Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa 136 km2:n kokoinen vapaa-ajan asuinrakennus kiinteistölle, jolla sijaitsee arkkitehti Harry W. Schreckin suunnitelmien mukaan toteutetut rantasauna ja vajarakennus sekä autokatos. Varsinainen asuinrakennus on jäänyt 1950-luvulla toteuttamatta. Uudisrakennuksen suunnitelmat pohjautuvat Schreckin alkuperäisiin suunnitelmiin.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että tontilta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita. Tontti sijaitsee kuitenkin rannassa, ja läheisyydessä sijaitsee useita rautakauden ja historiallisen ajan kohteita, kuten Liuksiala (muinaisjäännöstunnus 1000031554).Tämän vuoksi, jos tontilta tulee havaintoja mahdollisista arkeologisista kohteista, esimerkiksi kiviröykkiöistä tai maakuopista tai jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Muilta osin maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.