Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta, jossa As Oy Haukkakartanon pihalle suunnitellaan istutettavan uusia puita, pensaita ja luonnontilainen niitty. Osa puista korvaa alueella aiemmin sijainnutta puustoa. Hankkeessa taimien syvyydeltään 60 – 70 cm olevat istutuskuopat on tarkoitus kaivaa huoltoyhtiön toimesta pienellä kaivurilla sekä lapiotyönä. Istutuskuoppien kaivuu olisi tarkoitus tehdä sulan maan aikana huhti-toukokuussa 2025. Taimet istutetaan taloyhtiön talkootyönä heti sen jälkeen ennen kesän helteitä. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
As Oy Haukkakartanon kiinteistöllä sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, rautakautinen röykkiökohde Linna (muinaisjäännöstunnus 837010018). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kohdetta on tutkittu kaivauksin vuosina 1971 sekä lukuisissa mm. puiden istuttamiseen ja maakaapelointiin liittyvissä arkeologisissa valvonnoissa. Arkeologisten valvontojen yhteydessä ei alueelta ole tehty havaintoja kiinteästä muinaisjäännöksestä. Kohteen muinaisjäännösaluerajaus käy ilmi lausunnon liitekartasta 1. Vuonna 1971 tehtyjen arkeologisten kaivausten yhteydessä havaituista ja osin tutkituista kivirakenteista on alueella säilyneenä ainakin rakenteet I ja III. Rakenne II säilyneisyydestä ei ole tarkkaa tietoa. Rakenteet IV ja V on tutkittu, eikä niiden alue kuulu nykyisen muinaisjäännösaluerajaukseen.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että puiden istuttaminen nyt esitetyn mukaisesti on pääasiassa mahdollista. Istuttamiseen liittyvä kaivuutyö tulee kuitenkin toteuttaa muinaisjäännösalueella arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivuutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (Muinaismuistolaki 14 §). Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa suurehkon yksityisen hankkeen kyseessä ollessa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Ennen töiden aloittamista valitun arkeologitoimijan tulee vielä hakea Museovirastolta MML 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen (101 euroa, ALV 0%). Taimien istuttaminen tehtyihin istutuskuoppiin tulee tapahtua mahdollisimman pian kuoppien kaivamisen jälkeen. Kuopat, joissa ei ole havaittu merkkejä muinaisjäännöksestä, voidaan jättää avoimeksi siihen saakka, kunnes istuttaminen on suoritettu.
Talon C kaakkois- ja luoteispäässä sijaitsevien rakenteiden I ja III läheisyyteen istutettaviksi suunniteltujen puiden ja pensaiden sijainti ja riittävä etäisyys rakenteisiin nähden tulee katselmoida vielä erikseen maastossa yhdessä Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologin kanssa. Katselmusta vaativat puut ja pensaat on merkitty lausunnon liitekarttaan 2. Maastokatselmus voidaan tehdä keväällä heti lumen sulettua. Katselmusajankohdasta pyydetään olemaan hyvissä ajoin etukäteen yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseoon (kirsi.luoto@tampere.fi ja pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi ).
Mikäli suunnitelmassa esitetyn ja osin muinaisjäännösalueelle suunnitellun luonnontilaisen niityn perustaminen vaatii nurmen pintakerroksen poistamista suurempia kaivuutöitä tai mullan/hiekan tuomista alueelle, tulee sitä koskien lähettää tarkempi suunnitelma kaivuu- ja täyttösyvyyksineen Pirkanmaan maakuntamuseolle lausunnon antamista varten. Muussa tapauksessa niityn perustaminen voidaan tehdä arkeologin valvoessa nurmen pinnan (enintään 15 cm syvyydelle ulottuvan kerroksen) poistamista. Valvontatarve koskee vain muinaisjäännösalueella ja sen välittömässä läheisyydessä (5 m etäisyydellä) tapahtuvaa pintamaan poistoa.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi) ja Museovirastolle, joka arvioi tutkimusraportin. Arvioinnissa varmistetaan, että tutkimus vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Hyväksytty raportti tallennetaan Museoviraston sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava raportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, kuten maanomistajien nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset paikkatietomuodossa. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta. Tämä lausunto on liitettävä tutkimusta koskevaan tarjouspyyntöön.