Rakennetun ympäristön kohde Utukka

Takaisin Näytä kartalla
 Kuva ei ole julkinen

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Tampere
    Vanha kunta:
    Aitolahti
    Kylä:
    Palo
    Nimi:
    Utukka
    Osoite:
    Palonkyläntie 54
    Rakennusten lukumäärä:
    7

Tekstitiedot

  •  
    Kuvaus:
    Talouskeskus sijaitsee isojaon aikaisella paikalla peltojen keskellä. Pihapiirin rakennukset muodostavat selkeän kokonaisuuden. Päärakennus on siirretty palaneen talon paikalle 1900 -luvun alussa perimätiedon mukaan Messukylästä. 1940 -luvulla se vuorattiin ja siihen rakennettiin kuistit. Eteläpään salissa on koristeellinen paneelikatto hammasfriiseineen. Pohjoispään suuri pirtti on alkuperäisessä kunnossa.

    Pihapiirissä on kolmikerroksinen navetta, alin kerros kiilakivistä, toinen kerros tiilestä ja ylin kerros laudasta. Alkuosa on tehty 1903 ja korotus on vuodelta 1924. Navetan vieressä on ns. saunapirtti, hirrestä ja laudasta rakennettu pitkä rakennus, jonka toisessa päässä lienee ollut muonamiehena asunto.

    Historia:
    Utukka on vuoden 1540 kantatila. Vuonna 1823 se siirtyi aivan naapurissa sijainneen Hempuran omistukseen. Hempuran talonpaikkana on kadonnut. Utukka on ollut aikoinaan kylän vaurain talo ja suurin työllistäjä.

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Aitolahti
     
    Palo Hallinnollinen alue rekisterikylä
     
    Avaa Tampere
     
      Sorilan-Palon kulttuurimaisema Maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö  

Hankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Avaa Nurmi-Sorilan osayleiskaava, Aitolahden kulttuuriympäristöinventointi Tampere
     
    Aitolahti
     
    Kulttuuriympäristöinventointi
     
      18.04.2007
    Avaa Moniulotteinen kulttuuriperintö - digitointihanke Pirkkala
    Tampere
     
    Aitolahti
    Teisko
     
    Muu
     
    11.03.2014 31.12.2014