Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun asemakaavahankkeeseen. Suunnittelualue on vanhaa Ikaalisten kauppalan ruutukaava-aluetta ja käsittää entisten kaupungin virastotaloina toimineiden rakennusten tontin. Tontti rajautuu pohjoisessa kahteen asuinrakennuksen tonttiin, idässä Kyrösselänkatuun, etelässä Valtakatuun ja lännessä Kauppakatuun. Alueella on voimassa vuonna 1994 vahvistettu asemakaava, jossa suunnittelualueen pääkäyttötarkoitukseksi on osoitettu hallinto- ja virastotalojen korttelialue (YH-1). Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on muuttaa käyttötarkoitusta sekä mahdollistaa tonttijaon muutos. Tutustuttuaan hankkeeseen alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että asemakaavan muutos on lähtökohtaisesti myönteinen hanke, joka edistää rakennusten säilymistä osoittamalla niille uusi käyttötarkoitus. Alustavasti arvioiden rakennusten uudiskäyttöä voisi edistää parhaiten, jos kaavassa tontille osoitettaisiin mahdollisimman väljä käyttötarkoitusmerkintä, joka mahdollistaisi mm. kulttuuri- ja liiketoiminnan sekä asumisen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on onnistuneesti tunnistettu suunnittelualueen sijoittuvan Ikaalisten vanhan kauppalan alueen ja Ikaalisten kirkonseudun valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvallisesti erittäin keskeiselle paikalle. Alueella sijaitsee kaksi alkujaan liike- ja asuinrakennuksiksi rakennettua rakennusta, jotka sittemmin on muutettu kunnallishallinon käyttöön sekä nuorempi talousrakennus. Liikerakennusten kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot on tunnistettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1976 Museoviraston laatimassa Ikaalisten kauppalan rakennushistoriallisessa inventoinnissa ja toistamiseen alueelta vuonna 2003 laaditussa Ikaalisten keskeisten alueiden osayleiskaavan rakennusinventoinnissa (Tiusanen). Nykyisessä vuonna 1994 hyväksytyssä asemakaavassa rakennukselle on osoitettu suojelumerkinnät (sr-1).
Käytettävissä olevat selvitykset rakennusten kulttuurihistoriallisista arvoista ja ominaispiirteistä ovat kuitenkin hyvin vanhoja ja yleispiirteisiä. Asemakaavaa varten tulee siksi laatia suunnittelualueen rakennuskannasta aiemmat inventoinnit korvaava uusi, aiempien inventointien tietoja päivittävä ja täydentävä asemakaavatasoinen (rakennuskohtainen) rakennetun ympäristön selvitys, jonka perusteella on mahdollista määritellä rakennusten ja niiden muodostaman pihapiirin säilyneisyys ja ominaispiirteet sekä arvioida tontin ja sen rakennusten tarkempi suojelumääräysten tarve. Selvityksessä tulee käsitellä yleispiirteisesti myös lähiympäristöä (vähintäänkin naapuritontit sekä katujen vastapuoli) sekä kaupunkikuvaa, jotta voidaan arvioida, millaisia vaikutuksia mahdollisella täydennysrakentamisella tai tontinjaolla on sekä määritellä siihen liittyvät mahdolliset reunaehdot. Selvitys tulee sisällyttää kaava-aineistoihin ja sen tulokset huomioida kaavaratkaisussa ja -merkinnöissä sekä kaavan vaikutustenarvioinnissa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Kaavaluonnos aineistoineen pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle lausuntoa varten.