Rakennetun ympäristön kohde Hämeenpuisto
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Tampere
Vanha kunta:Tampere
Kaupunginosa:I Näsi II Tammerkoski III Nalkala
Nimi:HämeenpuistoOsoite:HämeenpuistoKohdetyyppi:vapaa-aika
Rakennusten lukumäärä:1
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Hämeenpuisto on yli kilometrin pituinen esplanadityyppinen puistoväylä, joka kulkee Tampereen ydinkeskustan länsilaitaa Näsinpuistosta Eteläpuistoon. Alkujaan kadun nimi oli Esplanadi, ja sen rinnakkaisniminä tunnettiin myös Leveekatu sekä Itäinen ja Läntinen Esplanadikatu ja viimeisenä virallisena nimenä Itäinen ja Läntinen puistokatu. Vuonna 1936 nimi muutettiin nykyiseksi. Tampereen pääkatu, Hämeenkatu päättyy lännessä Hämeenpuistoon.
Ulottuu kaupunginosiin I, III jne.
Historia:Hämeenpuisto hahmoteltiin ensimmäistä kertaa C. L. Engelin laatimassa asemakaavassa 1830. Tuolloin puistokatu sijoittui kaupungin rakennetun alueen länsirajalle ja sen tehtävänä oli estää palojen leviäminen kaupungin uuden ja vanhan osan välillä. Uusi osa, samoin kuin Engelin kaavan osoittama Esplanadi, sijoittui osin kaupunkilaisten viljelysten eli plantaasien alueelle. Plantaasit peruutettiin kaupungille ja 1850-luvulta alkaen nykyisen Hämeenpuiston vartta ryhdyttiin rakentamaan Engelin asemakaavan mukaan. Tonttialueen ja kaupunkilaisten plantaasien välinen alue oli ollut asuttua jo ennen vuotta 1810.Kirjalliset lähteet:Hirvikallio, Seija. Hämeenpuisto - Tampereen Esplanadi. Tampere-seuran 126. julkaisu. Tampere-Seura ry 2012Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampereen kaupungin ympäristötoimi Kaavoitusyksikkö Tampere 1998.
Rakennukset
-
Tunnuskuva Rakennusnumero Nimi Osoite Rakennustyyppi Avaa Rillinki Hämeenpuisto kioski
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
AvaaTampere
Hämeenpuisto Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö puisto
AvaaTampere
I Finlayson ( Satakunnankadun pohjoispuoli ja Näsinkallio ) Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
kaupunginosa
AvaaTampere
II Hämeenkadun pohjoispuoli ja Keskustori Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
kaupunginosa
AvaaTampere
III Nalkala ( Hämeenkadun eteläpuoli ja Laukontori ) Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
kaupunginosa
Hankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
AvaaHämeenpuiston puistohistoriallinen selvitys 2014 Tampere
Maisemahistorian selvitys
31.12.2014 Avaa Tampereen yleiskaavan yhteydessä laadittu kulttuurihistoriallisten ja rakennustaiteellisten kohteiden alustava luettelo 1974 Tampere
Rakennusinventointi
31.12.1974
AvaaRakennetun kulttuuriympäristön kohteiden digitointi Siiriin, Tampereen I, II ja III kaupunginosa Tampere
Luettelointi
14.01.2013 20.03.2013
Lausunnot
-
Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja Avaa 42 2022 03.02.2022 Tampere, Hämeenpuisto, asemakaava nro 8848, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (TRE:7136/10.02.01/2020) Tampereen kaupunki Avaa 665 2023 02.11.2023 Tampere, I (Finlayson), II (Tammerkoski), III (Nalkala), Hämeenpuisto, asemakaava nro 8848, luonnos (TRE: 7136/10.02.01/2020) Tampereen kaupunki