Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Sastamalan Äetsän Keikyän alueelle sijoittuvasta maakaapelointihankkeesta. Suunnittelualue omaa valtakunnallista arvoa maisema-alueena (Kokemäenjokilaakson maisema-alue) ja maakunnallista arvoa maaseudun kulttuurimaisemana (Villilän-Kiviniemen kulttuurimaisema). Alueen arvoista keskeisimpiä ovat laajat avoimet viljelyalueet historiallisen kyläasutuksen ympärillä jokivarressa.
Kaapelointihankkeessa tulee huolehtia, että maan päälle tulevat rakenteet, kuten puistomuuntamot, sijoitetaan avoimen maisematilan ulkopuolelle, olemassa olevan puuston tai rakennusten läheisyyteen, huomioiden kuitenkin mahdolliset rakennetun ympäristön arvot. Käsillä olevassa suunnitelmassa on onnistuttu löytämään puistomuuntamoille paikat, joissa maisemalliset vaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi eikä maakuntamusesolla näiltä osin ole huomautetteavaa hankkeesta.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että yksi suunnitelluista kaapelilinjahaaroista alueen kaakkoisosassa, Rantalehdontien varrella, sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen välittömään läheisyyteen (ks. liitekartta, kohde 1). Kyseessä on rautakautinen kalmisto tai asuinpaikka Niemelä (mj-tunnus 988010020). Samalla alueella on lisäksi sijainnut Partalan kylän historiallinen tonttimaa. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kiinteän muinaisjäännöksen tarkat maanalaiset rajat eivät ole tiedossa. Tämän vuoksi tarkempi suunnitelma kaapelikaivannon sijoittamisesta suhteessa tierakenteisiin ja tiedossa olevaan muinaisjäännöksen rajaan tulee lähettää maakuntamuseolle tutkimusten (esimerkiksi arkeologisen valvonnan) tarpeen määrittämiseksi.
Suunniteltujen reittien varrella on lisäksi sijainnut kaksi muuta, aikaisemmin tutkimatonta historiallista kylänpaikkaa: Aarikkala ja Honkola. Kylien asukkaista on mainintoja arkistolähteissä 1400-luvulta lähtien. Historiallisiin asuinpaikkoihin voi liittyä huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää kaapelireittien arkeologisen inventoinnin suorittamista ko. kohteiden alueella ja lähiympäristössä. Kohteet on alustavasti paikannettu ja merkitty oheiseen liitekarttaan vaaleanpunaisella rasteroinnilla (kohteet 2-3).