Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja toteaa seuraavaa.
Asemakaavanmuutoksen tarkoituksena on osoittaa paikka uimahallille Iisan pellon alueelle sekä sijoittaa sen yhteyteen muuta urheilu- ja virkistystoimintaa. Lisäksi tarkoitus on kumota se osa voimassaolevaa asemakaavaa, jossa tievaraus (LT) suojaviheralueineen (EV) on tarpeettoman laaja nykytilanteeseen ja tarpeeseen nähden eikä liity luontevasti Aarnontien ja Tampereentien risteykseen suunniteltuun liikenneympyrään. Katualue on suurpiirteinen ja se tarkentuu alueen myöhemmissä asemakaavan muutosvaiheissa. Lisäksi tavoitteena on samalla tarkistaa kahden Lizeliuksenkadulla sijaitsevan kiinteistön jaotusta, kun maata vapautuu tarpeettoman leveän tiepohjan alta. Tulevaa asemakaavamuutosta on havainnollistettu kaava-alueen eteläosaa kuvaavalla havainnekuvalla, joka kuitenkin kattaa vain osan suunnittelualueesta.
Rakennettu ympäristö ja maisema
Suunnittelualue sijaitsee Tampereentien pohjoispuolella osin Iisan ja osin Sylvään kaupunginosissa. Se on pääosin Ojansuun sotilasvirkataloon kuulunutta peltoa sekä metsäaluetta. Peltoaukean keskellä sijaitsee lato. Kaava-alueeseen kuuluvat Lizeliuksenkadun kiinteistöt ovat osa Sylvään pientaloalueen kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluekokonaisuutta.
Ojansuun rakennuskokonaisuus, johon maatilan päärakennus kuuluu sekä Sylvään pientaloalue on inventoitu Vammalan Keskustan osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöinventoinnin yhteydessä vuonna 2004. Vammalan keskustaajaman ja sitä ympäröivän maaseutualueen maisemaa on tarkasteltu Vammalan keskustaajaman maisemaselvityksessä vuodelta 2000 (Vammalan kaupunki). Selvitykset on laadittu yleiskaavaa varten, joten ne ovat yleispiirteisiä ja jo n. 20 vuotta vanhoja. Maakuntamuseo toteaa, että niissä annetut hankelauetta ja sen lähialueita koskevat tiedot tulisi päivittää kaavaselostukseen asemakaavan laatimisen ja vaikutustenarvioinnin pohjaksi. Ojansuun rakennukset, samoin kuin vähintään Sarkiankadun varteen sijoittuva osa Sylvään pientaloalueesta kuuluvat kaavan vaikutusalueeseen ja ne tulee huomioida rakennetun ympäristön kuvauksessa ja vaikutustenarvioinnissa. Peltoaukean maisemalliseen ja kulttuurihistorialliseen merkitykseen tulisi erityisesti kiinnittää huomiota kulttuuriympäristöä koskevassa kuvauksessa ja vaikutustenarvioinnissa.
Maakuntakaavassa osa suunnittelualueesta on keskustatoimintojen aluetta. Alueen suunnittelussa on kaavamääräysten mukaan turvattava kulttuuriympäristöjen arvojen säilyminen. Osa kaava-alueesta on taajamatoimintojen aluetta. Uusi rakentaminen ja muu maankäyttö on kaavamääräysten mukaan sovitettava ympäristöönsä tavalla, joka vahvistaa alueen omaleimaisuutta. Alueen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota kulttuuriympäristön, maiseman ja luontoarvojen säilymiseen.
Alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Sastamalan keskustaajaman rakenneosayleiskaava (2014). Siinä hankealueelle sijoittuu pientalovaltaista aluetta ja kerrostalovaltaista aluetta sekä ohjeellinen katuyhteys ja kevyenliikenteen raitti. Suunnittelualueella on voimassa asemakaavat vuosilta 1998, 1993 ja 1977. Niissä suurin osa alueesta on varattu mm. tiealueeksi, suojaviheralueiksi, lähivirkistysalueeksi ja Sylvään pientaloalueen osalta omakotirakennusten korttelialueeksi.
Kyseinen peltoalue on viimeisiä Sastamalan keskustan alueella säilyneitä, sen pitkän asutushistorian maanviljelyskautta havainnollistavia peltoaukeita. Se on myös viimeinen osa Ojansuun sotilasvirkataloon liittyneistä rintapelloista. Tällä hetkellä Ojansuun päärakennuksen ja peltoaukean välinen historiallinen yhteys on hahmotettavissa maisemassa, vaikka maatilan päärakennus onkin osa kunnantalon (entisen sairaalan) rakennuskokonaisuutta. Lähtökohtaisesti maakuntamuseo toteaa, että suurikokoisen uimahallin ja muun rakentamisen sijoittaminen esitetylle paikalle sulkee näkymää Tampereentieltä peltoaukealle ja supistaa peltoalueen kokoa huomattavasti. Näin ollen se todennäköisesti heikentää kulttuuriympäristön hahmotettavuutta ja arvoja. Tarkemmin kaavan vaikutuksia on mahdollista arvioida sitten, kun koko suunnittelualueesta on nähtävillä kaavaluonnos.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Välittömästi kaavamuutosalueen kaakkoispuolella sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, historiallinen asuinpaikka (kylänpaikka) Ojansuu (mj-tunnus 1000037359), joka on mainittava kaavaselostuksessa ja otettava ympäristöineen huomioon maankäytön suunnittelussa. Kohde on otettava huomioon myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman vaikutusalueen määrittelyssä (kohta 2.3.). Kaava-alueen eteläosaan sijoittuva pelto-alue on merkitty jo 1600-luvun karttaan ja on vuosisatojen ajan ollut merkittävä osa historiallisen asuinpaikan ympäristöä. Peltoaukea kertoo historiallisen asuinpaikan elinkeinoista ja tukee siten muinaisjäännöksen ymmärrettävyyttä. Ymmärrettävyys ja ympäristön säilyneisyys ovat tärkeitä muinaisjäännöksen arvoon liittyviä kriteereitä. Tämän vuoksi muinaisjäännöksen viereistä peltoaluetta tulisi säilyttää avoimena ja rakentamattomana mahdollisimman laajasti. Kaavahankkeen vaikutukset muinaisjäännökseen, mukaan lukien sitä ympäröivä kulttuurimaisema, on arvioitava.
Kaava-alueella on suoritettu arkeologinen inventointi v. 2017 (Tuomiston, Sylvään ja Siikasuon kaava-alueiden arkeologinen inventointi Sastamalassa 2017/ Maanala Oy). Lisäksi v. 2019 on tehty koekaivaus, jossa on rajattu em. kiinteä muinaisjäännös (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy). Siten kaavanhakkeeseen ei liity arkeologista tutkimustarvetta.
Kaavaluonnos pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle lausuntoa varten.