Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta asi-asta. Pättiniemen leirikeskus sijaitsee maakunnallisesti arvokkaan Hirviniemen kulttuurimaiseman alueella. Leirikeskukseen kuuluva Pättiniemen huvila sisäl-tyy lisäksi maakunnallisesti arvokkaisiin rakennetun ympäristön kohteisiin lu-keutuvaan Näsijärven huviloiden kokonaisuuteen. Myös Tampereen Aitolahden ja Teiskon kulttuuriympäristöselvityksessä tunnistettu Hirviniemen ja Laalahden kulttuuriympäristökokonaisuus käsittää Pättiniemen alueen. Edellä mainitun selvityksen mukaan alue kokonaisuutena on herkkä muutoksille. Toimenpide-suosituksissa tuodaan esiin muun muassa alueen arvokkaan rakennuskannan ja vanhan kulttuurimaiseman rakenteen ja mittakaavan säilyttäminen sekä uu-disrakentamisen sovittaminen olemassa olevaan perinteiseen / arvokkaaseen rakennuskantaan. Pättiniemeen on valmisteilla ranta-asemakaava, jota varten on laadittu maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys sekä arkeologinen selvitys.
Poikkeamisluvan kohteena olevan hankkeen tavoitteena on rakentaa alueelle kuusi uutta majoitusrakennusta ja yhteisrakennus. Niiden paikalta purettaisiin Pättiniemen huvilaan kuulunut puutarhurin mökki sekä kaksi majoitusraken-nusta, jotka on rakennettu 1950-luvulla huvilan toimiessa Klingendahlin teh-taan työväen virkistyspaikkana. Uudisrakennukset sijoittuisivat osittain avoimen nurmikentän reuna-alueelle. Paikka on ollut peltoviljelyssä viimeistään 1700-luvulta lähtien.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että hankealueen vanha rakennuskanta kertoo osaltaan Pättiniemen huvilan historiasta ja rakennusten purkaminen on erittäin valitettavaa. Rakennuksilla ei kuitenkaan ole nähty Pättiniemen ranta-asemakaavan maisema- ja kulttuuriympäristöselvityksessä sellaista arvoa, joka edellyttäisi niiden suojelemista. Koko alueen kulttuuriympäristön kannalta han-kealue on luonteva paikka leirikeskustoiminnan kehittämiseen liittyvälle uudis-rakentamiselle. Toisaalta Pättiniemen kehittämiseksi on kaavailtu nyt esillä ole-vaa lupahakemusta laajempaa uudisrakentamista, jonka kokonaismassan sijoit-taminen kulttuurihistoriallisesti herkälle alueelle olisi suositeltavampaa käsitellä kokonaisuutena kaavaprosessin kautta. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Maakuntamuseo katsoo, että hanke on mahdollinen, mutta ennen puutarhurin mökin ja majoitusrakennusten purkamista ne tulee dokumentoida valokuvaa-malla. Dokumentoinnin suorittamiseen saa tarvittaessa ohjeita maakuntamuse-on rakennustutkija Miinu Mäkelältä (minu.makela@tampere.fi