Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Suunnitellun maakaapelin alueella ja läheisyydessä sijaitsee arkeologinen kulttuuriperintökohde, Ajostaipaleen Poukan talon tonttimaa (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000039271). Talonpaikka on ollut asuttu vuodesta 1639 lähtien. Kohteen ajoituksen ja luonteen sekä maakaapelointityön verrattain pienen kajoamisasteen huomioon ottaen Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, ettei hankkeen toteuttaminen tässä tapauksessa vaadi arkeologisia tutkimuksia. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Rakennetun ympäristön tai maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.