Pirkanmaan maakuntamuseolta on tiedusteltu mahdollisuutta rakentaa Pirkkalan Pirkkalankylän Kierikan tilalle (604-413-8-28, Kierikantie 17) kone-/puukatos varastointikäyttöä varten. Pihan ympäristöä on tarkoitus myös siistiä katoksen avulla. Etuosastaan avoimen ja umpinaisilta osiltaan lautaverhoillun katoksen pohja-ala olisi enimmillään 15 x 8 metriä. Katos on tarkoitus rakentaa historiallisen Pirkkalankylän länsireunaan 1970-luvulla rakennettuun pihapiiriin, pellon reunalle. Suunnitellulla rakennuspaikalla em. pihapiirien itäpuolella on sorapintaisen pihan rakentamisen aikaan palautuvaa täyttömaata. Tila sijaitsee historiallisen Pirkkalankylän kulttuurimaisemassa Tursiannotkon (mj.rek.nro 604010015) ja Pirkkalankylän (Birckala) (1000001973) muodostamalla muinaisjäännösalueella. Kiinteään muinaisjäännökseen ja siihen kuuluvaan suoja-alueeseen kajoaminen muinaismuistolain vastaisella tavalla on kielletty (MML 1 §, 4 §).
Pirkkalankylän kulttuurimaiseman keskeiset arvot liittyvät em. arkeologisen kult-tuuriperinnön lisäksi kylätontilla sijaitsevien tilojen talonpoikaiseen rakennuskantaa sekä kylän reunalle sijoittuneiden entisten itsellisten pienipiirteisiin pihapiireihin. Sippolan ja Neulakaivon kiinteistöjen pihapiireissä on edelleen 1800-luvun lopulle – 1900-luvun alkuun sijoittuvaa rakennuskantaa. Erityisen merkittävä on ns. Murron Jussin mökki Kierikantien varressa pellon reunalla. Katajikkoinen ranta-alue avoimen maisematilan reunalla lisää alueen historiallista kertovuutta. Pirkkalankylää on esitetty osaksi maakunnallisesti arvokasta maatalousaluetta (Pirkkalankylän-Sankilan-Tanilan kulttuurimaisema), vireillä olevaa Pirkanmaan maakuntakaavaa varten laaditussa selvityksessä.
Maakuntamuseo teki paikalla maastokatselmuksen 9.4. ja arvioi mahdollisia vaihtoehtoisia rakennuspaikkoja seuraavasti. Vaihtoehtoina esitetään katoksen sijoittamista täyttöalueen reunaan, joko nykyisen piharakennuksen viereen eteläosaan tai täyttöalueen keskelle, pitkä sivu pellon reunan suuntaisesti. Paikkavaihtoehdoiksi esitettiin myös täyttöalueen pihan puoleista reunaa (rakennus pitkä sivu pellon suuntaisesti) tai risteysaluetta, lähellä naapurissa olevan Sippolan pihapiiriä. Katoksen rakentaminen siistii piha-aluetta ja vaikuttaa siten myönteisesti historiallisen kylän näkymiin. Katos tulee kuitenkin näkymään arvokkaassa maisemassa tuoden siihen uuden elementin. Rakennus on sovitettavissa maisemaan kohtuullisella tavalla. Parhaiten se onnistuu sijoittamalla katos vaihtoehdon 4 mukaisesti täyttöalueen reunaan lähelle risteysaluetta, Sippolan pihapiirin lounaispuolelle.
Katosta perustettaessa ja rakennettaessa ei ole museon saaman tiedon mukaan tarpeen kaivaa täyttömaan läpi alkuperäiseen maapohjaan saakka. Täyttömaata on varmuudella ainakin vaihtoehtoisissa rakennuspaikoissa 1, 2 ja 3. Katselmuksen perusteella katoksen saa kiinteän muinaisjäännöksen osalta rakentaa alustavan suunnitelman mukaisena vaihtoehtoisiin kohtiin 1-3 sillä ehdolla, että rakentamisessa ei kaiveta täyttömaata syvemmälle.
Rakennuslupa tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle tiedoksi.