Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnon kyseisen asemakaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta (DIAR: 819/2020). Lausunnossaan maakuntamuseo totesi, ettei sillä ole hankkeesta kulttuuriympäristön osalta huomautettavaa. Tämän jälkeen kaava-alue on laajentunut käsittämään myös Ali-Huikkaantie 32:n kiinteistön, jossa sijaitsee kaksikerroksinen kerrostalo vuodelta 1961. Kaavan päätavoitteena on sijoittaa alueelle neljä kolmekerroksista kerrostaloa ja kaksi paritaloa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankeaineistoon ja toteaa, ettei sillä ole hankkeesta kulttuuriympäristön arvojen osalta huomautettavaa. Mikäli hanke etenee kaavaluonnoksessa esitettyjen periaatteisen mukaisesti, kaavaehdotuksesta ei ole välttämätöntä pyytää Pirkanmaan maakuntamuseon lausuntoa.