Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Isomäenkatu 11:ssä sijaitsee vuonna 1935 valmistunut omakotitalo. Hankkeen tavoitteena on purkaa nykyinen asuinrakennus ja rakentaa tontille omakotitalo ja autotalli.
Hankealueelta ei tunneta ennestään kiinteitä muinaisjääänksiä tai muita arkeologisia kohteita. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kuitenkin kaksi lain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä; Pappulanmäen rautakautinen polttokalmisto ja asuinpaikka (muinaisjäännöstunnus 837010021) sekä Veijanmäenkadun rautakautinen asuinpaikka (1000022955). Veijanmäenkadun kohteesta on myös havaintoja muinaispellosta. Isomäenkatu 11:n kohdalta, tien itäpuolelta on löydetty vuonna 1959 ojankaivuun yhteydessä rautainen keihäänkärki (KM 14577) ja hankealueesta joitakin kymmeniä metrejä lounaaseen toinen keihäänkärki. Lisäksi noin 50 m hankealueesta länsiluoteeseen on löydetty useita rautakautisia polttohautaukseen viittaavia esineitä. Hankealueen voimassa oleva asemakaava on hyvin vanha (hyväksytty 1959) eikä sen alueella ole tehty systemaattista, asemakaavatasoista arkeologista inventointia. Edellä todetun perusteella on pidettävä mahdollisena, että hankkeen kohteena olevalta kiinteistöltä löytyisi ennestään tuntematon kiinteä muinaisjäännös. Tämän vuoksi Pirkanmaan maakuntamuseo pystyy ottamaan kantaa hankkeen toteutettavuuteen ja mahdollisesti tarvittaviin lisätutkimuksiin vasta tehtyään paikalle maastotarkastuksen.
Maakuntamuseo tekee kiinteistölle maastotarkastuksen mahdollisimman pian keväällä, lumettomana ja roudattomana ajankohtana. Jos tarkastuksessa havaitaan merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, vaatii hankkeen toteuttaminen arkeologisia jatkotutkimuksia ja Muinaismuistolain 11 §:n mukaisen kajoamisluvan hakemista Museovirastosta. Maakuntamuseo tiedottaa rakennusvalvontaa maastotarkastuksen tuloksesta ilman eri pyyntöä ja ohjaa hanketta mahdollisesti tarvittavien arkeologisten tutkimusten ja kajoamislupahakemuksen osalta maastokäynnin tekemisen jälkeen.
Isomäenkatu 11:n nykyinen omakotitalo liittyy Ristinarkun varhaiseen pientalorakentamisen vaiheeseen. Alueen kulttuurihistoriallisia arvoja on selvitetty osana Palstoittamalla syntyneet pientaloalueet Tampereella -selvitystä (Tampereen kaupunki, 2019). Selvityksen mukaan Ristinarkulla ei ole tunnistettavissa sellaisia varhaisten omakotitalojen muodostamia kokonaisuuksia, että niillä voisi katsoa olevan erityistä kulttuurihistoriallista arvoa. Näin ollen Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta rakennetun ympäristön arvojen osalta huomautettavaa.