Pajulan kylä on asutettu ilmeisesti myöhäiskeskiajalla Pälkäneen suunnasta käsin. Ensimmäinen kirjallinen maininta kylästä on vuoden 1557 maakirjassa. Kylässä on ollut yksi kantatalo, joka on 1590 jaettu Sipiläksi ja Mattilaksi, ja Mattila edelleen 1620 Mattilaksi ja Konttilaksi (alkujaan Uotila). Mattila on 1800-luvun alussa vielä halottu Yli-Mattilaksi ja Kylä-Mattilaksi ja Konttila Ala- ja Yli-Konttilaksi. Kyläkeskus, jossa ainakin Sipilän ja Konttilan talot ovat alkujaan olleet, on sijainnut nykyisten Pajulanlenkin ja Konttilantien risteyksen tuntumassa. Mattila on jo 1700-luvun lopulla ennen isojakoa sijainnut Pajulanjärven itäpuolella. Kylä onkin ollut tästä johtuen poikkeuksellinen, sillä sille on kehittynyt kaksi kyläkeskusta, yksi Pajulanjärven molemmille puolille. 1700-luvun lopulla suoritettu isojako ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia Pajulassa.

Pajulan liikenneolot olivat pitkään alkeelliset. Pajulaan johti vielä 1800-luvun lopulla tie ainoastaan Eräjärveltä. Sen tielinja mukaili nykyisen Pajulanlenkin tielinjaa Pajulasta länteen. Mattilankylään johti kapea kärrypolku Vehkajärveltä. Vesiliikenne on ollut pitkään ainut Pajulan ja Mattilankylien välinen liikkumistapa. Syrjäinen Pajula suuntautui pitkään Eräjärven ja Vehkajärven suuntaan. Pajula ja Vehkajärvi kuluivat molemmat alkujaan Sahalahteen ja Vehkajärvellä oli 1840-luvulta lähtien kirkko ja lainajyvästö. Vehkajärvi oli myös parempien liikenneyhteyksien vuoksi vilkas kauppapaikka. Kuhmalahden kuntaan ja seurakuntaan Pajula liitettiin 1910, yhtä aikaa Vehkajärven kylän kanssa.

Valtaosa Pajulasta on metsää. Asutus on hajanaista ja pellot ovat kooltaan vaatimattomia ja rikkonaisia. Alueen elinkeinoina ovat maanviljelyksen lisäksi olleet metsästys, kalastus ja metsätalous. Pajulaan perustettiin 1800-luvun puolivälissä yksi uudistila Plevna, joka sijaitsi yksinäisellä paikalla, kaukana kylän eteläosassa. Toinen yksinäistila Kankaanpää sijaitsi aivan kylän länsirajalla. Autiotilan rakennukset ovat erittäin huonokuntoisia.

Maisemaa on täälläkin muuttanut järvien pinnan laskeminen. Lammijärven ja Pajulajärven rantapeltoja vaivasivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa toistuvat kevättulvat. Vesien laskeminen oli esillä ensimmäisen kerran jo 1864 ja uudelleen 1891 talollisen August Plevnan tekemästä aloitteesta. Aloitteen tarkoituksena oli laskea järvien pintoja, jotta kevättulvista päästäisiin ja viljelylle olisi paremmat edellytykset kasvukaudella. Hanke toteutui lopulta vasta 1937, jolloin Lammin- ja Pajulanjärvien vedenpintaa laskettiin noin puoli metriä.

Vasta 1900-luvulla ovat muodostuneet alueen nykyiset tielinjat. Teiden varsille muodostui paikoin harvaa asutusta 1950-luvun loppuun mennessä. Sen jälkeen kylälle on rakennettu ainoastaan satunnaisia uudisrakennuksia, lukuun ottamatta vapaa-ajan asuntoja. Kesämökkejä Pajulanjärven ja Lammijärven rannoille ja saariin on rakennettu runsaasti 1950-luvun jälkeen.

Pajulan kylältä on rantaosayleiskaavan alueelta erikseen inventoitu 2 kulttuurihistoriallisesti ja/tai maisemallisesti merkittävää pihapiiriä/kohdetta sekä kaksi aluekokonaisuutta, arvoalue A9 Pajulan kyläkeskusta ja A10 Mattilankylä.

Raine Raitio, Kuhmalahden yleispiirteinen rakennusinventointi 2001.

Kiinteistötiedot. Maanmittauslaitos, Kiinteistötietojärjestelmä. http://www.ktj.fi/

Längelmäveden seudun historia. 2, Kuhmalahden historia II. Hämeenlinna 1954.

Suomen maatilat. 2 osa, Hämeen lääni. Porvoo 1931.

Peruskartta 2016 ja ortoilmakuvat. Maanmittauslaitos. http://www.paikkatietoikkuna.fi/

Peruskartta 1965. Maanmittauslaitos. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/

Pitäjänkartta 1899. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

Senaatinkartta 1855. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. http://digi.narc.fi/digi/

Isojakokartta 1787-1799. Kansallisarkisto.