Tutkimushanke Kihniö, Järvien ja soiden erämaapitäjä, Kihniön kylien kulttuuriympäristön piirteitä
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kihniö
Nimi:Kihniö, Järvien ja soiden erämaapitäjä, Kihniön kylien kulttuuriympäristön piirteitäHankkeen tyyppi:Rakennusinventointi
Muu
Hankkeen lyhyt kuvaus:Kihniön kulttuuriympäristöjä kuvaava kirja on tehty Kihniö-Seuran tilauksesta 2019–2020. Työn taustalla on Kihniön kunnan juhlavuosi 2020, jolloin kunnan itsenäistymisestä on kulunut sata vuotta. Selvitystyö on toteutettu Kihniö-Seuran oman rahoituksen lisäksi Kihniö-Seuran hakemuksesta museoviraston apurahalla sekä Kihniön kunnan tuella.Kihniö-Seuran asettamana tavoitteena selvitykselle on ollut rakennetun ympäristön nykytilan, ominaispiirteiden ja historiallisen taustan esittely 1950-luvulle asti, yleiskuvaus maiseman ja maankäytön vaiheista sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristöjen ominaispiirteiden kuvaaminen.
Teos painottaa Kihniön varhaista asutushistoriaa sekä rakennuksia, joihin menneisyyden elintavat, elinkeinot ja paikalliset arvot ovat antaneet leimansa. Teos pyrkii kirjaamaan rakennuksiin ja niiden ympäristöön liittyviä piirteitä. Talot, kulttuurimaisemat kannattelevat kylien historiaa, vaikka ihmiset vaihtuvat. Jokainen sukupolvi on jättänyt kyliin omat merkkinsä, joita luetaan tässä rakennusten ja niiden ympäristöjen avulla.
Työn on toteuttanut Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto, rakennustutkija Jari Heiskanen ja arkkitehti Laura Uimonen. Työssä ovat avustaneet Kihniö-Seuran jäsenet, erityisesti arkkitehti Pirjo Huvila ja Sirpa Kortesluoma. Valokuvia ja piirustuksia Kihniön kunnanarkistosta sekä kuvapareja vanhoille kuville on kuvannut Laura Jokisalo.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto OyHankkeen alkupvm:15.08.2019Hankkeen loppupvm:15.09.2020
Rakennetun ympäristön kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaKihniö
Kihniön yhtenäiskoulu - Kettukallion päiväkoti Kirkonkylä
Kettukalliontie 3 , 39820 Kihniö hoito
opetus
vapaa-aika