Rakennetun ympäristön kohde Lempäälän vanha rautatieasema
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Lempäälä
Nimi:Lempäälän vanha rautatieasemaOsoite:Asematie 6Kohdetyyppi:liikenne
Rakennusten lukumäärä:1
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Lempäälän rautatieasema oli yksi Hämeenlinnan ja Tampereen välisen rataosan IV luokan rautatieasemista samanaikaisesti sen kanssa 22. kesäkuuta 1876 käyttöön otettujen Parolan, Kuurilan ja Viialan asemien ohella. Näistä Lempäälä on ainoa, jossa alkuperäinen asemarakennus on säilynyt nykypäiviin saakka. Lempäälästä oli muodostunut liikenteen solmukohta jo ennen rautatien tuloa, kun Lempäälän kanava oli valmistunut vuonna 1874. Ennen Toijala–Valkeakoski-radan rakentamista ainoa maayhteys pääradan varresta Valkeakoskelle kulki Lempäälän kautta. Lempäälän aseman alkuperäisenä nimenä oli vuoteen 1897 saakka Lempoinen (ruots. Lembois).
Lempäälän vanha vuonna 1876 valmistunut asemarakennus on säilynyt mutta ei enää alkuperäisessä käytössä. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Knut Nylander ja sitä laajennettiin Bruno Granholmin piirustusten mukaan vuosina 1908 ja 1922. Nykyisin Lempäälän kunnan omistamalla vanhalla asemalla toimii Lempäälän käsityökeskus ja Ratapuoti. Vastapäätä vanhaa asemaa radan toisella puolella sijaitsi aikanaan myös puinen tavaramakasiinirakennus, joka purettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Tavaraliikenne Lempäälän asemalla lopetettiin vuonna 1993.
Lempäälän vanha rautatieasema on suojeltu Rautatiesopimuksella. Asemakaavassa sitä koskee suojelumerkintä sr.
Hankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm Avaa Pirkanmaan Rautatiesopimuksella 1998 suojellut kohteet Juupajoki
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Tampere
Mänttä-Vilppula
Sastamala
Rakennusperinnön hoito
Luettelointi
Muu
28.05.2024 28.05.2024
Lausunnot
-
Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja Avaa 527 2018 29.10.2018 Lempäälä, Lempoisten asemakaavan muutosluonnos, Asemakortteli, Tampereentie 8-10, kaava 4042 Lempäälän kunta Avaa 729 2019 23.02.2022 Valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Lempäälän kunnanhallituksen Lempäälän rautatieaseman ympäristöä koskevan viitesuunnitelman hyväksymisestä Hämeenlinnan hallinto-oikeus Avaa 58 2020 02.03.2020 Selitys Hämeenlinnan Hallinto-oikeudelle vastineena Lempäälän kunnanhallituksen tekemään lausuntoon Hämeenlinnan Hallinto-oikeus Avaa 196 2020 29.04.2020 Lempäälä, Asemakortteli - Lempoisten asemakaavan muutosehdotus, kaavanro 4042 Avaa 631 2020 21.10.2020 Lempäälän aseman länsilaiturin pidentämissuunnitelma Avaa 802 2020 22.12.2020 Lempäälän aseman länsilaiturin pidentämissuunnitelma vanhan asemarakennuksen vieressä. Lasiportti Avaa 159 2022 29.03.2022 Lempäälä, Telkäntaipaleen yleisen alueen suunnitelmat sekä Mainiemenkujan katusuunnitelma Lempäälän kunta Avaa 598 2022 Lempäälän vanhan rautatieaseman maalien värit