Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja toteaa seuraavaa.
Asemakaava tulee noudattamaan 10.1.2024 voimaan tulleen Hauralan eteläosan osayleiskaavan periaatteita. Alueellinen vastuumuseo on antanut osayleiskaavasta lausunnot DIAR: 722/2021, 57/2022 ja 868/2022. Asemakaavan tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle yleiskaavan mukaisesti asuinpientalorakentamista ja julkisen rakennuksen tontti päiväkotia varten. Lisäksi alueelle osoitetaan katuja ja lähivirkistysalueita. Suunnittelualueella ei ole voimassa asemakaavaa.
Suunnittelualue on enimmäkseen rakentamatonta peltoaluetta. Ylisitarintien alkupäässä sijaitsee muutama 1980-luvun omakotitalo. Osoitteessa Veljespolku 7 sijaitsee pihapiiri, jota ei ole huomioitu osayleiskaavaa varten laaditussa rakennetun ympäristön selvityksessä Kuvaus Hauralan vanhasta rakennuskannasta (Lempäälän kunta, 2021). Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan rakennukset ovat valmistuneet vuosina 1873, 1900 ja 1920. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että pihapiiristä tulee laatia kaavasuunnittelun ja vaikutustenarvioinnin tueksi asemakaavatasoinen (rakennuskohtainen) selvitys. Pihapiirin arvot tulee huomioida kaavaratkaisussa.
Kaavan suunnittelualue on kuulunut vuonna 2021 tehdyn arkeologisen inventoinnin tutkimusalueeseen (Lempäälä, Hauralan osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2021/Mikroliitti Oy), eikä sieltä tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita. Inventointia voidaan pitää riittävänä myös ko. asemakaavan tarpeisiin. Maakuntamuseolla ei ole hankkeesta arkeologisen perinnön osalta huomautettavaa.