Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Frenckellin vanhat tehdasrakennukset sijaitsevat Tammerkosken teollisuusmaiseman valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Rakennukset, joihin hanke kohdistuu, on suojeltu asemakaavassa merkinnällä, joka mm. kieltää rakennuksen ja sen julkisivujen rakennustaiteellisten, -teknisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen turmelemisen muutostöillä. Uudet portit on suunniteltu lisättäväksi Keskustorilta ja etelästä sisäpihalle avautuviin porttikäytäviin sekä Frenckellin näyttämölle vievältä tasanteelta sisäpihalle laskeutuvien portaiden ja rampin yläpäähän. Kaupunkikuva-arkkitehti on ohjannut suunnittelutyötä.
Hankkeen kohteena olevat Frenckellin rakennukset ovat tehtaan toiminnassa ollessa sijainneet tehdasaluetta rajanneen aidan sisällä. Keskustorin puoleisessa porttikäytävässä on ollut jugend-henkinen portti, joka näkyy osittain vanhoissa valokuvissa. Se on ollut metallia, osittain umpinainen ja sijainnut selkeästi porttikäytävän sisällä. Portin poistamisajankohdasta ei ole tietoa Frenckellin rakennusinventoinnissa. Eteläisen porttikäytävän mahdollisesta portista ei ole tietoa.
Porttikäytäviin on nyt suunniteltu metallisia, osittain umpinaisia, tumman grafiitinharmaita portteja. Uudet portit sijoittuisivat välittömästi porttikäytävien aukkoja reunustavien pilarien taakse. Keskustorilta avautuvan porttikäytävän kohdalla tämä tarkoittaa, että portti sijoittuisi alkuperäistä porttia edemmäs. Alueen luonne on muuttunut, ja uusi sijoituspaikka on nykyisessä tilanteessa käytännöllisempi. Koska kyse ei muutenkaan ole alkuperäisen portin palauttamisesta, Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo että porttien sijoituspaikat ovat mahdollisia. Uudet portit ovat ulkoasultaan moderneja ja eleettömiä, umpinaiset osat vähentävät kalterimaista vaikutelmaa. Sisäpihan kaiderakenne on aikaisintaan 1980-luvun muutostyön seurausta. Kaiteeseen lisättäisiin nykyistä kaidetta ulkoasultaan vastaavat portit.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että suunnitelman mukaisten porttien asentaminen ei vaaranna Frenckellin tehdasalueen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä ja on näin ollen hyväksyttävissä.