Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta asemakaavaluonnoksesta. Maakuntamuseo on 14.11.2023 antanut lausunnon (diar. 680/2023) saman kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja todennut mm. alueen erittäin merkittävät kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot sekä esittänyt, että kaavamuutosta varten tulisi laatia aiempia selvityksiä täydentävä ja päivittävä asemakaavatasoinen (rakennuskohtainen) rakennetun ympäristön inventointi. Lisäksi on ehdotettu alueen pääkäyttötarkoitus osoitettavaksi mahdollisimman väljäksi, mikä mahdollistaisi joustavasti rakennusten uudiskäytön monenlaiseen toimintaan ja siten tukisi niiden säilymistä. Tutustuttuaan hankkeen luonnosvaiheen aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Kaavaluonnoksessa alueen pääkäyttötarkoitukseksi on osoitettu Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (AL). Lisäksi koko alueeseen kohdistuu suojelumääräys Alue, jolla ympäristö säilytetään (/s). Entisille kunnantalon rakennuksille on osoitettu niiden nykyisen pohjanalan mukainen rakennusala sekä suojelumerkintä Suojeltava rakennus, jota ei saa purkaa (sr-1). Pirkanmaan maakuntamuseo pitää em. merkintöjä ja määräyksiä onnistuneina, ja katsoo niiden turvaavan alueen kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot.
Suojeltaville rakennuksille ja talousrakennuksille on osoitettu kaavakartalle rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Rakennusoikeuden määrät vaikuttavat suurilta. Pirkanmaan maakuntamuseo toivoo lukuja vielä tarkasteltavan. Suojeltujen rakennusten osalta rakennusoikeuden määrän tulisi vastata nykyisten rakennusoikeuteen laskettavien tilojen neliömäärää. Lisäksi suojelumerkintään voidaan lisätä lause, joka mahdollistaa rakennuksen kerrosalaan kuulumattomien tilojen muuttamisen kerrosalaan laskettaviksi tiloiksi riippumatta siitä, mitä asemakaavassa on määrätty rakennusalan enimmäiskerrosalasta, mikäli muutokset on mahdollista toteuttaa siten, että suojeluarvot eivät vaarannu. Talousrakennuksille osoitetut rakennusoikeuden määrät vaikuttavat nekin suurilta verrattuna tyypillisiin 1800- ja 1900-lukujen alun kaupunkialueiden piharakennuksiin. Niiden kokoa tulisi pienentää tai talousrakennusten rakentamisen vaikutuksia pihapiiriin tutkia laatimalla havainnekuvia.
Valtakatua reunustavat lehmusrivit ovat Ikaalisten keskustan kaupunkikuvassa erittäin merkittävät. Ne jäävät suunnittelualueen kohdalla kaava-alueen ulkopuolelle. Mikäli puuriviä ei ole huomioitu aiemmissa asemakaavoissa, maakuntamuseo esittää tutkittavaksi, voisiko kaavan rajausta vielä muuttaa ottamalla Valtakadun reunan puurivi mukaan ja osoittamalla sille Säilytettävä puurivi -kaavamerkinnän. Myös tonttien aitaamista voi olla tarpeen ohjata kaavassa.
Kaavaselostuksen vastineiden mukaan suunnittelualueelta laaditaan asemakaavatyön yhteydessä rakennusinventointi, jonka tulokset huomioidaan kaavaehdotusvaiheessa. Pirkanmaan maakuntamuseo ottaa kaavamerkintöihin ja -määräyksiin kantaa tarkemmin vielä ehdotusvaiheessa tutustuttuaan laadittuun selvitykseen ja sen toimenpidesuosituksiin.
Kaavaehdotus aineistoineen tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle lausuntoa varten.