Pirkanmaan maakuntamuseolta on pyydetty lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Toimenpidehakemuksen kohteena on Ikaalisten keskustassa, Rahkolan kaupunginosassa sijaitsevan pientalon piharakennus. Tarkoituksena on rakentaa arviolta 1930-40-luvuilla rakennettuun ulkohuone- ja puuvajarakennukseen puulämmitteinen pihasauna.
Teinintie 11 sijaitsee valtakunnallisesti merkittävällä rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) alueella. Arvoalue on nimeltään Ikaalisten vanhan kauppalan alue ja Ikaalisten kirkonseutu (Museoviraston inventointi 2009). Alueella on voimassa vuonna 1990 hyväksytty asemakaava, josta puuttuvat kulttuuriympäristön huomioimiseen tähtäävät merkinnät. Kaavaa onkin tästä syystä pidettävä maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneena. Lisäksi alueella on voimassa 2005 hyväksytty Ikaalisten keskeisen alueen osayleiskaava, jossa ko. korttelia koskee kaavamerkintä AP/s sekä siihen liittyvä kaavamääräys: Pientalovaltainen asuntoalue, jolla ympäristö säilytetään. Alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskanta ja ympäristö säilytetään. Täydennysrakentamisen tulee sopeutua mittakaavaltaan ja materiaaliltaan olemassa olevaan rakennuskantaan.
Pirkanmaan 2040 maakuntakaavassa Teinintie 11 on merkitty osaksi edellä mainittua RKY-aluetta. Aluetta koskee suunnittelumääräys: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Uusi rakentaminen on sopeutettava alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen.
Käsillä olevassa suunnitelmassa Teinintie 11 piharakennukseen rakennetaan säilyvän puuvajan lisäksi yhdistetty löyly- ja pesuhuone sekä pukuhuone. Samalla rakennukseen rakennetaan savuhormi, uusitaan vesikate ja julkisivulaudoitus sekä lisätään ikkunoita. Pulpettikattoista katonlapetta jatketaan, siten että rakennuksen edustalle muodostuu koko länsisivun mittainen kapeahko katettu terassi. Julkisivulaudoituksen tyyli ja katemateriaali ovat alkuperäistä vastaavat. Rakennus ei hakijan mukaan ole alkuperäisessä asussaan, sillä se on alkujaan yhdistynyt länsipuolisen naapuritontin piharakennukseen. Naapurin purkaessa oman piharakennuksensa on Teinintie 11 piharakennukselle rakennettu uusi länsisivu.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut muutoksia koskeviin suunnitelmiin ja toteaa, että piharakennuksen ottaminen aktiivisempaan käyttöön on lähtökohtaisesti varsin kannatettava hanke. Näkyvimmät muutokset ovat savuhormi ja katetun terassin sekä ikkunoiden lisääminen. Ikkunoita lukuun ottamatta muutokset vaikuttavat hyväksyttäviltä, etenkin kun rakennuksella on melko vähäinen maisemallinen merkitys sijaitessaan tontin pohjoiskulmassa, korttelin sisäosassa, etäällä katulinjasta. Suunnitelmiin piirretyt 12 ruutuiset ikkunat vaikuttavat kuitenkin pieneen piharakennukseen turhan suurilta ja niiltä osin Pirkanmaan maakuntamuseo toivookin suunnitelmia kehitettävän maltillisempaan ja vaatimattoman piharakennuksen ilmeeseen paremmin sopivaan suuntaan.
Hankkeeseen liittyy myös pihaan kohdistuvia kaivuutöitä, kun saunalle vedetään viemäriputki. Alueelta tai sen läheisyydestä ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita, joten arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.