Pirkan Suunnittelu Oy on suunnitellut maakaapelilinjojen rakentamista Lem-päälän Turuntien ja Katepalintien väliselle alueelle. Pirkanmaan maakuntamu-seo on lausunut 15.4.2016 (Diar. 92/2016) osasta näitä suunnitelmia ja antanut ohjeet kiinteiden muinaisjäännösten huomioon ottamisesta Hääkiven ja Herra-lan muinaisjäännösalueiden johdosta. Museolle on toimitettu sen jälkeen han-kealueen pohjoisosassa olevan linjanosan kartta (nro 1), jonka johdosta museo toteaa vielä seuraavaa.
Kartan 1 alueella sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjään-nös Kuivaspää (mj.rek.nro 1000019922), historiallisen ajan kylätontti, jonka ka-joaminen muinaismuistolain vastaisella tavalla on kielletty. Muinaisjäännös on rajattu alustavasti vuoden 2011 arkeologisessa selvityksessä eikä sen tarkkaa maanalaista laajuutta ja säilyneisyyttä tunneta. Alustava rajaus ulottuu kiinteis-tölle johtavan tien eteläpuolelle. Maakaapeli on tarkoitus sijoittaa tien pohjois-puolelle. Linja voidaan tässä tapauksessa kaivaa (tai aurata) tien pohjoispuolen ojaan ilman arkeologista kaivutyön valvontaa sillä ehdolla, että linja siirretään kiinteistötien poikki sen eteläpuolelle riittävän etäällä muinaisjäännöksen tie-dossa olevasta rajauksesta. Sallittu tien ylityskohta on merkitty lausunnon liite-karttaan, johon on merkitty myös muinaisjäännösalueen tiedossa oleva rajaus.