Kiitos yhteydenotostanne koskien As Oy Ulvajanrinteen kunnostus- ja muutossuunnitelmia. As Oy Ulvajanrinne tosiaa sijaitsee Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä (RKY), jota koskevat näin ollen valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kulttuuriympäristön arvojen huomioimisesta eri hanketasoilla. Aluetta kuvataan RKY-alueiden selvityksessä seuraavasti: "1946 kaavoitetussa Ulvajanniemessä on Säteri Oy:n työväelleen rakennuttamia kolmea eri talotyyppiä edustavia yhdenperheen taloja sekä kolme asuinkerrostaloa. Ulvajanniemen kolme pientalotyyppiä ovat Ragnar Ypyän ja kerrostalot arkkitehtitoimisto Ypyä-Martikainen-Malmion käsialaa."
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että As Oy Ulvajanrinne edustaa alueen nuorempaa kerrostalorakennuskantaa ja on ilmeeltään melko tavanomainen. Se ei näin ollen ole keskeinen tekijä alueen valtakunnallisten arvojen näkökulmasta, vaikkakin tuo alueelle oman ajallisen kerrostumansa ja sijoittuu luontevasti osaksi Ulvajanniemen alueen rakennettua ympäristöä. Näin ollen maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa suunnitellusta kattoremontista, jossa varaudutaan julkisivujen lisälämmöneristykseen lisäämällä kattoon lyhyet räystäät.
As Oy Ulvajanrinteen julkisivuremontissa on hyvä pyrkiä maltillisia muutoksia sisältävään loppuratkaisuun, jotta Ulvajanrinteen rakennukset säilyttävät nykyisen, eleettömän ja ajallisesti tunnistettavan roolinsa osana Ulvajanniemen rakennetun ympäristön kokonaisuutta. Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää saada julkisivuremontin suunnitelmat nähtäviksi, kun suunnittelu niiden osalta etenee.
Kiitos yhteydenotostanne koskien As Oy Ulvajanrinteen kunnostus- ja muutossuunnitelmia. As Oy Ulvajanrinne tosiaa sijaitsee Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä (RKY), jota koskevat näin ollen valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kulttuuriympäristön arvojen huomioimisesta eri hanketasoilla. Aluetta kuvataan RKY-alueiden selvityksessä seuraavasti: "1946 kaavoitetussa Ulvajanniemessä on Säteri Oy:n työväelleen rakennuttamia kolmea eri talotyyppiä edustavia yhdenperheen taloja sekä kolme asuinkerrostaloa. Ulvajanniemen kolme pientalotyyppiä ovat Ragnar Ypyän ja kerrostalot arkkitehtitoimisto Ypyä-Martikainen-Malmion käsialaa." Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että As Oy Ulvajanrinne edustaa alueen nuorempaa kerrostalorakennuskantaa ja on ilmeeltään melko tavanomainen. Se ei näin ollen ole keskeinen tekijä alueen valtakunnallisten arvojen näkökulmasta, vaikkakin tuo alueelle oman ajallisen kerrostumansa ja sijoittuu luontevasti osaksi Ulvajanniemen alueen rakennettua ympäristöä. Näin ollen maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa suunnitellusta kattoremontista, jossa varaudutaan julkisivujen lisälämmöneristykseen lisäämällä kattoon lyhyet räystäät.As Oy Ulvajanrinteen julkisivuremontissa on hyvä pyrkiä maltillisia muutoksia sisältävään loppuratkaisuun, jotta Ulvajanrinteen rakennukset säilyttävät nykyisen, eleettömän ja ajallisesti tunnistettavan roolinsa osana Ulvajanniemen rakennetun ympäristön kokonaisuutta. Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää saada julkisivuremontin suunnitelmat nähtäviksi, kun suunnittelu niiden osalta etenee.