Alue Toivio omakotialue
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Pirkkala
Kylä:Partola
Nimi:Toivio omakotialueAlueluokka:Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuusAluetyyppi:omakotialue
haja-asutusalue
Historiallinen arvo:asutushistoria
Rakennushistoriallinen arvo:arkkitehtoninen
Ympäristöarvo:maisemakokonaisuus
Arvojen perustelu:Toivion alue on suurelta osin säilyttänyt jälleenrakennuskauden piirteensä; 1.5 kerroksiset asuinrakennukset ja rehevien puutarhojen ympäröiminä, kaartuvien ja maastoa mukailevien tielinjausten varrella.
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Jälleenrakennuskauden omakotialue, jota on laajennettu eteläosasta 1980- ja 1990-luvulla, entisten asuntoviljelypalstojen päälle. Pääosa rakennuksista on 1950-luvun alkupuolelta, jälleenrakennuskauden 1,5 -kerroksisia tyyppitaloja, joista suurin osa on puuverhoiltuja. Rakennuksia on uudistettu kohtalaisen paljon, mm. materiaalien osalta, moniin rakennuksiin on tehty lisäsiivet. Kokonaishahmo ja rakennusaika ovat kuitenkin useimmissa rakennuksissa säilyneet ja tunnistettavissa. Pintamateriaaleina on käytetty vaakaponttilautaa, rappausta ja mineriittilevyä. Alueen yleisilme on vehreä, pihat ovat suurehkoja ja monissa pihoissa on omenapuita ja marjapensaita. Kadut ovat säilyttäneet alkuperäisen profiilinsa. Riveihin sijoitetut rakennukset muodostavat ehjiä katunäkymiä. Toivion alue rajautui aikaisemmin Valmetin teollisuusrataan, joka purettiin 1990-luvun lopulla. Radan itäpuolella on Kärppäkallion asuntoalue 1960-luvun alkupuolelta ja Sarankulman teollisuusalue. Muuten Toivio rajautuu metsäalueisiin. Toivion talo, josta alue on ilmeisesti saanut nimensä sijaitsi asuntoalueen pohjoisosassa, suunilleen nykyisen Pyhäjärventien kohdalla.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaPirkkala
Toivion koulu Toivio
Korpitie 13 , 33920 Pirkkala opetus
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm Avaa Moniulotteinen kulttuuriperintö - digitointihanke Pirkkala
Tampere
Aitolahti
Teisko
Muu
11.03.2014 31.12.2014
AvaaPirkkalan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys 2002 Pirkkala
Rakennusinventointi
01.06.2002 31.12.2002