Rakennetun ympäristön kohde Selinintalo

Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartalla

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Tampere
    Kaupunginosa:
    III
    Nimi:
    Selinintalo
    Osoite:
    Keskustori 5 , Kirkkokatu 5
    Kohdetyyppi:
    liike-elämä

Tekstitiedot

  •  
    Historia:
    Tampereen keskustan rakennukset olivat 1880-luvulle saakka enintään kaksikerroksisia. Kerrostalorakentamisen esti vesijohtolaitoksen puuttuminen. Vuonna 1884 valmistui matalapainejohto, joka toi omalla painollaan vettä keskustorille ulottuneeseen pääputkeen. Vuonna 1888 valmistunut korkeapainevesijohti mahdollisti kerrostalojen rakentamisen.

    F.L.Caloniuksen suunnittelema kolmikerroksinen kivirakennus valmistui Keskustorin laidalle 1886. Caloniuksen rakennuksen pääsisäänkäynnin porrashuone oli koristeltu maalauksin, jotka ovat jääneet myöhempien maalauskerrosten alle. Kunnallismies ja viljakauppias Gustaf Selin oli rakennuttanut tontille kaksikerroksisen pihasiiven, ns. vesitehtaan 1874. Uusi rakennus liitettiin aiempaan kaksikerroksiseen pihasiipeen. Vuonna 1934 Kirkkokadun varrelle rakennettiin Kauno S. Kallion suunnittelema kolmikerroksinen jatko-osa.

    Kirjalliset lähteet:
    Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampereen kaupungin ympäristötoimi Kaavoitusyksikkö Tampere 1998.

    Holmala, Aulis, 2010, Keskustorin kiinteistöt – vuosisata kaupunkikuvaa: Sumelius, Selin, Palander, Sandberg, Tampere: Kiinteistötoimisto Seppo Leuku.

Media

  • Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 791
    • Alanumero: 21
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Niko Perttu
    • Kuvausaika:
    Lataa Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 858
    • Alanumero: 140
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Kaarlo Mäkinen
    • Kuvausaika:
    Lataa Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 59
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Heli Haavisto
    • Kuvausaika: 08.03.2013
    Lataa Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 60
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Heli Haavisto
    • Kuvausaika: 08.03.2013
    Lataa Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 61
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Heli Haavisto
    • Kuvausaika: 08.03.2013
    Lataa Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: VAR
    • Alanumero: 3337
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja:
    • Kuvausaika:
    Lataa Avaa

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      III Nalkala ( Hämeenkadun eteläpuoli ja Laukontori ) Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Tampereen Hämeenkatu, Hämeensilta ja Keskustori Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö kaupunkikortteli
    puisto
     

Hankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Avaa Tampereen yleiskaavan yhteydessä laadittu kulttuurihistoriallisten ja rakennustaiteellisten kohteiden alustava luettelo 1974 Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
      31.12.1974
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Sandbergin talon A-rapun porrashuoneen dokumentointi Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    25.12.2014 19.12.2014
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Rakennetun kulttuuriympäristön kohteiden digitointi Siiriin, Tampereen I, II ja III kaupunginosa Tampere
     
      Luettelointi
     
    14.01.2013 20.03.2013

Kartta