Nekalan syntyhistoria Iidesjärven eteläpuolella, Viinikan omakotialueen kupeessa muistuttaa muita keskustan läheisten asuinalueiden historiaa. Alue oli pitkään maaseautua peltoineen ja torppineen. Maa-alueet kuuluivat Järvensivun ratsutilaan, joka jaettiin kahtia. Nekalan huomattavin talo ja nimenantaja oli Iidesjärven rannalla sijainnut pehtoorin isännöimä Nekalan kartano, jonka päärakennus purettiin 1980-luvulla. Kartanoon kuului talousrakennuksia ja mm. riihi, josta ilmeisesti juontuu nykyisen riihitien nimi. Tie Nekalan kartanolta Hatanopään kartanolle kulki nykyistä Nekalantietä mukaillen.

Viereinen Viinikan kaupunginosa syntyi, kun Tampereen kaupunki osti maat Hatanpään kartanolta 1913. Hallinnollinen liitos tapahtui vuonna 1920. Alueesta tuli työväestölle suunniteltu puutarhamainen omakotialue. Vuonna 1923 asemakaavakomitea aloitti Nekalan kaupunginosan suunnittelun. Alue lunastettiin Nekalan kartanolta, ja sille suunniteltiin satakunta omakotitonttia. Viinikka-Nekalan alue on nykyisin valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009).

Nekalan alueen vilkkain kasvu ajoittuu heti sotien jälkeiseen aikaan, vuosiin 1945-1949. Vuosina 1946-1948, juuri Nekalantien vuokratalojen rakentamisen aikaan, kaupunginosaan nousi 240 uutta asuinhuoneistoa.

Nekalantien vuokrataloalueen rakentaminen käynnistyi jo talvi- ja jatkosodan välisenä aikan, kun asuntoja tarvittiin kiireesti siirtoväelle ja muille tarvitsijoille. Talot suunniteltiin puolikunnallisiksi eli kaupungin osittain rahoittamiksi. Asukkaat voisivat vähitellen lyhentää rakennuskustannuksia ja lunastaa lopulta huoneiston itselleen. Jatkosodan takia rakennushanke viivästyi ja uudistalot valmistuivat vasta 1946-1947. Lounaantieltä Jokipohjantielle ulottuvaan kortteliin 579 rakennettiin 16 kaksikerroksista lamellitaloa, joissa kussakin kolme tai neljä rappua. Taloista kuusi oli vuokrataloa ja loput osaketaloja. Näiden jatkoksi kortteliin 580 Jokipohjantien ja Seppäläntien välille rakennettiin vielä kaksi puolikunnalista taloa (Riihitie 17 ja Nekalantie 64) sekä 11:n talon muodostama Asunto Oy Kotivainio, johon huoneenvuokralautakunta valitsi asukkaat. Kaupunginosakirjan (Maasilta 1997) mukaan Kotivainion ensimmäisessä talossa, Nekalantie 66:ssa toimi 1940-luvulla yleinen sauna.

Riihitie 11 ja Nekalantie 56 on suunniteltu vuonna 1945, Riihitie 15, Riihitie 17 sekä Nekalantie 62 ja 64 vuonna 1946. Kaikkien piirutukset ovat Tampereen kaupungin rakennustoimiston arkkitehtiosastolta, Bertel Strömmerin singneeraamina. Ainakin Nekalantie 56:ta suunniteltiin jo vuonna 1941, jolloin V. Lindfors laati piirustukset, mutta nämä korvattiin uudella Strömmerin mallilla sodan jälkeen. Jälleenrakennusajan tarvikepula vaikutti talojen ulkonäköön. Piirustuksissa talot on suunniteltu rapattaviksi, mutta rautalankaverkon puutteessa päädyttiin lautavuoraukseen.

Nykyisin kortteleiden kiinteistöistä kaupungin vuokrataloina on kuusi taloa: Riihitie 11, 15 ja 17 sekä Nekalantien 56, 62 ja 64.

Alue on ilmeeltään yhtenäinen ja rakennusten sijoittelultaaan kaupunkikorttelin luonteinen. Rakennusten päädyt ovat kohtisuorasti rajaavia katuja, Jokiopohjantietä ja Riihitietä vasten. Ankaraa säännönmukaisuutta pehmentää talorungon muodon vaihtelu 3- ja 4-rappuisen välillä. Valoisat piha-alueet ovat puistomaisia: sorateitä, nurmea ja pihapuina enimmäkseen koivuja.

Rakennusten tyyli ilmentää jälleenrakennuskauden tavoitteita. Selkeä muoto, jota rytmittävät ikkunat ja hillityt yksityiskohdat. Tyypillisiä piirteitä ovat yksinkertaiset jakoikkunat, funktionalismia henkivät lippakatokset sekä pystyikkunanauhat tai vaihtoehtoisesti pyöröikkunat sisäänkäyntien yläpuolella. Asuntojen ikkunamallit ovat säännönmukaiset: kadunpuolelle epäsymmetrinen kaksijakoikkuna, pihanpuolelle eli sisäänkäynnin puolelle symmetrinen kaksiruutuikkuna.

Ulkoverhouksena pystyrimalaudoitus, joka hiljattain on saanut uuden maalin Riihitie 15:ssä ja 17:ssä. Nykyväritys on ilmeisesti alkuperäistä vaaleaa värikäämpi, mutta istuu kuitenkin luontevasti julkisivun piirteisiin. Pystylautaverhouksen säilyttäminen tukee huomattavasti paremmin talojen ominaisluonnetta kuin Härmälässä Toivonkadulla käytetty levyvuoraus.

Nekalantien ja Riihitien ympäristö muodostuu suorasta pääliikenneväylästä Nekalantiesta, jonka pohjoispuoli on Iidesjärvelle viettävää vapaamuotoista rantapuistoa. Etelässä Riihitien varressa on urheilukenttä, jonka kolmiomaisen tontin sivuilta rinteessä alkaa omakotitonttien alue.

Riihitien ja Kuokkamaantien välissä, tontilla 580, sijaitsee maamerkkinä kolmekerroksinen, kahdesta siipiosasta koostuva harjakattoinen rakennus. Nekalan lastentalona tunnettu rakennus valmistui 1951, suunnittelijana Mikael Nordenswan Bertel Strömmerin johdolla. Taloon sijoitettiin aluksi lastenseimi, lastentarha sekä neuvola ja joitakin työntekijöiden asuntoja. Nykyisin talossa toimii Nekalan päiväkoti.

Alue on Luhtaankatu 11-23:n rakennusinventoinnin vertailukohde. Perusteellisia toimenpidesuosituksia varten tarvitaan kattava alueinventointi ja rakennuskohtainen kohdeinventointi

Alustavasti voidaan kuitenkin todeta, että alueen ominaispiirteiden säilymisen kannalta tärkeitä tekijöitä ovat rakennusten tiivis yhteys katutilaan, säännöllinen korttelimuoto ja suhteeellisen avoimet pihatilat. Julkisivujen ominaisluonteen säilymiseksi keskeistä on pitäytyminen puuverhouksessa sekä ikkunarytmin ja sisäänkäyntien säilyminen entisellään. Jälleenrakennuskauteen kuuluvat ikkunamallit on syytä säilyttää.

Alueraportti Rautaharkko – Nekala – Taatala – Lappi. Tampereen kaupungin kaavoitusvirasto 1992.

Iidesjärven osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöselvitys. Tampereen infra / suunnittelupalvelut, yhdyskuntasuunnittelu 2010.

Maasilta, Mari, Viinikka – Nekala. Pula-aikaa ja puutaloja. Tampereen kaupunginosat –julkaisusarja VIII. Viinikka-Nekalan omakotiyhdistys ry ja Tampereen kaupunki 1997.