Rakennetun ympäristön kohde Kanila

Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartalla

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Kangasala
    Vanha kunta:
    Kuhmalahti
    Kylä:
    Iso-Pento
    Inventointinumero:
    2016/0023
    Nimi:
    Kanila
    Osoite:
    Kanilantie 13
    Inventointipäivämäärä:
    19.08.2016

Kulttuurihistorialliset arvot

  •  
    Historiallinen arvo:
    sosiaalihistoria
    Ympäristöarvo:
    maisemallisesti keskeinen sijainti
    Arvojen perustelu:
    Sosiaalihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä kohde

    Iso-Pennon kylän kantatalosta Seppälästä jakamisten seurauksena syntynyt osatalo, joka siirtynyt nykyiselle paikalleen 1900-luvun alkupuolella. Pihapiiri kertoo 1900-luvun maatilan toiminnasta ja asumisen ja elämisen tavasta. Pihapiiri on kasvillisuudeltaan, jäsentelyltään ja pinnoiltaan hahmotettavissa tyypilliseksi 1900-luvun alkupuolen maatilaksi. Keskeinen sijainti avoimessa peltomaisemassa.

Tekstitiedot

  •  
    Kuvaus:
    Kanilan pihapiiriin kuuluu asuinrakennus ja 5 talousrakennusta. Tila sijaitsee Pohjantien (maantie 325) pohjoispuolella Kanilantien varressa pitkänomaisella peltosaarekkeella. Pihassa kasvaa kookkaita puita, sireeniä, ruusuja ja muita pensaita sekä perennoja.

    Kanila on syntynyt 1763, kun kantatalo Seppälä halottiin Seppäläksi ja Kanilaksi, Kanila puolestaan jaettiin 1889 Ylä- ja Ala-Kanilaksi. Ala-Kanila (nykyisin Kanila) sijaitsi aluksi tiiviissä ryhmäkylässä nykyisen Yli-Knaapin tietämillä, josta se siirrettiin 1900-luvun alussa kirkon länsipuolelle ja viimeistään 1930-luvulla nykyiselle paikalleen.

    Pihapiirin rakennukset:

    1 Asuinrakennus (1930-luku?): betoniperustus, satulakatto, sementtitiilikate, julkisivuissa peruskorjauksen aikainen karaattilevytys.

    2 Riviaitta: satulakatto, aaltopeltikate, julkisivut punamullattua peiterimoitettua pystylautaa, ovien kehykset valkoiset, päistä ristikkäiset.

    3 Talousrakennus: satulakatto, sementtitiilikate, julkisivuissa punamullattu vaakalaudoitus, ovien ja ikkunoiden kehykset valkoiset, päistä ristikkäiset.

    4 Konevaja: satulakatto, aaltopeltikate, julkisivut punamullattua pystylautaa.

    5 Talousrakennus: useassa osassa rakennettu, satulakatto, kolmiorimahuopakate, julkisivut punamullattua pystylautaa.

    Lisäksi kiinteistöön kuuluu viides asuinrakennuksen länsipuolella sijaitseva talousrakennus.

    Kirjalliset lähteet:
    Kiinteistötiedot. Maanmittauslaitos, Kiinteistötietojärjestelmä. http://www.ktj.fi/

    Längelmäveden seudun historia. 2, Kuhmalahden historia II. Hämeenlinna 1954.

    Peruskartta 2016 ja ortoilmakuvat. Maanmittauslaitos. http://www.paikkatietoikkuna.fi/

    Peruskartta 1954. Maanmittauslaitos. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/

    Isonjaonjärjestelykartta 1902-08. Kansallisarkisto.

    Pitäjänkartta 1899. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

    Senaatinkartta 1855. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

    Isojakokartta 1763. Kansallisarkisto.

    Maakirjakartta 1635. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

Media

  • Kohteen kuva

    • Kuvaaja:
    • Kuvatyyppi:
    • Kuvaus:
    • Kuvausaika:

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Kangasala
     
    Kuhmalahti
     
    Iso-Pento Hallinnollinen alue  
    Avaa Kangasala
     
      Kuhmalahden-Puntarin kulttuurimaisema Maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö  

Hankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Kuhmalahden rantaosayleiskaavan ja kirkonkylän sekä Pohjan kyläyleiskaavojen kulttuuriympäristöselvitys 2016 Kangasala
     
    Kuhmalahti
     
    Rakennusinventointi
    Arkeologinen inventointi
    Kulttuuriympäristöinventointi
     
    29.04.2016 31.10.2016

Kartta