Viinikanpuiston varrella on 1930-40-luvuilla rakennettuja asuinkortteleita, joiden rakennukset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta puisia puolitoistakerroksisia yhden tai kahden perheen pientaloja. Tontteja ja katualuetta rajaavat vaihtelevasti pensasaidat, kuusiaita sekä pystylauta-aidat. Jotkut tonteista ovat kokonaan aitaamattomia. Viinikanpuistolta puuttuvat esplanadeille luonteenomaiset pääteaiheet. Luoteispäässä on Iidesjärven rantaan ulottuva viheralue sekä 1950-luvun alussa rakennettu Lampipuisto. Lounaispäässä on Pahalampi ja sitä ympäröivä puistoalue. Lisäksi kaakkoisreunalla, Viinikanpuiston keskivaiheilla Kaakontien molemmin puolin on pienet asuinkortteleiden sisään ulottuvat puistotaskut, joista käytetään nimitystä Kaakonpuisto länsi ja itä.

Viinikanpuisto on kaavoitettu puistoksi jo Viinikan ensimmäisessä 1914 hyväksytyssä asemakaavassa. Viinikanpuiston kohdalla kulki Pahaoja niminen puro Pahalammesta Iidesjärveen, eikä alue kosteutensa vuoksi soveltunut tonttimaaksi. 1920-30-luvuilla kaavoituksen ja rakentamisen laajetessa Nekalan alueelle Viinikanpuistosta muodostui palokuja puutaloalueiden väliin. Mahdollisen tulipalon toivottiin pysähtyvän puistoon. Pahaoja kaivettiin 1930-luvun alussa työllisyystöinä koko matkaltaan kulkemaan maanalaisessa rumpuputkessa.

Viinikanpuiston rakentaminen kuitenkin viivästyi todennäköisesti siksi, että nopeasti kasvavan kaupungin resurssit eivät riittäneet esikaupunkien puistojen rakentamiseen. Vanhojen valokuvien perusteella puiston länsipäässä on 1930-luvulla kasvanut muutamia koivuja ja sitä on käytetty leikkipaikkana. Sotien aikana ja sen jälkeisellä pulakaudella lähes koko puistoa käytettiin viljelyyn.

Viinikanpuiston rakentaminen käynnistyi sen keskivaiheelta, Erätien ja Ahlmanintien väliseltä alueelta, jonne on istutettu puurivit 1940-luvun puolivälissä. Puistosuunnitelmassa puuriveihin on suunniteltu istutettaviksi koivuja noin 10 metrin välein. Lisäksi hiekkakäytäviin, puiden väleihin on suunniteltu pieniä sisennyksiä ja niihin oleskelualueita, penkkejä ja hiekkalaatikoita. Suunnitelmasta poiketen puurivit on istutettu lehmuksista. Oleskelualueet ovat ilmakuvien perusteella jätetty rakentamatta. Pituussuuntaisten hiekkakäytävien lisäksi puiston keskivaiheilla Ahlmanintien ja Kaakontien välissä on muutamia poikittaiskäytäviä ja molemmissa päissä viistoja puistokäytäviä. Poikittaiset puistokäytävät ovat myöhemmin kadonneet. Länsipäähän on 1947 laadittu erillinen suunnitelma leikkialuetta varten. Leikkialue on myöhemmin poistettu ja alue maisemoitu vastaamaan muuta puistoa.

Viinikanpuiston länsipäähän on 2000-luvulla sijoitettu Molok-jäteastia ja valaisimet on uusittu hiljattain. Muutamia puurivien lehmuksia on korvattu uusilla. 2000-luvulla puistoon on Tampereen seurakuntien, Tampereen kaupungin, Pirkanmaan liiton ja Euroopan Unionin aluekehitysrahaston rahoittamana pystytetty metallikehyksisiä runotauluja, jotka ovat osa Viinikan hiljaisen polun kaupunginosareittiä. Puistossa ei lehmusrivejä lukuun ottamatta ole muita istutuksia, eikä metallisia vihreitä roskiksia, runotauluja ja Molok-jäteastiaa lukuun ottamatta muita kiinteitä rakenteita. Kesäisin puistossa on penkit.

Esplanadimainen, kapea, pitkä, molemmin puolin katujen ja niiden reunassa kulkevien matalien avo-ojien reunustama muoto, puustoltaan saman ikäiset lehmusrivit, hiekkakäytävät ja niiden linjaukset.

Ortoilmakuvat ja viistoilmakuvat, Tampereen kaupunki ja Maanmittauslaitos.

Viinikanpuiston puistosuunnitelma (ei vuosilukua). Tampereen kaupunki, puistotoimen arkisto.

Viinikanpuiston puistosuunnitelma 1947. Tampereen kaupunki, puistotoimen arkisto.

Vanhat valokuvat, Vapriikin kuva-arkisto.