Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on kommentoinut hanketta aiemmin Tampereen kaupungille lähettämässään diarioidussa sähköpostiviestissä 14.6.2023 (DIAR: 414/2023). Lisäksi hankkeen suunnittelun yhteydessä on järjestetty maastokäynti 7.9.2023 ja työneuvottelu 1.10.2024, jossa maakuntamuseolle on esitelty alustavia suunnitelmia. Tutustuttuaan lupahakemukseen aineistoineen alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Lupaa haetaan Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken ylittävän Valssipadonraitin leventämiseksi Frenckellin rakennuksen läpiviennin kohdalla. Muutokset koskevat entisen Frenckellin paperitehtaan b-siipeä eli ns. lumppusiipeä, sen itäpuolella kulkevaa ns. Puutarhakanavan siltaa ja länsipuolella kulkevaa ns. Pihasiltaa. Lumppusiiven läpi johtavaa kevyenliikenteen väylän aukkoa levennetään, kantavia rakenteita uusitaan ja vahvistetaan rakennuksen sisällä ja läpiviennin molemmin puolin olevat sillat uusitaan nykyistä leveämpänä. Muutokset on mahdollistettu alueella voimassa olevassa, vuonna 2023 hyväksytyssä asemakaavassa (kaava nro 8776).
Alue on kaupunkikuvallisesti sekä teollisuus- ja rakennushistoriallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Se on osa Tammerkosken teollisuusmaiseman valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY-inventointi, Museovirasto, 2009) ja Tammerkosken kansallismaisemaa (Ympäristöministeriö, 1992). Frenckellin entiset tehdasrakennukset on suojeltu asemakaavassa sr-40-merkinnällä, jonka kaavamääräys kuuluu: ”Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas sekä kaupunkikuvan kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavilla korjaus- ja muutostöillä ei saa turmella rakennuksen, rakenteiden, julkisivujen tai kiinteän sisustuksen rakennustaiteellisia, rakennusteknisiä eikä kulttuurihistoriallisia arvoja.”
Lupahakemuksen suunnitelmat ovat rakennuksen historiallisten arvojen ja kaupunkikuvan näkökulmasta asemakaavan, Pirkanmaan maakuntamuseon ennakkokommenttien ja maastokäynnillä sekä työneuvottelussa sovitun mukaiset. Rakennuksen aiempaa leveämmän läpiviennin katto toteutetaan loivasti kaarevana ja aukon yläreunaan molemmille puolille toteutetaan rakennuksen alkuperäisten holvattujen aukkojen tyyliä mukaileva pystytiilinauha. Leveämmän läpiviennin sijoittuessa ylimmän kerroksen kolmen ikkuna-aukon levyiseksi, sen voidaan jopa katsoa palauttavan rakennuksen julkisivujen symmetriaa.
Rakennuksen kantavia rakenteita, pilareita, palkkeja ja perustuksia uusitaan ja vahvistetaan läpiviennin tuntumassa. Muutokset kohdistuisivat kuitenkin melko pienelle alueelle, jolloin suurin osa tehdaskompleksin kantavista rakenteista säilyy ennallaan. Lisäksi rakenteita koskevat muutokset eivät tulisi näkymään ulospäin, eli muut suojelumääräyksen ehdot täyttyisivät. Tiilimuurattuja julkisivuja joudutaan muutoksessa levennettävän aukon kohdalta purkamaan, mutta leventämisen jälkeen seinäpinta palautetaan käyttäen vanhoja tiiliä. Myös läpiviennin seinät toteutetaan tiilimuurattuina. Pirkanmaan maakuntamuseo suosittelee myös tässä käyttämään kierrätystiiliä sekä kiinnittämään muurauslaastin valinnassa huomiota värin lisäksi laastin koostumukseen. Kestävän lopputuloksen aikaan saamiseksi nykyisestä laastista suositellaan teettämään laastianalyysi ja käyttämään muurauksessa kovuudeltaan alkuperäistä vastaavaa laastia.
Läpiviennin molemmin puolin uusittavat sillat ovat melko nuoria, eikä niillä siksi voida arvioida olevan erityistä historiallista arvoa. Uudet aiempaa leveämmät sillat kaiteineen ovat ilmeeltään nykyistä vastaavia. Frenckellin b-siiven julkisivuihin ja kaupunkikuvaan vaikuttaa hankkeessa kohdistuvan melko vähäisiä muutoksia. Maakuntamuseo kiittää hankkeen suunnittelijoita hyvästä yhteistyöstä ja huolellisesti alueen arvoihin sovitetusta suunnitelmasta. Pirkanmaan maakuntamuseolla ei rakennetun kulttuuriympäristön tai kaupunkikuvan osalta ole hankkeesta huomautettavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että välittömästi rakennuksen itäpuolella oleva muutosalueen osa sijoittuu muinaismuistolain rauhoittaman kiinteän muinaisjäännöksen Frenckellin paperitehdas (muinaisjäännöstunnus 1000018817) alakohteen Frenckellin koskisiipi eteläreunalle ja mahdollisen muinaisjäännöksen Frenckellin paperitehdas 2 (1000044821) alueelle, joka on merkitty voimassa olevaan asemakaavaan sm-6-osa-alueena. Välittömästi nykyisen sillan pohjoispuolelta, rakennuksen itäseinän vierestä on vuoden 2019 koekaivauksissa löytynyt betoni- ja kivirakenne, jonka arvioitiin liittyvän Frenckellin tehtaan koskisiiven vieressä kulkeneeseen vesiruuheen. Alueelta voi löytyä myös ennestään tuntemattomia vuosina 1783-1928 toimineeseen paperitehtaaseen liittyviä maanalaisia rakenteita. Kaavamerkinnän sm-6 selitys ja määräys ovat: Alueen osa, jolla sijaitsee todennäköisiä osia muinaisjäännöksestä. Aluetta koskevista tai siihen liittyvistä suunnitelmista tulee pyytää lausunto museoviranomaiselta. Myös rakennuksen länsipuolella hankkeen suunnittelualue sijoittuu osittain mahdollisen muinaisjäännöksen alueelle (sm-6).
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kiinteään muinaisjäännökseen liittyvien rakenteiden huomioonottamiseksi hankkeessa mahdolliset kaivutyöt muinaisjäännösalueella ja kaavamerkinnän sm-6-alueella tulee suorittaa arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (Muinaismuistolaki 14 §).
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Valvonnan tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi) ja (luvanvaraiset tutkimukset) Museovirastolle. Maakuntamuseo arvioi muinaisjäännöksiin kajoamattoman kenttätutkimuksen raportin ja pyytää tarvittavat muutokset tekijältä; luvanvaraiset tutkimusraportit arvioi Museovirasto. Arvioinnissa varmistetaan, että tutkimus vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Hyväksytty raportti tallennetaan Museoviraston sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Raportin lisäksi museolle on toimitettava havaintojen sijaintitiedot ja rajaukset paikkatietomuodossa. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta. Tämä lausunto on liitettävä tutkimusta koskevaan tarjouspyyntöön.
Edellä olevat muinaisjäännösten huomioonottamista koskevat ohjeet on kirjattava lupapäätöksen ehdoiksi. Valmis lupapäätös on lähetettävä tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.