Rakennetun ympäristön kohde Mauniemi

Takaisin
 Kuva ei ole julkinen

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Tampere
    Vanha kunta:
    Teisko
    Kaupunginosa:
    Kämmenniemi
    Nimi:
    Mauniemi
    Osoite:
    Mauniemi 40
    Kohdetyyppi:
    maatalous
    vapaa-aika
    Rakennusten lukumäärä:
    2

Tekstitiedot

  •  
    Historia:
    Mauniemi on aiemmin kuulunut Koveron suurtilaan. Se mainitaan eri lähteissä lampuotitilana, rusthollina ja sotilasvirkatalona (omistajalta saatu tieto: 1809 kartassa siitä käytetään nimitystä Kovero Yli joki rusholl.

    Arajärven Messukylä ym. historiassa se mainitaan Koveron lampuotina. Hämeen ratsurykmenin joissain papereissa se taas mainitaan sotilasvirkatalona). Rakennukset ovat alun perin sijainneet Koveronsalmen nykyisen sillan lähellä olevalla mäellä. Jyväskylän lyseon lehtori K. A. Kovero siirsi rakennukset nykyiselle paikalleen 1900-luvun alussa. Häneltä paikka siirtyi hänen pojalleen, tilastollisen toimiston johtajalle Martti Koverolle 20-30-lukujen vaihteessa, ja tällöin päärakennuksessa tehtiin suuri remontti, jonka yhteydessä rakennus mm. laudoitettiin. Vintti on tämän remontin jälkeisessä asussa.

    1900-luvulla Mauniemi on toiminut pääsääntöisesti kesäasuntona, mutta sota-aikana ja sen jälkeen siellä on myös asuttu pysyvästi. Asuinrakennuksessa on tehty sisätilaremontti 40-50-luvulla, jolloin salin ja sen peräkamarin kiinteää sisustusta muutetettiin ja väliovet uusittiin.Uusi kuisti (lasiveranta) on rakennettu 60-luvulla.

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Teisko
     
    Kämmenniemi Hallinnollinen alue kaupunginosa
    rekisterikylä
     

Lausunnot

  • Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja
    Avaa 272 2013 31.07.2013 Tampere, Teisko, Mauniemen päärakennuksen laajennus
    Avaa 536 2023 14.09.2023 Tampere, Teisko, Kämmenniemi, Mauniemi 40. Ennakkolausunto, rakennusten kunnostaminen tai purkaminen