Vähä-Pento on viimeistään keskiajalla muodostunut Kuhmalahden kylä. Kylässä on 5 kantataloa: Brusila, Marttala, Paunola, Puontila ja Vappula, jotka kaikki on mainittu jo vuoden 1540 maakirjassa. 1500-1600-luvuilla Vähä-Pennon tiiviisti rakennettu ryhmäkylä sijaitsi nykyisen Marttalan paikkeilla Kivisalmentien varressa. Paikka oli lähellä silloista rantaviivaa. Vuosina 1604 ja 1830 tapahtuneiden Längelmäveden lasku-uomien muutosten vuoksi järvenpinta on nykyisin huomattavasti alempana. Vesijätöt on muutettu niityiksi ja pelloiksi.

Kylässä tehtiin isojako melko varhain, 1760-luvulla. Sen yhteydessä ei tehty tontinsiirtoja, joten tiivis viiden talon ja niiden torppien ja mäkitupien muodostama ryhmäkylä säilyi pitkälle 1800-luvulle. Palovaarallisen ryhmäkylän hajottamiseksi ja yhtenäisempien, tehokkaamman viljelyn mahdollistavien peltoalueiden muodostamiseksi kylällä suoritettiin 1870-80-luvuilla isonjaon järjestely. Isonjaon järjestelyn kartassa vuodelta 1872 kylän kantatalot on jo merkitty nykyisille paikoilleen. Käytännössä muutos lienee tapahtunut hitaasti 1800-luvun lopun aikana. Kantataloista ainoastaan Marttala jäi kylätontille ja kaikki muut kantatalot ja niistä jaetut osatalot torppineen ja mäkitupineen siirtyivät etäämmälle viljelystensä äärelle. Kantatalot sijoittuivat lähelle toisiaan Kivisalmentien alkupäähän vanhan kylätontin tuntumaan ja osatalot, mm. Mäki-Marttala (nykyisin Mäkelä Supastiellä), Mäkelä (Pikkusaarentiellä), Lautala, Rantala ja Toivola, hieman kauemmas. Yhtenäisempiä torppa- ja mäkitupa-alueita muodostui kaksi, toinen kantatilojen eteläpuoliselle metsäalueelle (mm. Hakalan, Hakamäen, Vihriälän ja Peltomäen torpat) ja toinen Puontilasta länteen, Kivisalmentien varteen (mm. Rauhalan, Korkeelan, Salmelan ja Palonmäen torpat tai mäkituvat). Eteläisellä alueella oli myös kylän yhteinen sikopiiri ja karjan metsälaitumet. Myös Längelmäveden rannassa ja Lieskan saaressa on ollut laitumia.

Vähä-Pennolla ei isonjaon järjestelyn jälkeen ollut varsinaista keskustaa. Kivisalmentien alkupäähän sijoittuneet pappila (Puontila), Marttala kestikievareineen ja suurimmat maatilat ovat muodostaneet kylän ytimen. Palvelut ovat sijainneet pääasiassa kirkonkylällä läheisen Ison-Pennon kylän puolella. Tärkein kulkuväylä oli pitkään jo 1855 Kalmbergin kartalle merkitty Kivisalmentie sekä siitä etelään ja pohjoiseen haarautuvat poikkitiet. 1900-luvulla suurin maisemallinen muutos on ollut Kangasalta Kuhmoisiin vievän maantien 325 (Kuhmalahdentien) valmistuminen 1950-60-luvun vaihteessa. Pienempiä muutoksia ovat aiheuttaneet maatilojen tuotantosuuntien muutokset, uusien asuin- ja talousrakennusten rakentaminen, vanhojen purkaminen sekä metsälaitumien, hakamaiden ja niittyjen väheneminen.

Nykyisin Vähä-Pennon kylän pohjoisosa on laajoilta osin viljeltyä peltoa. Maantie 325 kaartaa kylän keskiosan poikki. Lähempänä Längelmäveden rantaa peltoalueiden halki johtaa luode-kaakkosuuntainen sorapintainen Kivisalmentie, kylän vanha päätie Kivisalmen kylältä Kuhmalahden kirkonkylälle. Tietä on myöhemmin levennetty ja kunnostettu, mutta sen linja ja maastoa mukaileva muoto näyttävät pääosin säilyneen. Peltoalueista muodostuu paikoin laajempia peltoaukeita. Talot ja talouskeskukset sijaitsevat peltojen läheisyydessä osin hajallaan peltosaarekkeilla, osin tiiviimmin Kivisalmentien tuntumassa. Useimmat pihapiirit erottuvat komean pihapuuston ansiosta kauas. Yhtenäisiä aluekokonaisuuksia selvitysalueella muodostavat Kivisalmentien kantatalojen alue sekä Kivisalmentien varren torppien ja mäkitupien alue. Näyttävin ja keskeisin rakennus kylässä on vanha pappila (1891). Perinteistä rakennuskantaa on myös Mattilassa, missä päärakennus on vuodelta 1894 ja Marttalassa, missä päärakennus on vuodelta 1891.

Vähä-Pennon ja Iso-Pennon kylänrajana toimiva Pento-oja on lähes kadonnut näkyvistä, ja sen maisemallinen merkitys onkin vähäinen. Kylän eteläosassa ja Längelmäveden ranta-alueella on yhtenäisempiä metsäalueita. Längelmäveden ja Vähä-Pennon eteläosissa sijaitsevien järvien, Pentojärven, Kalliojärven ja Tervajärven rannoille on 1950-luvulta alkaen rakennettu runsaasti vapaa-ajan asuntoja. Metsä- ja rantalaitumia (arvokkaita perinnebiotooppeja) on säilynyt Kuhmalahdentien eteläpuolisilla metsäalueilla sekä Längelmäveteen pistävässä Lieskan saaressa. Ennen avara maalaismaisema on nykyisin osin kasvanut umpeen tienvarsien ja rakennusryhmien ympäristöjen vesakoitumisen seurauksena.

Vähä-Pennon kylältä on kirkonkylän kyläosayleiskaavan alueelta erikseen inventoitu 11 kulttuurihistoriallisesti ja/tai maisemallisesti merkittävää pihapiiriä/kohdetta sekä kaksi aluekokonaisuutta, arvoalue A2 Kivisalmentien asutus ja A3 Vähä-Pennon sydän.

Kuhmalahden kirkonkylän kulttuuriympäristöselvitys 2006. Arkkitehtitoimisto Eija Teivas.

Raine Raitio, Kuhmalahden yleispiirteinen rakennusinventointi 2001.

Kiinteistötiedot. Maanmittauslaitos, Kiinteistötietojärjestelmä. http://www.ktj.fi/

Längelmäveden seudun historia. 2, Kuhmalahden historia II. Hämeenlinna 1954.

Suomen maatilat. 2 osa, Hämeen lääni. Porvoo 1931.

Peruskartta 2016 ja ortoilmakuvat. Maanmittauslaitos. http://www.paikkatietoikkuna.fi/

Peruskartta 1954. Maanmittauslaitos. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/

Pitäjänkartta 1899. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

Senaatinkartta 1855. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

Tiluskartta 1762. Kansallisarkisto.