Paikallisesti arvokas.

Palo- ja järvipelastusasema on historiallisesti merkittävä rakennus Kuhmoisten paloasemana. Se on tyypillinen 1990-luvun alun rakennus, jonka tunnusomaisia piirteitä ovat monimuotoisuus, aumakatto ja julkisivun jäsentely punatiilellä ja vaalealla laudoituksella. Rakennus sijaitsee myös merkittävällä paikalla Kuhmoisten satamassa, ja on siten oleellinen osa sataman miljöötä. Palo- ja järvipelastusaseman sijainnilla on myös historiallista ulottuvuutta: Kuhmoisten ensimmäinen palokalustovaja sijaitsi Kuhmoisten sahan alueella, ja palotorjunnan tilat palasivat kyseiselle alueelle taas 1990-luvun alussa.

Palo- ja järvipelastus asema on vuonna 1993 valmistunut kaksikerroksinen rakennus Kuhmoisten sataman alueella, entisellä Kuhmoisten sahan alueella. Sen ympärillä sijaitsee vanhoja sahan rakennuksia ja sataman toimintoja. Myös Kuhmoisten ensimmäinen palokalustovaja sijaitsi aikoinaan Kuhmoisten Sahan alueella ja Kuhmoisten Vapaapalokunnan toiminta ja palontorjunnan kehittäminen on ollut tärkeää Kuhmoisten sahalle. Moni vuonan 1926 perustetun Vapaapalokunnan jäsen oli myös töissä sahalla, ja sahanjohtaja osti Vapaapalokunnalle tarvittavaa kalustoa. Kuhmoisten Vapaapalokunta onkin huolehtinut kunnan palontorjunnasta jo vuosikymmenten ajan; nykyään Vapaapalokunta toimii Keski-Suomen Pelastuslaitoksen alaisuudessa. Kuhmoisissa on ollut myös kunnallinen palokunta jossain vaiheessa. Vuodesta 1955 lähtien uuden Palo- ja järvipelastusaseman valmistumiseen saakka palokunnan tilat olivat kunnantalon alakerrassa.

Reilut 1000 neliötä omaavan osittain kaksikerroksisen rakennuksen on suunnitellut Timo Nikkanen Arkkitehtuuritoimisto Timo Nikkanen Ky:stä Hämeenlinnasta. Tyypillinen 1990-luvun alun rakennus on monimuotoinen ja polveileva: eri toimintojen jäsentely rakennuksessa näkyy erikorkuisina ja –muotoisia rakennusmassoina. Yksikerroksiset halliosat sijaitsevat aumakattoisen rakennuksen päissä, paloautot lounaispäässä valmiina lähtemään ohikulkevalle tielle. Rakennuksen keskivaiheilla sijaitsee henkilöstön tiloja kahdessa kerroksessa, jolloin myös rakennuksen korkeus nousee hieman. Rakennuksen kaakkoisjulkisivun poikkipäätymäisessä rakennusmassassa erottuu myös rakennuksen rappukäytävä lasisena pintana. Monimuotoisuuden lisäksi rakennuksen tyypillisiä 1990-luvun piirteitä ovat aumakatto ja julkisivun jäsentely puhtaaksi muuratulla punatiilellä ja vaalealla vaakalaudoituksella. Rakennuksen yläosaan keskittynyt laudoitus luo keventää rakennuksen yläosaa.

Sisätilat on suunniteltu toimintojen mukaan. Ajoneuvohalli tarvikevarastoineen, erillisine pesuhalleineen ja letkunhuoltotiloineen sijaitsevat rakennuksen lounaispäädyssä, tielle päin. Ajoneuvohallista on kulku pukutiloihin, jossa sijaitsee myös peseytymistilat saunoineen. Hallin läheisyydessä sijaitsee myös tarvikkeiden ja työkalujen huoltoon, korjaukseen ja säilytykseen liittyviä tiloja. Rakennuksen keskivaiheilla sijaitsee sisäänkäynnit kaakkois- ja luoteisjulkisivussa samalla linjalla. Sisäänkäyntien koillispuolella sijaitsee kahvio, pelastuspalvelun huonetila sekä sosiaalitiloja. Aivan rakennuksen koillispäädyssä on muuta rakennusmassaa matalampi varastohalli. Rakennuksen keskellä olevassa toisessa kerroksessa sijaitsee kokoustila, kaksi toimistoa, tekninen tila (ilmanvaihto) sekä pienryhmätila takkoineen, keittokomeroineen ja saunaosastoineen. Seinät ovat pääasiallisesti maalattuja, ja lattioissa on muovimatto tai laatta.

Rakennus on tiili- ja puurakenteinen: ulkoseinät eristeineen ovat puurakenteisia, mutta sisätilojen tiiliseinät sekä betoniset hallien pylväät toimivat myös kantavina osina rakennuksessa. Rakennus on paikalla tehty, ja siinä on oma keskuslämmitys.

Kuhmoisten Kunnan Paloapuyhdistys perustettiin vuonna 1872 tulipalojen aiheuttamien suurten taloudellisten vahinkojen vuoksi. Paloapuyhdistys kiinnitti huomiota kunnan paloturvallisuuteen muun muassa parantamalla eri keinoin talojen paloturvallisuutta. Esimerkiksi heikkokuntoiset uunit olivat usein palojen syynä, jolloin Paloapuyhdistys antoi varojaan kunnan nuohoojan ja siihen yhdistetyn uunien tarkastajan toimeen. Palovakuutusyhdistys maksoi myös korvauksia rakennuksen tulipalossa menettäneille.

Kuhmoisissa oli ollut vapaaehtoisia palokuntia jo vuodesta 1883 lähtien. Virallisemmaksi toiminta muuttui 1920-luvun puolessa välissä, kun Kuhmoisiin perustettiin Kuhmoisten Vapaa Palokunta vuonna 1926. VPK:n toiminta oli erityisen tärkeää Kuhmoisten sahalle, ja vapaa palokunnan jäsenistä suurin osa oli sahan työntekijöitä. Kuhmoisten kunta ja Kunnan Paloapuyhdistys avustivat myös VPK:ta palokaluston hankinnassa. Myös seurakunnan kanssa tehtiin yhteistyötä, ja VPK sai käyttöönsä seurakunnan paloruiskut ja muun palokaluston. Ehkä tärkein sopimus oli kuitenkin, että tulipalon syttyessä soitettiin kirkonkelloja varoitukseksi.

Palotoimesta tuli vuoden 1933 Palolain myötä lakisääteinen kunnallinen tehtävä. Kuntiin piti saada palopäällikkö, toimintakykyinen palokunta, tarpeellinen sammutuskalusto ja nuohoustiimi. Kunnallishallinnolle jäi kuitenkin melko laajat valtuudet lain jälkeen toteuttaa niille määrätyt velvoitteet; laki ei estänyt kuntia tekemästä sopimusta yksityisen vapaaehtoisen palokunnan kanssa. Kuhmoisiin tuli kunnan palopäällikkö vuonna 1935, mutta Vapaa Palokunta huolehti palosäännöstä ja palokunnan toiminnasta. Sammutustoimia varten kunta jaettiin palopiireihin, joihin valittiin sammutuspäälliköt.

Kunnallisen palotoimen alkua jarrutti sopimuksen puuttuminen Vapaa Palokunnan kanssa vielä kesällä 1937. Myös VPK:n toiminta kangerteli. Lopulta apuun tuli Sahan johtaja Emil Peltonen, joka lupautui kunnan puolesta tekemään sopimuksen VPK:n kanssa vuonna 1937. Lisäksi Peltonen huolehti, että palokunnalle rakennettiin kalustovaja sahan alueelle. VPK:lle hankittiin myös moottoriruisku. Peltoselle palotoiminnan kehittäminen oli tärkeää, koska sahalla vaani aina tulipalon vaara. Palohälytys annettiin 1930-luvun lopulla Kuhmoisten sahan ja Kuhmoisten Osuusmeijerin höyrypilleillä ja kirkon kelloilla. Sotien aikana hankittiin sähkösireeni. Hinskalan talo oli rajana Kirkonkylän palopiirialueiden, etelän ja pohjoisen välillä, ja eri alueilla olleet tulipalot ilmoitettiin eri merkeillä.

Palokunnan toiminta ja paloja ennalta ehkäisevä torjunta kehittyi paljon uuden palopäällikön, Akseli Mannisen, myötä 1940-luvulla, mutta palotoimen kalusto ja resurssit olivat edelleen vaatimattomat. Sotien aikana ja niiden jälkeen palokalusto oli vanhentunutta ja temppuilivat usein. Manninen pyysi kahteen kertaan eroa turhauduttuaan kunnan laiminlyönteihin, ja uudeksi palopäälliköksi tuli vuonna 1951 poliisikonstaapeli Erkki Helminen.

Pahojen tulipalojen jälkeen ymmärrettiin Kuhmoisissa kehittää palokunnan toimintaedellytyksiä ja palontorjuntaa 1950-luvulla. Kunta hankki uutta palosammutuskalustoa, mutta kalusto ei edelleenkään ollut ajan tasalla. Palopäällikön virka tuli uudelleen hakuun 1950-luvun puolivälissä, ja vuonna 1954 toimeen valittiin kirvesmies Veikko Salmi. Hänet kunta velvoitti käymään palopäällystön kurssin Helsingissä. Vuonna 1956 saatiin myös uusi paloauto. Vielä suurempi parannus tapahtui, kun palokunta sai UUDET TILAT vastavalmistuneesta kunnantalosta (1955), jonne palokalusto siirrettiin Sahan autotalleista. Vuonna 1969 VPK päätti irtisanoa sopimuksensa kunnan kassa, kun toiminta heikkeni ja olemassa oli myös kunnallinen palokunta. Lisäksi kunta omisti paloauton ja sammutuskaluston. Kuitenkin VPK solmi uuden sopimuksen vuonna 1970 ja VPK:lle perustettiin myös poikaosasto tulevaisuuden turvaksi.

Matti Vatajan mukaan Kuhmoisten Vapaa Palokunnan toiminta on edelleen voimissaan, ja he vastaavat Kuhmoisten palontorjunnasta Keski-Suomen Pelastuslaitoksen alaisuudessa.

UUDEN PALO- JA JÄRVIPELASTUSASEMAN Kuhmoinen sai lokakuussa 1993, kun satamaan, sahan alueelle, valmistui uusi palo- ja järvipelastusasema. Palokunta kalustoineen muutti sataman alueelle Kunnantalon alakerrasta. Pelastusasema tuli jälleen Kuhmoisten sahan alueelle, kun Kuhmoisten kunta osti maata pelastusasemaa varten Kuhmoisten Saha Oy:ltä vuonna 1990. Rakennuslupaa uutta rakennusta varten haettiin kaksi vuotta myöhemmin. Rakennustöistä vastasi paikallinen Rakennusliike Ari Raiskio Oy, ja vastaavana mestarina työmaalla oli Ari Raiskio. LVI-töistä vastasi LVI-Asennus Juhani Käki Ky. Rakennukseen ei ole tehty suurempia korjauksia tai muutoksia.