Tutkimushanke Kiven- ja maansekaisen raunion kaivaus. Äetsä, Kiikka, Pappila, Riihimäki 1984
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Sastamala
Vanha kunta:Äetsä
Nimi:Kiven- ja maansekaisen raunion kaivaus. Äetsä, Kiikka, Pappila, Riihimäki 1984Hankkeen tyyppi:Kaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:Kaivauskohde kuului Turun yliopiston arkeologian ososton vuoden 1984 kenttätyöohjelmaan. Tutkimuskaivauksen pyrkimyksenä oli selvittää Kiikan alueen rautakautista asutusta. Tutkimus kuuluu osana Suur-Sastamalan historian kirjoittamishankkeeseen. Kaivauskohteeksi valittiin Pappilan Riihimäen keskeisin ja selvin röykkiö.Kaivettu kiven- ja maansekainen kumpare muistuttaa rakenteeltaan myöhäisrautakautista hautaa. Löydetty esineistö viittaa kuitenkin keskiaikaan. Lisäksi esineistö ei ole tyypillistä hautalöydöstöä, vaan viittaa enemmän asuinpaikkaan. Rauniossa on pidetty runsaasti tulta. Kyseisen ajoitetun esineistön ei voi väittäävarmasti ajoittavan raunion vanhinta käyttöikää. Vasta, kun palaneen luumateriaalin todetaan olevan peräisin ihmisestä, rauniota voi pitää polttohautana. Tällä hetkellä raunion alkuperäinen tarkoitus jää vielä epäselväksi.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:TYA / Salo, OksalaHankkeen alkupvm:23.05.1984Hankkeen loppupvm:06.02.1985
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Sastamala
Äetsä
Riihimäki Kiikka
988010004 hautapaikat
kiinteä muinaisjäännös rautakautinen