Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa valtatie 3:n parantamiseen liittyvä tielinjan muutos ja uuden sillan rakentaminen.
Kaava-alue kuuluu vuonna 2013 tehdyssä maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden selvityksessä Kelminselän maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen ja Kulttuurimaisemat 2014 -selvityksessä todettuun Kilvakkalan–Viljalan maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Viimeksi mainitun arvoalueen rakennusperinnön ydinkohteisiin kuuluva Änkön pihapiiri sijaitsee kaava-alueen läheisyydessä. Tältä osin kaavaselostuksessa on virheellisesti mainittu, että kaava-alueella ei olisi kulttuuriympäristöä. Edellä mainitut uutta maakuntakaavaa varten laaditut selvitykset tulee huomioida kaavan lähdeaineistoina.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että hankkeen vaikutusten arviointi on vielä keskeneräinen. Kaava-alue on osa maakunnallisesti merkittäviä Kelminselän ja Kilvakkalan–Viljalan alueita. Kaavaselostuksessa tulee tuoda esiin kyseisten alueiden arvot sekä peilata kaavan mahdollistamia muutoksia kyseisiin arvoihin. Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Kaavaehdotus pyydetään lähettämään lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.