rakennusperinteinen

kirkkohistoria

maisemakokonaisuus

Karkun pappilan vanha päärakennus on vuodelta 1838. Uusrenessanssihenkinen ulkoasu hyvin säilynyt. Vanha holvattu kellari. Puutarhan jäänteet. Vanha asuinpaikka, pappila on merkitty nykyiselle tontille 1640-luvun kartassa. Lisäksi tontilla on vanhaan miljööseen sopimattomat neljä uudisrakennusta.

Vanhan pappilan tontilla on pappilan päärakennus (1838), maakellari (1800-l). Kesäsiirtola aika on tuonut pienen majoitustilan (1950/60-l) suuren majoitustilan (1970-l), saunan (1980-l) ja saniteettitilat (1997)

Pappilan asuinrakennus (n.25x10) on rakennettu korkean lohkotuista kivistä tehdyn kivijalan päälle. Hirsirunko on vuorattu keilapontatulla laudoituksella, jota on käytetty vaaka- ja pystyasennossa. Lisäksi laudoitusta on jaettu profiloiduilla vesilistoilla ja pystylaudoituksella pienempiin kenttiin. Rakennuksen vuorauksen ja listojen väri on tummanvihreä. Ikkunoiden vuorilaudat ovat valkoiset, pokat rakennuksen väriset. Päätykolmioiden yläosassa on riippuva pystylaudoitus, joka on maalattu valkoiseksi. Rakennuksen ikkunat ovat T-ruutuiset, lasi vanhaa, kulmaraudat ja helat 1800-l loppup. ja 1900-l alku. Ikkunoiden yläpuolella 4-ruutuiset haukkaikkunat, vanhaa lasia. Pohjoispäädyssä on vintillä kesähuone, jossa on kaksi 6-ruutuista. Satulakatto on katettu punaiseksi maalatulla paloista saumatulla peltikatolla, jalkalistat. Rakennukseen kuuluu korkea mutterikuisti, jossa on ruutuikkunat ja kiviportaat. Rakennuksen eteläpäädyssä on pulpettikattoinen kylkiäinen, ns. arkisisäänkäynti.

Kookas maakellarin eteinen on rakennettu säännöllisesti lohkotuista kivistä. Itse holvattu kellaritila on erikokoista lohkottua kiveä. Kellarin päällä on satulakattoinen katos.

Museoviraston rakennusperintörekisterin kohde numero 200983 käsittää Karkun vanhan pappilan päärakennuksen pihapiireineen (Museoviraston kohdetunnus 305415).

Pappila on rakennettu vuonna 1838. Rakennus toimi kirkkoherran asuntona aina vuoteen 1949. Uusi kirkko oli valmistunut jo vuonna 1913. Pappila seurasi kirkkoa 1940-luvun lopulla, jolloin uusi pappila valmistui Karkun uuden kirkon pohjoispuolelle. Vanha pappila jäi tällöin pois käytöstä ja myytiin Nokian kaupungille, joka on pitänyt pappilassa kesäsiirtolaa.

Pappilaan kuului parhaimmillaan viisi torppaa: Suontaala(1806), Ala-Ania (1812), Mäkelä (1838), Ylä-Ania (1842) ja Metsälä (1865). Torpat itsenäistyivät vuonna 1921, lukuun ottamatta vuonna 1874 autioitunutta Mäkelää.

Pappila on ollut tunnettu puutarhasta, josta on jäljellä suuria lehtipuita, kuusia ja yksittäisiä kasveja. Nykymaisemaa leimaavat enemmän kesäsiirtola-ajan rakennukset ja pallopelikentät. Pihamaa on pääosin nurmikkoa ja villiintynyttä pusikkoa. Rakennukset ovat Rautaveden rannalla, itäpuolella on Sastamalan kirkko ja eteläpuolella Pappilan maatilan rakennuksia, jotka Vanhan kirkontie erottaa pappilasta.

Rakennetun ympäristön (pappila, maakellari ja puutarha) säilymiseen kokonaisuutena tulee kiinittää erityistä huomiota. Erityisesti pitäisi huolehtia että vanha pappilarakennus säilyy. Mahdolliset muutos- ja korjaustyöt tulee tehdä entistäen. Samoin säilynyt kiinteä sisustus tulisi säilyttää nykyisellään tai palauttaa alkuperäiseen muotoonsa. Korjaustöissä tulee käyttää perinteisiä materiaaleja, työtapoja ja teknisiä ratkaisuja. Mahdollinen uudisrakentaminen ei ole suositeltavaa. Pihapiirin asutushistorian jäänteet tulee kartoittaa ennen mahdollisia maankäyttö- ja rakennushankkeita.

Seutu/maakuntakaava, 1997

Maakirjakartta 1644, Jonas Streng. A. Rakennetun ympäristön selvitys, Tarmo Peltonen, Vammalan - Mouhijärven kulttuuriympäristöjen kehityshanke/selvitysvaihe, 1997.

Museoviraston rakennuperintörekisteri

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx (vierailtu 8.11.2013)