Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Suunniteltujen kaapelilinjojen kohdalla tai läheisyydessä on tiedossa 13 kiinteää muinaisjäännöstä, jotka on merkitty lausuntopyynnön liitekarttoihin muinaisjäännösrekisterin mukaisina aluerajauksina. Hankealue sijoittuu maakunnallisesti arvokkaaseen Pirkkalankylän - Sankilan - Tanilan kulttuurimaisemaan, jonka erityisinä arvoina voidaan mainita muinaisjäännösten lisäksi vanhan kyläasutuksen vielä jäljellä olevat merkit maisemassa: kantatilojen tilakeskukset, niitä ympäröivä viljelymaisema sekä maattoman väestön asumukset erityisesti Pirkkalankylän ytimessä.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Muinaisjäännösten rajaukset perustuvat pääasiassa inventointitietoihin, ja kohteiden todellinen laajuus saattaa olla tunnettua suurempi. Maakuntamuseo kommentoi suunnitelmaan punaisella merkittyjä kaapelireittejä arkeologisten kohteiden osalta seuraavasti.
Maakuntamuseo kommentoi suunnitelmaan punaisella merkittyjä kaapelireittejä arkeologisten kohteiden osalta seuraavasti.Historiallinen asuinpaikka Sorkkala SE (mj-tunnus 1000020975). Suunniteltu kaapelilinja sijoittuu muinaisjäännösalueen pohjoisreunaan. Linja tulee tässä kohdassa kaivaa arkeologin valvonnassa. Maakuntamuseo esittää, että tutkitaan linjan siirtämistä tien koillispuolelle mahdollisen muinaisjäännökseen kajoamisen välttämiseksi. Jos kaapelikaivanto sijoitetaan ajoradalle, arkeologisia toimenpiteitä ei tarvita.
Kivikautinen asuinpaikka Raunila (604010010). Heikkiläntien lounaispuolelle suunniteltu kaapelilinja sijoittuu muinaisjäännöksen itäisen osa-alueen koillisreunaan. Linja tulee tässä kohdassa kaivaa arkeologin valvonnassa, jos se sijoitetaan tieluiskaan tai -ojaan. Jos kaapelikaivanto sijoitetaan ajoradalle, arkeologisia toimenpiteitä ei tarvita. Päälinjalta lounaaseen, tontille Heikkiläntie 62 erkaneva haara sijoittuu kokonaan muinaisjäännösalueelle, ja se tulee tutkia ennen suunnitelman hyväksymistä arkeologisin koekaivauksin, joissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys ko. kohdalla. Myös tietä pitkin kulkeva kaapelilinja on tutkittava koekaivauksin, jos se sijoittuu pellon reunaan. Maakuntamuseo esittää linjan siirtämistä tien koillispuolelle myös tässä kohdassa mahdollisen muinaisjäännökseen kajoamisen välttämiseksi.
Historiallinen asuinpaikka Sorkkala (Sionkylä) (1000020974). Anian Rantatien eteläpuolelle, kevyen liikenteen väylän eteläpuolelle suunniteltu kaapelilinja sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen pohjoisreunaan. Linja tulee tässä kohdassa kaivaa arkeologin valvonnassa koulun tieliittymään saakka, jos kaapelikaivanto sijoitetaan kevyen liikenteen väylän reunaojaan tai luiskaan. Jos se sijoitetaan kauemmas väylästä, tulee linja tutkia ennen suunnitelman hyväksymistä arkeologisin koekaivauksin. Jos kaapelikaivanto sijoitetaan asfaltoidulle kevyen liikenteen väylälle, arkeologisia toimenpiteitä ei tarvita.
Historiallinen asuinpaikka Sankila (Sangila) (1000018715). Muinaisjäännöksen tarkat maanalaiset rajat eivät ole tiedossa. Tämän vuoksi kohteen välittömään läheisyyteen, sen itäpuolelle tulevaksi suunnitellun kaapelilinjan kaivutyöt sen pohjoispäässä, tien pohjoispuolella, tulee suorittaa arkeologin valvonnassa.
Kivikautinen asuinpaikka Vähälammi (604010009). Anian Rantatien ja kevyen liikenteen väylän eteläpuolelle suunniteltu kaapelilinja sijoittuu n. 150 m osalta muinaisjäännösalueelle. Linja tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle ajorataa, kevyen liikenteen väylälle tai sen luiskan yläosaan, jotta kajoamista kiinteään muinaisjäännökseen vältetään. Tarkempi suunnitelma ko. muinaisjäännöksen alueen osalta, josta käy ilmi tulevan kaapelikaivannon tarkka sijainti ja etäisyys asfaltinreunaan, on lähetettävä maakuntamuseolle arkeologisten koetutkimusten tai valvonnan tarpeen määrittämistä varten.
Kivikautinen asuinpaikka Katajisto (604010006). Kiinteistön 604-422-2-77 pohjois- ja länsirajan viereen suunniteltu kaapelilinja sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen välittömään läheisyyteen, sen eteläpuolelle. Samalla alueella sijaitsee lisäksi toinen kiinteä muinaisjäännös, historiallinen asuinpaikka Sankila (Kataisto) (1000001974), joka on alun perin ulottunut etelämmäksi. Maakuntamuseo esittää, että kaivutyöt ko. kiinteistön alueella tehdään arkeologin valvonnassa.
Historiallinen asuinpaikka Tanila W (1000020973). Sorkkalantien länsipuolelle suunniteltu kaapelilinja sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen koillisrajan tuntumaan. Lisäksi pohjoisempana, Sorkkalantien ja Anian rantatien risteyksen pohjoispuolella sijaitsee toinen historiallinen asuinpaikka, Virosmäki (Sikoinen) (1000024438). Molemmat kohteet liittyvät Sikoisten historialliseen kylään, josta on mainintoja arkistolähteissä 1400-luvulta alkaen. Tanila W:n lähiympäristöstä on lisäksi peräisin useita rautakautisia löytöjä. Kyseessä on siis arkeologisesti merkittävä aluekokonaisuus. Sorkkalantien varrelle suunniteltu kaapelilinja tulee kaivaa muinaisjäännöksen kohdalla ja pohjoisempana em. risteykseen saakka arkeologin valvonnassa, jos kaapelikaivanto sijoitetaan tieojaan tai tien sisäluiskaan. Jos se sijoitetaan muinaisjäännöksen kohdalla kauemmas tiestä, tulee linja tutkia tältä osin arkeologisin koekaivauksin ennen suunnitelman hyväksymistä ja pohjoisempana kaivaa valvonnassa. Maakuntamuseo esittää vielä tutkittavaksi linjan siirtämistä Sorkkalantien koillispuolelle mahdollisen muinaisjäännökseen kajoamisen välttämiseksi. Arkeologinen valvonta voi olla tarpeellinen myös kohteen Virosmäki (Sikoinen) ja Anian rantatien eteläpuolella. Tarkempi suunnitelma ko. linjaosuudesta, josta käy ilmi tulevan kaapelikaivannon tarkka sijainti ja etäisyys asfaltinreunaan, on lähetettävä maakuntamuseolle valvonnan tarpeen määrittämiseksi.
Lännempänä Anian rantatieltä eteläkaakkoon, Sotaplassin talolle ja siitä etelään kulkevaksi suunnitellun kaapelihaaran lähiympäristöstä on saatu useita rautakautisia löytöjä, jotka viittaavat mahdolliseen kiinteään muinaisjäännökseen - rautakautiseen kalmistoon (kohde Sotaplassi muinaisjäännösrekisterissä, tunnus 1000006389). Lisäksi vanhojen karttojen perusteella alueella on ollut asutusta 1700-luvun lopussa. Tämän vuoksi alueella tulee ennen suunnitelman hyväksymistä suorittaa ko. kaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi, jossa paikannetaan ja rajataan mahdolliset hankkeessa huomioon otettavat kiinteät muinaisjäännökset. Inventointi voi olla tarpeellinen myös lännempänä, Pirkkalan vanhan hautausmaan ja Anian rantatien eteläpuolelle sijoittuvalla kaapelilinjaosuudella. Tarkempi suunnitelma ko. linjaosuudesta, josta käy ilmi tulevan kaapelikaivannon sijainti suhteessa asfaltinreunaan, pyydetään lähettämään maakuntamuseolle.
Pappilantien länsipuolelle suunniteltu kaapelilinja kulkee Pirkkalan vanhan kirkkomaan välittömässä läheisyydessä, noin 60 m vanhan kirkon paikasta länteen. Nykytietojen mukaan pitäjänkirkko on sijainnut samalla paikalla todennäköisesti jo keskiajalla. Alueelta voi löytyä ennestään tuntemattomia kirkon ja kirkkomaan historiaan liittyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lisäksi kirkkomaan lähiympäristöä on voitu käyttää epävirallisiin hautauksiin, esimerkiksi kirkkoon kuulumattomien hautapaikkana. Suunnitellusta kaapelilinjasta noin 90 m lounaaseen on lisäksi peräisin rautakautinen löytö. Tämän vuoksi maakuntamuseo pitää tärkeänä, että hautausmaan kohdalle sijoittuva Pappilantien varren kaapeliosuus kaivetaan arkeologin valvonnassa.
Pappilan pihapiirin itälaidalla, Pappilantien mutkan luoteispuolella sijaitsee Klaus Flemingin Nuijasodan sotajoukkojen muistomerkki. Kaapelointihankkeessa on huolehdittava siitä, ettei muistomerkki vahingoitu.
Etelämpänä, Pirkkalankylän alueella Anian rantatien itäpuolelle, Kranaatinmäentien lounaispuolelle sekä Sapalan tilakeskuksen itäpuolelle suunniteltu kaapelilinja sijoittuu yhteensä n. 800 m matkalla Tursiannotkon ja Pirkkalankylän (Bircalan) esihistoriallisen ja historiallisen ajan asuinpaikalle (mj-tunnus 604010015 ja 1000001973), muinaisjäännösalueen keskeiseen osaan. Kyseessä on erittäin merkittävä ja runsaslöytöinen arkeologinen kohde, ja maakuntamuseo esittää tutkittavaksi mahdollisuutta muuttaa suunnitelmaa siten, että kaivamisen tarve muinaisjäännösalueella olisi minimaalinen. Anian rantatien varrella kaapelikaivannon sijoittaminen kevyen liikenteen väylän tai sen luiskan kohdalle voi edellyttää arkeologista valvontaa, koska v. 2013 tutkimuksissa kiinteää muinaisjäännöstä on havaittu paikoin myös tien alla eikä sitä ole tutkittu kokonaan. Valvonnan tarpeen määrittämiseksi tarkempi suunnitelma, josta käy ilmi tulevan kaapelikaivannon syvyys ja tarkka sijainti suhteessa väylän asfaltinreunaan, on lähetettävä maakuntamuseolle. Jos kaivanto sijoitetaan tierakenteiden ulkopuolelle, tulee linja tutkia tältä osin arkeologisin koekaivauksin ennen suunnitelman hyväksymistä. Eteläisin, n. 120 m pitkä muinaisjäännösalueelle sijoittuva linjaosuus (Kotolahteen laskevasta ojasta etelään) on voidaan toteuttaa ilman arkeologisia toimenpiteitä, jos kaapeli asennetaan kevyen liikenteen väylän tai sen luiskan alle. Kaapelikaivannon sijoittuessa väylän ja sen luiskan ulkopuolelle kaivutyöt tulee tehdä arkeologin valvonnassa.
Sapalan tilakeskuksen ja sen pohjoispuolisen pihapiirin (tilan 604-413-11-4 lounaiskulma) aluetta etelästä, idästä ja koillisesta kiertävä kaapelilinja tulee tutkia arkeologisin koekaivauksin ennen suunnitelman hyväksymistä. Jo tämänhetkisten tietojen perusteella on odotettavissa, että linjan toteuttaminen tilan 604-413-11-4 lounaiskulman rakennusryhmän pohjoispuolelle edellyttäisi laajempia jatkotutkimuksia.
Kranaatinmäentien reunaan (ajoradan reunaan tai tieojaan) sijoittuvat kaapelilinjaosuudet tulee kaivaa arkeologin valvonnassa. Kohdat, joissa kaapelikaivanto sijoitetaan kauemmas tiestä, pellonreunaan, sekä suunniteltu muuntamon paikka tulee tutkia arkeologisin koekaivauksin. Tieltä lounaaseen kääntyvä ja nykyistä ilmajohtolinjaa noudattava kaapelilinjaosuus sijoittuu rautakautisen asuinpaikan Juoksianoja 1 (604010023) alueelle ja kulkee sen keskiosan poikki. Kyseistä linjauksen osaa ei voida hyväksyä. Sen sijaan lausuntopyynnön liitekarttaan 3 merkitty linjausvaihtoehto, joka kääntyy lounaaseen vasta muinaisjäännösalueen kaakkoispuolella ja kulkee n. 30 m etäisyydellä siitä, on hyväksyttävissä.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2016) ja muita Museoviraston ohjeita. Koekaivausten tavoitteena on selvittää luotettavasti kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys ja tärkeimmät ominaispiirteet em. kaapelilinjaosuuksilla. Koekaivaustulosten perusteella maakuntamuseo arvioi jatkotutkimusten (varsinaisten kaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen. Jos arkeologisen valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tarve (MML 14 §). Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Tiedossa olevat muinaisjäännösrajaukset ja arkeologisia toimenpiteitä vaativat linjaosuudet on syytä merkitä suunnittelukarttoihin ja lähettää ne tarvittaessa tarkistettaviksi maakuntamuseoon. Mikäli hankkeeseen kuuluu ilmajohtolinjojen purkamista, niihin mahdollisesti liittyvät kaivutyöt muinaisjäännösalueilla on suoritettava arkeologin valvonnassa. Kaikista muista alueita koskevista toimenpiteistä, esimerkiksi tonttikohtaisista maakaapelitöistä, tulee pyytää lausunnot maakuntamuseolta. Pirkkalankylän luoteispuolta, Pyhäjärven Nokian puoleista ranta-aluetta koskevat kaapelointisuunnitelmat pyydetään myös lähettämään maakuntamuseoon. Vedenalaisen kaapelilinjan osalta vastuullinen suojeluviranomainen on Museovirasto (intendentti Maija Matikka, puh. 0295336284, maija.matikka@museovirasto.fi).
Kulttuuriympäristön muiden arvojen huomioiminen merkitsee maan päälle tulevien rakenteiden kuten muuntamoiden sijoittamista avoimen peltomaiseman ulkopuolelle, olemassa olevan puuston tai rakennusten läheisyyteen kuitenkin ottaen huomioon rakennushistorialliset arvot. Suunnitelmasta ei näiltä osin ole huomautettavaa lukuun ottamatta Reippiin esitettyä muuntamoa, jolle maakuntamuseo esittää sijoituspaikkaa lähempää olemassa olevaa puustoista aluetta.