Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa.
Hankealue sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa. Alustava kaava-alue on kokonaisuudessaan kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja siellä sijaitsee useita valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Edellä mainitut arvot on asianmukaisesti tunnistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaava-alueelta ja kaavan tarkastelualueelta on valmiina tai valmisteilla asianmukaiset kulttuuriympäristöselvitykset; arkeologisten selvitysten osalta sivun 5 listaa tulee kuitenkin vielä täydentää.
Kirjastonpuiston arkeologisen inventoinnin (2008) perusteella suunnittelualueen itäosassa ja sen välittömässä läheisyydessä on sijainnut Tammerkosken (Kosken) historiallinen asuinpaikka (kylä ja kartano) sekä markkinapaikka. Kohde on tallennettu valtakunnalliseen muinaisjäännösrekisteriin kiinteänä muinaisjäännöksenä (mj.tunnus 1000018817 Kirjastonpuisto). Asuin- ja markkinapaikkaan liittyvien, mahdollisesti säilyneiden jäännösten tarkka sijainti ja säilyneisyys eivät ole tiedossa, ja kohde on otettava asemakaavassa huomioon potentiaalisena muinaisjäännösalueena. Kirjastonpuiston arkeologisissa tutkimuksissa v. 2008-2011 on todettu myös teollisuushistoriallisia muinaisjäännöksiä, jotka sijaitsevat suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä. Kaava-alueen itäosassa tunnetaan lisäksi vedenalaisia kiinteitä rakenteita, joiden merkitystä ei ole tarkemmin selvitetty. Välittömästi kaava-alueen länsipuolella sijaitsee Pyynikin kirkkopuiston hautausmaa 1700-1800-luvuilta, joka käytöstä poistuneena on myös tulkittava kiinteäksi muinaisjäännökseksi. Tarkastelualueen muilta osin tiedot mahdollisista arkeologisista kohteista puuttuvat. Maakuntamuseo on edellyttänyt Tampereen keskustan arkeologista inventointia vireillä olevaan osayleiskaavaan liittyen.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hankkeessa tulee kiinnittää erityistä huomiota pysäköintiluolan ajo- ja jalankulkuaukkojen sijoittamiseen arvokkaaseen kaupunkiympäristöön sekä suhteessa muinaisjäännöksiin ja muihin kulttuuriperintökohteisiin. Eri vaihtoehtoja on syytä havainnollistaa kuvasovittein. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota maanpinnalle tulevien teknisten rakenteiden sijoitteluun ja ulkoasuun. Hankkeen vaikutuksia arvioitaessa tulee lisäksi huomioida rakentamisen aikaisen tärinän vaikutukset kaavan tarkastelualueen ja sen ympäristön arvokkaisiin kohteisiin ja museokokoelmiin.
Vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta tulee pyytää lausunto Museovirastolta (Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelut, intendentti Maija Matikka). Kaavaluonnos tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.