Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu tiedoksi ja mahdollista kommentointia varten otsikossa mainittu asemakaavahanke. Kaksiosainen suunnittelualue sijaitsee Tampereen Haukiluoman kaupunginosassa Tyvikadun molemmin puolin. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on kaupunkirakenteen täydentäminen uusilla asuinkortteleilla, suunnittelualueella olevien tonttien käyttötarkoituksen muuttaminen, rakennusoikeuden lisääminen sekä pientalojen ja kytkettyjen omakotitalojen rakentamisen mahdollistaminen. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen, suorittanut paikalla 22.6.2021 arkeologisen maastokatselmuksen ja toteaa seuraavaa.
Alue on pääosin rakentamatonta, luoteisosalla sijaitsee 1980-luvun liike- ja päiväkotirakennus, joka on tarkoitus purkaa ja korvata uusilla asuinrakennuksilla. Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin ottanut kantaa rakennuksen purkamislupaan lausunnolla (8.1.2021, diar. 818/2020) ja todennut rakennuksen kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot vähäisiksi ja purkamisluvan myöntämisen valitettavaksi, mutta mahdolliseksi.
Haukiluoman alueen alkuperäiset asemakaavat (eteläosa ja pohjoisosa) ovat vuodelta 1976, ja lähiö on rakentunut lyhyessä ajassa vuosina 1979-1986. Alue on huomioitu selvityksessä Asuinalueiden inventointi ja arvottaminen, 1960-1980-luvut (WSP Finland Oy, 2010). Suunnittelualueet sijoittuvat selvityksessä todetun aikakaudelleen erityisen tyypillisen alueen ulkopuolelle. Alueeseen ei liity lisäselvitystarpeita rakennetun ympäristön tai maiseaman osalta. Esitetyt luonnosvaihtoehdot VE1 ja VE2 esittävät alueelle rakennustehokkuudeltaan maltillista ja alueen yleisilmeeseen pääosin luontevasti sopivaa pientalovaltaista täydennysrakentamista.
Kaava-alueelta ja sen läheisyydestä ei tunneta arkeologisia kohteita, eikä arkeologiselle inventoinnille ole tarvetta.
Pirkanmaan maakuntamuseolla ei näin ollen ole hankkeesta huomautettavaa. Mikäli hanke etenee nyt esitettyjen suunnitelmien mukaisesti, hankkeesta ei ole välttämätöntä enää pyytää maakuntamuseon lausuntoa.