Alue Tanila
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Pirkkala
Kylä:Tanila
Nimi:TanilaAlueluokka:Hallinnollinen alueAluetyyppi:rekisterikylä
Tekstitiedot
-
Historia:Tanilan kylässä oli 1500-luvulla kolme taloa; Tani, Jutila ja Tosi. Talot sijaitsivat 1760-luvulla jokirannassa nykyisen Tanilan tilakeskuksen länsipuolella. Silta Sikojoen ylitse kulki Jutilan ja Toosin talojen välistä. Vastarannalla, tien varrella oli tähän aikaan Sionkylän tiivis ryhmäkylä. Lähellä Sikojoen suuta oli Kataiston yksinäistila. Taloista Jutila ja Tanila säilyivät lähellä isojaon aikaista kylätonttia, Toosin tilakeskus siirrettiin koilliseen, tien varteen Sankilan naapuriksi.Kuvaus:Tanila sijaitsee Pirkkalan kunnan länsiosassa, maatalousalueella Pyhäjärven rannan tuntumassa. Tanilan kylän maat muodostavat kapeahkon Pyhäjärvestä alkavan kaistaleen Sikojoen itärannalla. Kylän takamaat yhtyvät muiden Pirkkalan kylien kanssa metsäselänteeksi kunnan eteläosaan. Tanilan, Jutilan (nyk. Jokikumpu) ja Toosin tilat sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävällä alueella Sankilan tilakeskuksen naapurina. Tanilan historiallinen kyläkeskusta on osa laajaa Pyhäjärven rannalla olevaa peltomaisemaa, joka alkaa Sankilasta ja ulottuu yhtenäisenä aina Pirkkalankylään saakka.Kirjalliset lähteet:Arkistolähteet: Kiinteistörekisteri,Pirkanmaan-Satakunnan maanmittauslaitos, Tampere. Isojakokartat, Hämeen maanmittaustoimiston arkisto, Hämeenlinna.
Pitäjänkertomuksia Pirkkalasta, toim. Olavi Horsma-aho, Kaustinen 2000. Pitkin poikin Pirkkalaa, Jyväskylä 1997. Kuninkaan kartasto 1776-1805, julk. SKS, Tampere 1989. Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet, julk. B 174, Tampereen seutukaavaliitto, 3 painos, Tampere 1990. Rakennettu kulttuuriympäristö, Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt, Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16, Helsinki 1993.
Lisätiedot:Kartat: Kuninkaan kartasto 1776-1805. Sionkylän isojakokartta, Daniel Hall 1768. Pitäjän kartta 1932, Pirkkalan pitäjä v. 1915.
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Pirkkala
Kotopelto/Riihentausta Tanila
604010008 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen
Avaa Pirkkala
Rajapelto Tanila
604010007 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen
Avaa Pirkkala
Raunila Tanila
604010010 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen
AvaaPirkkala
Vähälammi Sankila
Tanila
604010009 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen