arkkitehtoninen
rakennusperinteinen

sivistyshistoria
sosiaalihistoria

maisemallisesti keskeinen sijainti

Status: Valtakunnallisesti merkittävä.

Peruste: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY-inventointi 2009, Museovirasto.

Näkötorni edustaa klassismia ja on hyvin säilyttänyt ominaispiirteensä. Pyynikinharju ja näkötorni ovat olleet kaupunkilaisten kokoontumis- ja juhlapaikkoja jo 1800-luvulta lähtien. Sivistyshistoria muodostuu siitä, että näkötornilla on aloittanut Yleisradio toimintansa ja Tampere on ollut merkittävä radiotoiminnassa.

Vilho Kolhon vuonna 1929 suunnittelema näkötorni on tyyliltään lähinnä klassismia. Torniosa on 26 metriä korkea. Siinä on betonirakenteinen sisäkuori ja julkisivu on hakattua punagraniittikiveä. Perustus on betonia ja se on maanpäällisen osan osalta tornia leveämpi ja pinnoitettu hakatulla kivellä kahden kivirivien korkeudelta. Ylempi rivi on korkea ja muhkea, alempi on osittain maan alla ja tästä syystä melko matala näkyvältä osalta. Jalusta erottuu muusta tornista syvemmällä olevalla sileämpipintaisella nauhalla. Tornissa on kahdeksan kerrosta porrastasanteista laskettuna, mutta ulospäin se jakautuu neljään lunetti-ikkunoin koristettuun osaan. Näiden yläpuolella tornin yläosan näköalatasanteiden alareunaa koristavat pinnasta koholla olevat ja vuorottelevat medaljonki- ja neliökuviot. Neliön malliset koristeet ovat saman levyisiä kuin ikkunoiden väliin jäävät sekä ikkunoiden yläpuolella olevat pilarit. Ikkunat ovat yksiruutuisia ja niitä on 15 kappaletta ympäri näköalatasanteen. Ikkunoiden yläpuoliset pilarikoristeet kiertävät näköalatasanteena toimivaa kattotasannetta. Kattotasanteen kaide on graniittia, joka on yläreunasta pyöristetty. Kattotasanteen keskellä on hissihuoneen neliskanttinen, rapattu huone, jonka katolla on antenneja. Rakennelman kahdella sivulla on puolipyöreät, seinäpinnassa kiinni olevat valaisimet. Kate on vihertynyttä kuparia. Myös lattiarajaa kiertää kuparinen metallilista.

Torniosan eteläpuolella on 1-kerroksinen eteisen ja kahvilan sisältävä siipi. Kahvilan itäseinustan ikkunan päällä on kohollaan teksti KAHVILA. Kahvilasiiven eteläpääty on pyöristetty erkkerimäiseksi, ja sitä kehystää ikkunarivi. Osan runko on massiivitiiltä, joka on rapattu ja maalattu molemmin puolin. Ulkopinnassa on terastirappaus, joka on jaoteltu vaakatasossa syvemmällä olevalla sileämpipintaisella nauhalla. Rappaus on väriltään lähes samanlainen kuin tornin punagraniitti.

Eteisen edessä on sisäänkäyntikatos, alkuperäisten piirustusten mukaan pylväshalli, jonka tasakattoa kannattelee neljä yläosasta kapeampaa, sileäpintaista pilaria. Pilarit ovat betonia ja niissä on terastirappaus. Pylväiden välissä on lähes neliskanttiset koristelaatikot, joiden etupinnassa on lohkokivi keskellä. Sisäänkäyntikatoksen perustuksessa on lohkokivi. Portaat ovat graniittia. Katon otsassa on vuosiluku 1929. Tyyli noudattaa Vilho Kolhon piirustuksissa käyttämää signeerauksen vuosilukua. Katto jatkuu muun osan yli yhtenäisenä, korkean otsan muodostavana tasakattona. Katteena on musta bitumihuopa. Sisäänkäyntikatoksen vieressä on metallikaiteinen, laatoitettu terassi. Terassin edessä kohti parkkipaikkaa on puustoinen alue, jonka jakaa graniittinen kaareva reunus.

Torniosan länsipuolella on myös siipi, jossa sijaitsevat keittiö komeroineen, radioamatöörien tila sekä siihen ja kellarikerrokseen vievä eteinen. Tämän siiven runko ja julkisivut rappauksineen ja värityksineen ovat samat kuin kahvilan. Sisäpuolella pinnat on maalattu. Molemmissa siivissä on betoniperustus, joka on pinnoitettu hakatulla punagraniitilla.

Kellarikerros on valubetonista. Ulkoseinillä on sisäpinnalla yhden kerran tiilimuuraus. Sisäpinnat on maalattu valkoisiksi.

Näkötornin kahvila on kuuluisa munkkikahvila. Radioamatöörien toiminnan seurauksena näkötornin ympäristössä on runsaasti antenneja. Näkötornilla järjestetään köysilaskeutumisia alas tornista Kelo ja kallio Adventuresin toimesta.

Rakennuksen lämmitysmuotona toimii sähköinen patterilämmitys sekä ilmalämpöpumput. Siinä on pääsääntöisesti koneellinen tulo-/poistoilmanvaihto. Näkötornin osuudella on painovoimainen ilmanvaihto. Rakennuksessa on tehty radonkorjauksia, rakenteiden tiivistyskorjauksia, alapohjan alipaineistus sekä kahvilan ulkoseinien alaosien kapillaarikatkokorjaukset vuonna 2020 sekä sisäilmakorjauksia vuonna 2024. Rakennuksen vesi- ja viemärijärjestelmät ovat pääsääntöisesti vuoden 1998 peruskorjausajalta. Yleisö-WC:n vesi- ja viemärijärjestelmät uusittiin vuoden 2024 remontissa ja liitettiin kellarissa 1998 vesi -ja viemärijärjestelmiin.

Vuonna 1888 rakennetun, kevytrakenteisen, puisen ja mädäntyvän tornin uusimisesta päätettiin vuonna 1925, jolloin sitä varten ryhdyttiin keräämään varoja erityiseen rahastoon.

Suunnitteluvaiheessa oli muitakin vaihtoehtoja torniksi, ja sen suunnitteluun osallistuivat Tampereen kaupungin rakentamistoimiston arkkitehdit, myös kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer, jonka käsialaa ovat ensimmäiset nykyistä näkötornia muistuttavat luonnokset vuodelta 1928. Uudesta tornista haluttiin tehdä sään- ja sodankestävä, minkä vuoksi materiaaliksi valittiin nimenomaan luja graniitti.

Pyynikin näkötornin lopullinen versio on apulaiskaupunginarkkitehti Vilho Kolhon käsialaa. Rakentamisen suoritti Rakennusliike Harju ja kumpp. Punagraniitin toimitti Suomen graniitti Osakeyhtiö.

Koska 1920-luvun lopulla elettiin taloudellisesti haastavia aikoja, massiivinen kivitorni rakennettiin osittain kaupungin hätäaputyönä työttömyyden helpottamiseksi. Pyynikin näkötornin upean punaisen graniitin alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Joissakin lähteissä alkuperäksi mainitaan Ahvenanmaa, mutta uusimmassa selvityksessä 2024 Tampereella rakentamisessa käytetyistä luonnonkivistä sanotaan, että näkötornin julkisivu on Vehmaan punaisesta rapakivigraniitista

Pyynikin näkötorni valmistui kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi 1929. Höyrylaiva Kurun uppoamisen vuoksi tornin syyskuulle 1929 suunnitellut vihkiäiset peruttiin ja torni vihittiin lopulta vasta 1980-luvulla.

Ikkunanpuitteet ovat alun perin olleet tummat. Piirustuksista selviää, että ne on suunniteltu hiillytettäviksi. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kahvilaosan ikkunan päälle suunniteltu KAHVILA -teksti on jäänyt toteuttamatta. Vilho Kolho on piirtänyt siitä yksityiskohteiset piirustukset vuonna 1947, ja ne on lisätty sen jälkeen. Pääsisäänkäynnin otsaan suunniteltu vuosiluku 1929 on toteutunut rakennusvaiheessa erillisten Vilho Kolhon piirustusten mukaan. Tyyli noudattaa Vilho Kolhon piirustusten signeerauksessa käyttämää vuosiluvun tyyliä.

Pyynikin näkötornille suunniteltiin jo alun perin radioasema rakennuksen länsisiipeen. Pyynikinharjun korkeimmalla kohdalla sijainneen uuden, valtion omistaman Yleisradion lähetysaseman rakennustyöt aloitettiin syyskesällä 1929, ja aseman lähetykset alkoivat 2. maaliskuuta 1930. Aseman lähetysantennin toinen pää oli kiinnitetty Pyynikin näkötornin salkoon ja toinen pää 35 metrin korkuiseen antennimastoon. Radioasemaa on laajennettu vuonna 1938.

Alkuperäisissä piirustuksissa on vain yksi salko keskellä näkötornin huippua. Vuoden 1952 piirustuksessa salosta kerrotaan, että alaosa on yleisradion teräsmasto, jonka päällä puinen poliisilaitoksen masto. Seppo Rihlama on piirtänyt vuonna 1945 kattotasanteelle lipputangon ja suunnitellut sen paikan. Samalla paikalla on nykyisinkin lipputanko, joka on kuitenkin todennäköisesti uusittu.

Talvisodan aikana Pyynikin näkötornissa toimi Tampereen ilmapuolustusaluekeskuksen alainen ilmavalvonta-asema.

Myös kahvila on alkuperäisissä piirustuksissa, samoin sen klassistinen ornamentiikkakatto. Kahviossa on alun perin ollut kaakeliuuni, mutta se on jossain vaiheessa purettu. Purkamisajankohdasta ei ole varmaa tietoa, mutta se on purettu piirustusten perusteella vuoden 1997 palvelutiskin rakentamisen yhteydessä.

Näkötornille on aikojen saatossa suunniteltu useita laajennuksia, jotka ovat kuitenkin jääneet toteuttamatta. Muun muassa Seppo Rihlama on vuonna 1958 suunnitellut länteen suuntautuvan, radioaseman mittaisen laajennuksen rakentamista. Näkötornin tilat olisivat tuolloin täysin muuttuneet ensimmäisessä kerroksessa radioasemaa lukuun ottamatta. Toisena vaihtoehtona on tuolloin ollut kokonaan erillinen, näkötorniin radioaseman kulmasta kytketty pitkä, harjun suuntainen ravintolarakennus.

Seppo Rihlama on suunnitellut myös vuonna 1955 ”tarjoiluterassin” kahvion eteen. Tämä terassi on edelleen käytössä. Sen muoto on mukaillut kahvilan ja maaston muotoa. Maata vasten on betonilaatat. Sen eteen on lisätty puiden ympärille graniittireunus parkkipaikan puolelle. Rihlaman suunnitteleman terassin etureunan kiveys on päättynyt rappusten jälkeen toisen ja kolmannen pylvään puoliväliin. Kivireunustaa on myöhemmin jatkettu sisäänkäyntikatoksen leveydelle ja sen ohi aina tornin seinään saakka.

Pyynikin näkötornin kahvilan ensimmäiset vuosikymmenet:

Kaupunginhallitus ehdotti myönnettäväksi 7950 markkaa Pyynikin uuden näkötornin kahvilan kalustamista varten lokakuun 15. päivä vuonna 1929. Ehdotuksen hyväksymisestä kerrottiin seuraavan päivän Kansan Lehdessä. Viikon päästä kerrottiin kaupunginhallituksen luovuttaneen ravintolaoikeudet leskirouva Maria Lindströmille. Hakijoita oli ollut 22. Hän kuitenkin irtisanoutui toimestaan 1.8.1930 alkaen.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla 1930 oli Aamulehdessä kuulutus. Siinä Pyynikin uuden näkötornin kahvilan ravintolanpito-oikeutta tarjottiin vuokralle alkaen 1.9.1930. Ravintolanpitäjällä oli velvollisuutena kerätä kaupungin laskuun maksut

tornissa kävijöiltä, hoitaa näkötornia ja vartioida Pyynikin vesisäiliötä. Työetuna oli kuitenkin vapaa asunto tornin vieressä olevassa asuinrakennuksessa. Rakennuksessa on asunut myös muita kahvilanpitäjiä ja entisen radioaseman työntekijöitä. Nykyisin siinä asuu kaupunginvaltuutettu Petri Siuro. Kirjalliset tarjoukset tuli jättää kaupunginkansliaan 28.6. klo 14 mennessä. Heinäkuussa 1930 ilmoitettiin otsikottomalla ilmoituksella Tampereen sanomissa Pyynikin näkötornin kahvilan pito-oikeus ja vartiointi annetuksi sähkötyömies Jalmari Lumpeelle. Vielä saman vuoden joulukuussa uutisoitiin Kansan Lehdessä, että kuolleen Jalmari Lumpeen leskelle Ida Lumpeelle myönnettiin oikeus saada jatkaa miesvainajansa työtä eli toisen luokan kahvilaliikkeen harjoittamista Pyynikin näkötornin alakerran huoneistossa. Vajaa kaksi vuotta tämän jälkeen ilmoitettiin Ida Lumpeelle myönnetyn luvan myöskin toisen luokan ruokalaliikkeeseen samoissa tiloissa. Kaupunginvaltuuston istunnossa 15.11.1932 päätettiin anniskeluoikeuksista. Näistä uutisoitiin seuraavan päivän Aamulehdessä. Pyynikin näkötornin kahvila sai B 2-oikeudet eli oikeudet anniskella mallasjuomia ja viinejä, joiden ylin alkoholiraja on 17 prosenttia.

Kahvilanpitäjät vaihtuivat edelleen tiuhaan, kun heinäkuussa 1945 myönnettiin tarjoilija Annikki Mäkiselle oikeus harjoittaa toisen luokan kahvilaliikettä Pyynikin näkötornissa ja lokakuussa 1946 kerrottiin, että lupa oli annettu palvelijatar Vilma Parvialalle. Vuonna 1953 lupa myönnettiin ravintolanpitäjä Helga Sofia Lahtiselle. Kahvio kärsi ensimmäisten vuosikymmenten aikana useista murtovarkauksista, joka on saattanut vaikuttaa kahvionpitäjien nopeaan vaihtuvuuteen.

Kahvilaa piti Irja Pyökäri aikavälillä 16.10.1971-1.10.1985, Mirkka Louhivuori 1.10.1985-30.9.1986 ja Eva Suoste ryhtyi kahvilan yrittäjäksi vuonna 1987. Hän oli tuolloin kysynyt edelliseltä kahvilanpitäjältä, mitä asiakkaat yleisimmin ostavat ja tämä oli kertonut sen olevan munkki ja kahvi.

Eva Suoste rupesi kehittelemään omaa munkkireseptiä, jota käytetään vielä nykyisinkin Suosteen pojan Jaron ja hänen puolisonsa pitämässä maankuulussa munkkikahvilassa.