Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa koskien otsikon mukaista hanketta. Maakuntamuseo on aiemmin antanut sitä koskevan lausunnon diar. 378/2021, jossa totesi hankkeen toteuttamismahdollisuuksien arvioinnin vaativan maastotarkastusta. Tehtyään kiinteistölle maastotarkastuksen 12.7.2021, maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Kiinteistön 418-404-6-21 alueella sijaitsee muinaismuistolain suojelema kiinteä muinaisjäännös Kirjakka I (muinaisjäännösrekisteritunnus 418010003). Rautakautinen röykkiökalmisto sijaitsee Kirkkojärven Kirkkolahden länsirannalla, loivasti etelään viettävällä entisellä rantatöyräällä (liitekartta 1). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kiinteistön 418-404-6-21 alueelle suunnitelluilla vesihuoltolinjalla ja hankkeeseen liittyvällä sähkökaapelilinjauksella tulee ennen niiden rakentamista tehdä arkeologinen koekaivaus lausunnon liitekartassa 2 esitetyillä linjanosilla. Koekaivauksissa selvitetään, sijaitseeko linjausten kohdalla kiinteää muinaisjäännöstä. Samassa yhteydessä arvioidaan myös salaojitussuunnitelmaa koskevaa tutkimustarvetta. Maakuntamuseo arvioi hankkeiden toteutettavuuden ja mahdollisten jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tarpeen koetutkimuksen tulosten perusteella. Koska vesihuoltolinjan taloliittymässä ja salaojituksessa on kyseessä yksityisen pienehkö hanke, vastaa kohteen arkeologisista tutkimuskustannuksista valtio. Museoviraston koekaivausryhmä suorittaa tutkimukset maakuntamuseon toimeksiannosta, lumettomana ja roudattomana ajankohtana, oman aikataulunsa mukaisesti. Tästä syystä on hyvä varautua siihen, että koekaivauksen ja mahdollisesti tarvittavien jatkotutkimusten suorittamista voi joutua odottamaan. Maakuntamuseo laatii tähän lausuntoon liittyvän toimeksiannon Museoviraston koekaivausryhmälle ilman erillistä pyyntöä, kuten maanomistajan kanssa on maastotarkastuksen yhteydessä sovittu.
Mikäli suunnittelualueelta löydettäisiin koekaivauksessa kiinteää muinaisjäännöstä, on maanomistajalla muinaismuistolain 11 §:n mukaan mahdollisuus hakea Museovirastolta kajoamislupaa kiinteään muinaisjäännökseen. Jos kohteelle myönnettäisiin kajoamislupa, tulisi linjauksen kohdalla oleva muinaisjäännös kuitenkin tutkia lupaehtojen mukaisesti ennen hankkeen toteuttamista. Kajoamisluvan käsittelymaksu on 450 euroa; myös kielteinen lupapäätös on maksullinen.
Lisätietoja antaa tarvittaessa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Kirsi Luoto (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 040 520 1281).