Piispantalo sijaitsee edustavalla paikalla Pyynikinharjun kupeessa, muurien ympäröimällä tontilla. Funktionalistishenkisen rakennuksen on suunnitellut Gunnar Wahlroos ja talo otettiin käyttöön vuonna 1938.

Rakennuksen arkkitehtoninen kokonaisilme koostuu yksi- ja kaksikerroksisista tasakattoisista massoista, sileistä, rapatuista seinäpinnoista sekä neliön muotoisten ja nauhamaisten ikkunoiden vapaasta sommittelusta. Harkitut yksityiskohdat, kuten kattoikkuna, ulko-oven portaali, nauhaikkunan kehys, ulko-oven yläpuolella oleva erkkerimäinen ulkonema Aarre Aaltosen veistämine reliefeineen luovat harmonisen ja levollisen vaikutelman. Taustalle piirtyvä ja moniin huonetiloihin heijastuva mäntymetsä luo kontrastin rakennuksen selkeille piirteille. Rakennus on säilyttänyt alkuperäiset piirteensä varsin hyvin.

Sisätilat jakautuvat kolmeen pääasialliseen osaan; pohjakerroksen talonmiehen asuntoon ja autotalleihin, katutason edustustiloihin sekä yläkerran yksityisiin asuintiloihin. Vaaleat, sileät seinäpinnat, harkitusti huonetiloihin sijoitetut maisemaikkunat, kiiltävän mustaksi maalatut ikkunapenkit, avarat huonetilat joissa tila keskikerroksessa virtaa läpi talon ovat sisätilojen luonteen perustekijät. Kattoikkunalla varustettu kappeli on tilana intiimi ja tunnelmaltaan sakraali. Sisätilat ovat säilyttäneet alkuperäisen ilmeensä seinämaalausten poistoa lukuunottamatta varsin hyvin. Tyylillisesti moderni hillitty ja pelkistetty muotokieli kohtaa 1920-luvulle liittyvän klassisimin (kappeliin johtava käytävä holvikaarineen, takkojen muodot yms.)

Vuonna 1923 piispanistuin siirrettiin Porvoosta Tampereelle. Tampereen kaupunki luovutti tuomiokapitulin anomuksesta tontin Piispantaloa varten vuonna 1935.

Rakennuksessa on tehty suuria muutoksia mm. vuonna 1966 ja 1990-luvun lopussa. 1960-luvulla sisäseiniä koristaneet Wahlroosin sisaren Anna Lena Hussin sekkomenetelmällä tekemät seinämaalaukset peitettiin ylimaalaamalla. 1990-luvulla tehtiin suuri peruskorjaus, joka osin epäonnistui mm. seinien pintakäsittelyjen osalta.