuolella rakennusta. Tämä johtunee rakennuksen teknisestä funktiosta; tiloja tarvittiin vain koneita ja kaapeleita varten. Ikkunat ovat puurakenteisia tuuletusikkunallisia standardi-ikkunoita, jotka ovat yksittäin tai ryhmitelty pareiksi. Rakennuksessa on myös kapeita ikkunoita, ja ikkunoiden välissä on puusäleikköjä. Ikkunat on 1970-luvun ihanteiden mukaisesti käsitelty tumman ruskeiksi. Rakennuksen ovet ovat alkuperäiset puurunkoiset ovet, joiden pinta on jaettu useampaan lasiruutuun ja joiden alaosassa on metallinen iskusuoja. Ainoastaan takajulkisivun syvennyksessä olevat pariovet ovat umpinaiset paneliovet.

Matalan ja vaakasuuntaisen teletalon kantavat rakenteet ovat betoniseiniä, ja se on rakennusluvan mukaan tehty paikan päällä. Väli- ja yläpohjat on tehty massiivisina betonilaattoina. Kellarikerroksessa seinärakenteena on betoni-eriste-betoni. Yläkerrassa tekniset tilat on toteutettu betonirakenteisina ja muut tilat tiiliseinäisinä; rakennuksen ulkokuori on tehty eristekerroksen päälle puhtaaksimuuratusta, ½-kiven juoksulimityksellä toteutetusta tiilimuurauksesta.

KUHMOISTEN PUHELINLIIKENNE

Puhelimesta tuli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana tärkeä yhteydenpitoväline. Suomen ensimmäinen puhelinlinja rakennettiin vuonna 1878, ja Helsinki sai ensimmäisen puhelinverkkonsa neljä vuotta myöhemmin. Maaseudulle puhelinlinjojen vedolle oli ehtona, etteivät ne haitanneet maanomistajia. Kuhmoinen sai ensimmäisen puhelimensa varsin aikaisin, kun vuonna 1888 harmoislainen Adolf Nikula vedätti puhelinlinjan Padasjoen puhelinverkkoon meijeristään ja kaupastaan.

Vuodesta 1902 alkaen puhelimista vastasi Kuhmoisten Puhelin Oy. Keskusasemien hoitajat välittivät puheluita. Keskuksia Kuhmoisissa oli kymmenen, kirkonkylässä yksi. 1920-luvulla puhelinliikenne kasvoi voimakkaasti, joka aiheutti myös muutoksia toimintaa. Vuonna 1925 vedettiin kaksoislinja Lahteen, ja paikallispuheluiden kesto rajoitettiin viiteen minuuttiin. Aivan koko paikkakunnalle puhelin ei kuitenkaan ollut levinnyt. Kuhmoisissa oli 1920-luvun lopussa puhelimia 163, joista 58 kirkonkylässä. Puhelinten määrä kasvoi vuoteen 1950 mennessä erityisesti kirkonkylässä, jossa tilaajia oli jo 139. Kuhmoisten puhelinlinjoja oli 1930-luvulla runsaat 430 kilometriä, ja ne olivat varsin haavoittuvaisia esimerkiksi myrskyissä.

Kuhmoisten Puhelin Oy:n toimintaa päätettiin vuonna 1953 jatkaa osuuskuntana. Sen nimeksi tuli Keski-Päijänteen Puhelinosuuskunta, ja se aloitti toimintansa vuonna 1954. Samana vuonna aloitettiin myös kirkonkylän puhelinlinjojen kaapelointi ja muunkin puhelinverkon uudistustyöt. Rahoitusongelmien vuoksi Keski-Päijänteen Puhelinosuuskunta myytiin valtiolle vuonna 1961. Viidan mukaan kaupassa posti- ja lennätinlaitokselle siirtyi kaikki osuuskunnan omaisuus lukuun ottamatta vanhaa keskustaloa kirkonkylässä. Vuonna 1962 kirkonkylässä siirryttiin automaattiaikaan; muutamassa kylässä automatisointi oli jo tehty. Kaukopuhelinliikenne automatisoitiin vuonna 1971.

TELETALO

Suomen valtio osti Keski-Päijänteen Puhelinosuuskunnalta Lähteensivu-nimisen maa-alan rakennuksineen noin 6,6 markan hintaan vuonna 1961. Maa-alaan liitettiin myös Kuhmoisten kunnalta Heikkilä-nimisestä ja Torikolmio-nimisestä tilasta joulukuussa 1975 ostetut maa-alat, jotka kuuluivat rakennuskaavan mukaisesti kortteliin numero 209.

Suomen Valtio/Keski-Suomen ja Vaasan piirirakennustoimisto haki heinäkuussa 1976 rakennuslupaa uuden kivirakenteisen teletalon (teletoiminnan hoitaminen)

rakentamiselle vanhan puhelinkeskuksen ympärille sekä vanhan puurakenteisen osan purkamiselle. Kaksikerroksiseen rakennukseen tuli yhteensä 786 kerrosneliötä, ja se liitettiin kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon, ja lämmitysjärjestelmäksi taloon tuli nestemäinen keskuslämmitys. Rakennustyöt maksoivat rakennusluvan mukaan 1,5 miljoonaa markkaa. Rakennus suunniteltiin puhelinliikenteen tarpeita ajatellen, joten se sisälsi paljon teknisiä tiloja. Kellarikerroksessa sijaitsi teknisiä tiloja, sosiaalitiloja (mm. ruokailutilat, pukuhuoneet, suihkut) sekä vanha puhelinkeskus, jonka ympärille rakennettiin uudet seinät. Myös ensimmäiseen kerrokseen tuli suuria teknisiä tiloja: keskus- ja kantoaaltohuone, ristikytkentähuone, voimalaitehuone ja akkuhuone muodostavat betonirakenteisen osan rakennuksen itäpuolelle. Muuten ensimmäisen kerroksen tilat jakautuivat Puhelin- ja lennätinlaitoksen tiloihin ja 70 neliön suuruiseen asuntoon (3h+k). Etujulkisivun itäinen ovi vei purkutilaan, josta pääsi työhuoneeseen ja tilaaja toimistoon. Itäisen oven vieressä oli myös erillinen ovi tilaajatoimistoon. Lännen puoleisesta ulko-ovesta pääsi asuinhuoneistoon.

Marraskuussa 1985 Suomen valtio/Keski-Suomen piirirakennustoimisto haki rakennuslupaa kellarikerroksen muutostöitä varten. Muutostyö sijoittui rakennuksen länsinurkkaukseen, jonne rakennettiin saunaosasto työkunnan varastotilojen viereen.

Nykyisen omistajan mukaan 2000-luvulla on muutettu lämmitysjärjestelmä maalämpöön. Muuten rakennus on säilynyt alkuperäisenä, ainakin julkisivuiltaan.